Hämmästelyä ja kummastelua

Viimein olemme saapuneet uuteen kotikaupunkiimme Istanbuliin! Tätä kirjoittaessani olemme asuneet täällä jo viikon ajan, joka on omalta osaltani kulunut lähinnä itse kaupungin ihmettelyssä. Ennen lähtöämme meillä riitti töitä Saaran Tampereen kämpän muutossa, johon onneksi saimme apua Saaran vanhemmilta. Pidimme mahtavat jäähyväisjuhlat Tampereen aina niin kodikkaassa Sorsapuistossa. Hyvästelijöiden määrä yllätti meidät kummatkin! Viimeinen viikko menikin hyvästeiden jättämisessä läheisille. Itse vierailin kotikaupungissani Seinäjoella, jossa näin mummaani, sekä perhettäni. Vantaalla jätimme hyvästit myös Saaran isovanhemmille ja tapasin äitiäni vielä viimeisenä iltana, ennen kuin suuntasin kahden vanhan lukiokaverin, sekä Saaran vantaan ystävien kanssa Helsingin taiteiden yöhön. Päätös, joka kostautui seuraavana aamuna... Onneksi Turkish Airlinesin ruoka oli syyllisen hyvää ja lennolla sai myös nukuttua!

Viimeinen kesäpäivä Suomessa!

Matka Istanbuliin ja uuden kämppämme löytö sujui smoothisti, kiitos Saaran turkin kielen taitojen ja avuliaan kämppiksemme neuvojen. Uudet kämppiksemme, erityisesti asunnon yleisiä asioita, kuten vuokranmaksua ja siivousvuorolistoja hoitava Purkka (ks. Saaran blogiteksti) ovat olleet hämmästyttävän vieraanvaraisia ja avuliaita. Kämppämme on kaksikerroksinen kommuuni, jossa asuu meidän ikäistämme porukkaa, eli nuoria opiskelijoita ja työssäkäyviä. Tällä hetkellä täällä asuu kolme turkkilaista miestä, sekä ranskalainen nainen, joka kuulemma kuitenin viettää suurimman osan ajastaan miesystävänsä luona. Ensi viikolla tänne on muuttamassa myös kaksi italaialaista ja yksi saksalainen opiskelijaa. Suomalaisina meidän oli pakko ensi töiksemme kuurata oma huoneemme katosta lattiaan, sillä edellinen asukas oli jättänyt sen melko siistittömään kuntoon. (Edellinen asukas oli jordanialainen nainen, joka oli Sokerin ja Purkan mukaan erittäin vaikea tapaus kaikin puolin, sekä kaiken lisäksi varas, joten hänet päädyttiin heittämään huushollista pihalle.) Saimme kuin saimmekin kämpästämme parhaat puolet esille siivouksen ja huonekalujen uudelleenjärjestelyn jälkeen. Tätä voisi kuvata valoisaksi, ilmavaksi ja värikkääksi kämpäksi, jossa on ihan mahtava ja tilava parveke josta voi katsella kotikatumme elämää.

Oikealla näkyy myös kaunis kaari joka yhdistää kämppämme huoneet yhteen.

Työpöydältä avautuvat hulppeat näkymät!

Saaralla alkoi orientointi töihin jo viime maanantaina, omat orientointi alkavat vasta 8.9, eli minulla on ollut tällä viikolla paljon omaa aikaa. (Jopa kyllästymiseen asti, sillä kämppiksemme ovat myös päivätöissä). Olen käyttänyt aikani tutustumalla naapurustoon jä lähi-alueisiin. Asumme Şişli nimisessä kaupunginosassa Taksimilta (Euroopan puoleinen keskusta) muutama kilometri pohjoiseen. Alueen pääkadut ovat suuria liikekeskuksia, joissa on kauppoja eurooppalaisista merkkiliikkeistä paikallisiin pienyrityksiin. Sivukadut ja kujat ovat kaltaistemme nuorten opiskelijoiden ja työväestön asuttamia. Täällä asuu paljon lapsiperheitä. Täältä on hyvät paikallisliikenne yhteydet Taksimille, Üsküdariin (Aasian puoleinen kaupunginosa, jossa Saara käy töissä), sekä pohjoiseen Sarıyeriin, jossa yliopistoni sijaitsee. Alueen merkittävimmät "nähtävyydet" lienevät Ataturk museo (museoksi muutettu Mustafa Kemalin entinen asuintalo), sekä Euroopan suurimmaksi mainostettu Cevahirin ostoskeskus. Tunnelmaa voisi kuvata hyvin "alemman keskiluokkaiseksi". Naapurusto on yllättävän rauhallista ottaen huomioon, että asumme 18 miljoonan ihmisen metropolissa... Yöllä kadulla pitävät lähinnä iltamyöhään pihalla leikkivät lapset.

Istanbul on kuuluisa katukissoistaan.

Pääkatujen arkkitehtuuri muistuttaa Etelä-Eurooppalaista rakennustyyliä.

Cevahirin ostosekuksen sisäänkäynti. Tämä kuva ei anna oikeutta paikan älyttömälle koolle. Kerran sisään päästyä on vaikea löytää ulos.

Lähialueen puistosta, joka oltiin sommiteltu överin viktoriaaniseksi.

Viihtyisä Maçkan puisto.

Sauna! Löytyi Taksimin läheltä.

 Toisena iltana tutustuimme kämppistemme ohjaamina paikalliseen yöelämään joka oli yllättävä, hämmentävä ja erittäin hauska kokemus. Turkkilaisessa yökerhossa kaikki tila on varattu olennaista, eli tanssimista varten. Baaritiski löytyy usein kerhon alimmasta kerroksesta, mutta juomien tilaaminen tapahtuu tarjoilijoiden/juoksupoikien kautta, jotka tuovat juomasi luoksesi tanssivan ihmismassan läpi käteesi. Tanssijalta vaaditaan huomattavasti enemmän, kuin Suomalaisessa yökerhossa: Lantiota saa ja pitää liikuttaa ja erilaiset taputukset sekä tanssileikit kuuluvat asiaan. Klubeilla soitetaan länkkäreillekkin tuttuja biiseja, jotka sopivat mukaan, mutta suurimmilta osin Turkkilaista tanssimusiikkia, joka on yllättävänkin monipuolista ja eritoten hauskaa tanssittavaa.

Tutustuin myös paikalliseen futiskulttuuriin käymällä katsomassa Soman kaivosturman uhreille järjestettyä jalkapallopeliä kahden paikallisen suosikin Galatasarayn, sekä Fenerbahçen välillä Taksimilla kämppiksemme Purkan kanssa. Peli oli samalla lämmittelyä tänään alkavalle Turkin Super liigalle. Meno oli hyvin tunteikasta: Galatasarayn kannattajat lauloivat kannatuslauluja riemukkaasti ennen pelin alku kaduilla (Taksim on kyseisen joukkueen kannatusaluetta, Fenerbahçelle kuuluu Aasian puoli). Purkka, joka oli baarin selkeästi ainut vastakkaisen joukkueen kannattaja, pyrki parhaansa mukaan olemaan mahdollisimman passiivinen pelin ajan, vaikka hänen lempijoukkueensa voittikin. Hän kertoi, että käy normaalisti katsomassa pelejä Aasian puolella, mutta koska hän oli töiden jälkeen käynyt ilmoittautumassa italian kielen kurssille Taksimille, hänen oli tehtävä poikkeus tämän pelin suhteen. Livahdimme paikalta vähin äänin pettyneiden Galatasarayn kannattajien joukosta.

Galatasarayn kannattajat heluttivat joukkueen lippua ja lauloivat kannatuslaulujaan erätauolla.

Tällä viikolla olemme myös tulleet törmäyskurssiin Turkin byrokratian, sekä kummallisen (etten sanoisi älyttömän) lainsäädännön kanssa. Kohdeyliopistoni ilmoitti minulle ja muille tulevilla vaihto-opiskelijoille, että Turkkiin on tullut voimaan uusi laki, jonka mukaan oleskelulupaan tarvitaan paikallinen henkilövakuutus, jonka hinta olisi noin 200 euroa. Tieto tuli täysin yllättäen, mutta yliopisto selvittelee miten asian kanssa pitäisi menetellä. Itselläni ja Saaralla on voimassa oleva matkavakuutus, joten tarvetta tähän ei todellakaan ole (lisäksi Saaralla on työnantajan antama työvakuutus). Syynä tähän onkin luultavasti rahojen repiminen tänne tulevilta, sekä laittoman työvoiman kitkeminen (mikä on outoa päätöksentekoa, sillä työluvan saanti vaatii valmiiksi jo niin paljon paperitöitä, että Turkissa on huomattavasti helpompi työskennellä laittomasti, kuin laillisesti). Ironisesti lentokoneessa luin turkish airlinesin lehdestä artikkelin, että Turkissa pyritään panostamaan korkeaan koulutukseen, että täällä voitaisiin antaa vaihtoehto "perinteisille" hyviksi profiloituneille korkeakouluille Länsi-Euroopassa. Onneksi jätin sen uuden tietokoneen ostamatta...

Monet paikalliset jakoivat mielipiteemme Turkin ulkopoliittisesta suunnasta.

Noh, onneksi aurinko paistaa ja huomenna on vapaapäivä! Päätimme Saaran kanssa suunnata rannalle. Kotitonttuna taidan aloittaa siivousprojektin!

Kotona

Severi lähti kämppiksen kanssa (yhden niistä) katsomaan futismatsia Taksimille, joten ajattelin että voisi olla otollinen hetki kirjoittaa. Toki minuakin pyydettiin mukaan, mutta tänään oli ensimmäinen työpäivä, joten olen aika väsynyt ja kieltäydyin kunniasta. Tai no, ensimmäinen "työpäivä", sillä kävin päiväkodilla lähinnä tutustumassa työkavereihin, lounastamassa ja järjestelemässä luokkaani. Töistä täytynee kirjoittaa tarkemmin sitten, kun se alkaa toden teolla ja lapsetkin aloittavat ryhmässäni. Väsyttää silti, pelkkä töihin kulkeminen metrobussilla (jotakin metron ja bussin välimaastosta - bussi joka toimii kuin metro) ja toisella pikkubussilla oli jännittävää.

Kirjoittaessani tätä aurinko on jo laskenut ja rukouskutsut kaikuvat ikkunoista. Nostaessani katseeni näen vastapäätä olevien talojen lisäksi tämän maiseman.

Silloin kun viimeksi lähdin Turkkiin, sopeutuminen oli haastavaa. Koko Antalyan asuntomme oli kammottavan siivoton, pesukone ei toiminut, nettiä ei ollut ja huonekalutkin sain hankittua vasta kolmantena päivänä - kaksi ensimmäistä yötä nukuin sohvalla. Istanbuliin saapuminen on ollut paljon helpompaa, heti saapumisesta lähtien. Oli mahtavaa, että asunnossa odotti joku, jolle taksikuski pystyi soittamaan kun ei löytänytkään reittiä asunnollemme, joku joka heti kättelyssä näyttää meille vastapestyn lakanapinon ja kertoo wi-fin salasanan. Tietysti myös se helpottaa, että puhun jonkin verran turkkia - se helpottaa esimerkiksi kaupassa ja ravintolassa asumista paljon.

Tällä hetkellä asunnossa asuu meidän lisäksemme kolme turkkilaista ja yksi ranskalainen (?) tyttö, jota ei paljon näy. Syyskuun alussa tänne tuleekin enemmän actionia, sillä yksi turkkilaisista ja ranskalainen muuttavat pois, ja tilalle muuttaa vaihtareita: kaksi italialaista  ja yksi saksalainen tyttö. Molemmat turkkilaiset kämppiksemme käyvät töissä, joten on ihan mukavaa etten ole ainoa, joka ei voi keskellä viikkoa lähteä kaupungille rellestämään.
Turkkilaiset kämppiksemme ovat mahtavia. Toisen tunnen jo Antalyan ajoilta, toinen on uusi tuttavuus. En ole varma haluavatko he tulla esitellyiksi julkisessa blogissa omilla nimillään, joten kirjoitan heistä samoilla peitenimillä joilla puhumme Severin kanssa heistä suomeksi: Sokerina ja Purkkana. Sokerin tunnen jo entuudestaan, ja tiesin että tulemme hyvin toimeen. Purkka on taas ollut ensitapaamisesta aivan uskomattoman hyvä tyyppi - harvoin tapaa yhtä iloista, auttavaista ja sydämellistä ihmistä. Toivottavasti myös tulokkaat ovat mukavia.

Uusien kämppiksien kanssa lauantai-iltana metrossa matkalla Taksimille. En tiedä milloin on viimeksi ollut noin hauska ilta, enkä tiedä onko kukaan koskaan nähnyt Severin harjoittelevan turkkilaisille miehille tyypillisiä tanssiliikkeitä.

Asunto sijaitsee rauhallisella alueella, suunnilleen puolimatkassa työpaikastani ja Severin yliopistolta. Istanbulissa on aivan uskomattomia, melkein pystysuoria mäkiä, ja tämä asunto sijaitsee yhden sellaisen juurella.  Näinä ensimmäisinä päivinä pohkeet tuntuvat olevan kroonisesti jumissa kapuamisesta. Muuten olemme todella tyytyväisiä asuntoon - kaikki on lähellä, asunto on iso (kaksi kerrosta, kaksi kylpyhuonetta) ja suomalaiseen hintatasoon tottuneelle asunnon vuokra tuntuu myös todella edulliselta. Asunto on myös kaunis, kuten näistä muutamasta havainnollistavasta kuvasta käynee ilmi. Pyytäkää jos haluatte tarkempia kuvia jostakin, tai tulkaa käymään!

Harkitsemme julisteita ja uutta päiväpeittoa. Nyt yöpöydällä on myös ihana kukkakimppu, jonka Severi oli käynyt minulle ostamassa (turkiksi!!)  ensimmäisen työpäiväni kunniaksi.

Aiemmin työpöytä ja kaappi olivat huoneiden välissä ilmeisesti jakamssa huoneita. Koko lauantain raahasimme huonekaluja ympäriinsä, siivosimme ja pesimme ikkunoita.
P.S. Jääkaapissa oli pari ensimmäistä päivää ainoastaan jallupullo ja levy fazerin sinistä. Kiitos Jarno.

Opiskelunurkkaus, toivomme että tähän saataisiin pieni lamppu. Musta asia oikeassa laidassa on tyypillinen turkkilainen kaappi.

Parveke, josta on kiva näkymä pikkutielle, jota ei kuvassa valitettavasti näy. Sen sijaan kuvassa on kaksi lintua, joiden kanssa taistelemme (tai minä taistelen, Severi ei ole vakuuttunut näiden petojen aggressiivisuudesta) parvekkeen herruudesta.

Asumme kahden metropysäkin päässä Taksimista. Miettikää, hetki sitten asuimme Tampereella ja nyt, ihan yht'äkkiä asumme kahden metropysäkin päässä Taksimista. On tämä aika hurjaa. Ja silti, tämä tuntuu kodilta. Turvapaikalta.

Matkalla etelään

Yhteisblogin ideana on ainakin tällä hetkellä se, että kirjoittelemme molemmat omia postauksiamme, joten Severin jälkeen on loogisesti minun vuoroni. Aloitin viimeksikin kirjoittamaan blogia lähtiessäni vuodeksi ulkomaille, ja kirjoitinkin menestyksekkäästi kokonaiset kolme (3) päivitystä. Toivottavasti tällä kertaa olen vanhempi, viisaampi ja kärsivällisempi. Ainakin Severi on luonteeltaan niin paljon minua pitkäjänteisempi, että ehkäpä saan aikaiseksi kirjoitella tällä kertaa säännöllisemmin Severin myötäimussa.

Severi aloitti vanhalla kissakuvalla Istanbulista, teen siis saman. Kuva on otettu Istanbulissa joululomalla 2011.

Olen tosiaan jo aiemmin asunut vuoden Turkissa: keväällä 2011 päätin hakea ex tempore vaihtoon yliopiston täydennyshaussa. Yksikölläni, eli varhaiskasvatuksen laitoksella, oli yksi suora vaihtopaikka: Akdeniz University, joka sijaitsee Antalyassa, Turkissa. En ollut koskaan edes käynyt Turkissa, mutta päätin hakea vaihtoon Antalyaan: pääkriteerinäni oli päästä talveksi pois suomesta johonkin lämpimämpään maahan, pakoon loskaa ja kaamosta. Paikka vaikutti eksoottiselta ja kiehtovalta, hintataso halvemmalta kuin suomessa ja ennen kaikkea ajattelin käytännön asioiden järjestyvän näppärästi koska yksiköllämme oli suora vaihtosopimus Akdeniz Universityyn. (Näppärästi - kuinka väärässä voikaan ihminen olla!)

Turisti poseeraamassa New Mosquen edessä 2011.

Tein päätöksen ja pistin hakupaperit vetämään toukokuussa, ja lähdin jo syyskuussa 2011 yhdeksäksi kuukaudeksi Antalyaan. Akdeniz Universityssa kukaan omasta yksiköstäni, edes opettajista, ei puhunut sen vertaa englantia että olisin pystynyt suorittamaan oman alani opintoja. Niinpä päädyin viettämään kaksi lukukautta kolmannen vuoden englanninopettajaopiskelijoiden kanssa - mutta no, vaikka en oman alani opintoja saanutkaan suoritettua, oli hyödyllistä kokea millaista TEFL eli Teaching English as a Foreign Language-opiskelu on. Ja kai on myös mainittava mm. viiden opintopisteen laitesukelluskurssi.

Vaihtovuodestani Turkissa olen nyt erityisen kiitollinen, sillä tällä kertaa suuntaankin Turkkiin aivan toisenlaisella statuksella eli työssäkäyvänä lastentarhanopettajana. Valmistuin tänä keväänä (2014) varhaiskasvatuksen kandidaatiksi Tampereen yliopistosta, ja alallamme kandin paperit oikeuttavat lastentarhanopettajan ammattipätevyyteen. Työpaikan löytäminen ei ollut aivan mutkatonta, mutta onnekseni sain töitä oikein hyvän ja laadukkaan oloisesta yksityisestä koulusta. Saman koulun alaisuudessa on päiväkoti (pre-school), peruskoulu sekä lukio. Myös peruskoulun puolella aloittaa myös kaksi suomalaista opettajaa uutena tänä syksynä!

Istanbulin kadut houkuttelevat suuntavaistotonta seikkailijaa, kuten allekirjoittanutta, eksymään.

Tulen työskentelemään 2012 syntyneiden lasten kanssa, ja ryhmässä työskentelee lisäkseni "assistant", eli ilmeisesti jonkinlainen lastenhoitaja jonka työnkuva ei ole vielä minulle aivan selvä. Työskentelen viisi päivää viikossa, kahdeksan tuntia päivässä ja työkielenä on englanti. Ilmeisesti suomessa on niin vähän englanninkielisiä päiväkoteja, että moni suomalainen on olettanut että työskentelen suomeksi tai turkiksi - turkiksi osaan lähinnä perustervehdykset, -haistatukset ja -kohteliaisuudet joten tällä kielitaidolla ei kovin pitkälle työelämässä pötkitä. Moni on myöskin olettanut että minulla on turkkilainen mies kuultuaan, että olen jo aiemmin asunut Turkissa ja että nyt palaan sinne takaisin. Vaaleaa, sinisilmäistä, pohjanmaalaista poikaystävääni ei kuitenkaan onneksi kovin helposti sekoita turkkilaisiin miehiin.

Saara Sofia & Haga Sofia. Pian jälleen yhdessä!

Viimeksi lähtiessäni olen kirjoittanut "jännittää, pelottaa, oon innoissani ja kauhuissani." Fiilis on aika sama nyt. Toisaalta, tämä lähtö on niin kovin erilainen. Tällä kertaa lähden työelämään, ensimmäistä kertaa, ja se ehkä jännittää eniten. Tämä on ensimmäinen oikea, oman alan työpaikkani. Osaan myös jo hiukan ennakoida tunteita, joita lähtö minussa herättää. Jäähyväiset eivät ole varmasti tälläkään kertaa yhtään helpommat, ja tulen kaipaamaan Suomesta niin monia, mahtavia ihmisiä.

Itse Istanbulissa jännittää kaupungin kaoottisuus ja suuruus mutta onneksi Istanbul on kaupunkina jo edes aavistuksen verran tuttu: kävin vaihtovuoteni aikana kerran kaupungissa viikonloppureissussa espanjalaisten ystävieni kanssa ja vuoden 2011 joulun vietimme isäni ja veljeni kanssa Istanbulissa.
Tällä kertaa uskon jo tietäväni hiukan enemmän Turkista ja sen kulttuurista ja kielestä, ja toivon ettei kulttuurishokki olisi yhtä vahva kuin se Antalyassa oli. Ja ennen kaikkea, tämä lähtö on erilainen, sillä tällä kertaa olen lähdössä yhdessä Severin kanssa. Tästä tulee ihan mieletön seikkailu, meille molemmille. Yhdessä.

Ennen matkaa: Purjeiden nosto!

Hagia Sofian portailla 2012. 

 

Olen 23-vuotias historian opiskelija Tampereelta. Minua on aina kiinnostanut erityisesti eri maiden historia, sekä vieraat kulttuurit. Suuri rooli tässä on luultavasti perheeni ehkä suurimmasta intohimosta, eli matkailusta. Meillä ei ikinä ollut kesämökkiä, kaikki lomat vietettiin ulkomailla. Ensimmäinen ulkomaanmatkani sijoittuikin juuri Turkkiin ollessani 3-vuotias. Muistan noilta matkoilta erityisesti Välimeren avaran ja puhtaan meren. Kävimme myös usein katsomassa antiikin kreikkalaisten jättämiä raunioita. Äiti luki meille tarinoita antiikin mytologiaa sisältävästä kirjasta. Meidät myös ehdollistettiin välimeren moninaiseen ruokakulttuuriin.

Severi 5v tutustumassa kansainväliseen ruokakulttuuriin.

Lähden ”ikuiseen kaupunkiin” tyttöystäväni kanssa. Hän valmistui juuri keväällä kasvatustieteiden kandidaatiksi ja lähtee Istanbuliin töihin yksityiseen päiväkotiin, jossa hän toimii opettajana 2-3-vuotiaille. Hänellä on omia vahvoja kokemuksia Turkista lähivuosilta: hän oli vaihto-opiskelemassa Antalyassa kolme vuotta sitten. Tyttöystäväni tuttavien kautta saimme asunnon Istanbulista läheltä Taksimin aukiota. Asunto on opiskelijoiden käytössä oleva kommuuni, jossa asuu meidän lisäksemme 5-6 muuta henkeä. Meille kuuluu kaksi huonetta ja parveke. Asukkaat, joihin olemme olleet yhteydessä ovat kehuneet kämppäämme parhaaksi kommuunissa. Muuttoamme helpottaa huomattavasti se, että toisella meistä on käytännön kokemusta asumisesta Turkissa. Olen myös onnellinen, että voin matkustaa niinkin aikaansaavan, älykkään ja neuvokkaan ihmisen kanssa, kuin tyttöystäväni on. 

Saara ja Seeri kesästä nauttimassa.

Kesä on kulunut töissä ja matkan valmisteluissa. Toki olen myös nauttinut harvinaisista hellepäivistä ja ehtinyt myös polttaa itseni kertaalleen. Turkkiin on pitänyt hankkia oleskeluluvat, opiskeluja varten on pitänyt täytellä lappuja, passi on uusittu, vakuutus hommattu ja muutto tehty omasta kämpästä tyttöystävän luokse. Muutto oli omalla laillaan hyvin vapauttavaa antaessani vanhoja huonekalujani ja muita tavaroita eteenpäin ja luopuessani asunnostani. Olo keveni huomattavasti. Huomasin, että vaikka minulla ei olekaan paljon omaisuutta, niin suuri osa siitäkin on minulle loppujen lopuksi merkityksetöntä. Miksi minä kannan mukanani esineitä, joille luon keinotekoisesti merkityksiä? Asunnosta ja tavaroista luopuminen on minulle ankkurin nosto, nyt olen vapaa lähtemään!

Miksi Turkki?

Vaihto-opiskeluvuosi tuntui jo opintojen alkaessa itsestään selvyydeltä. Opinnoissani olen erikoistunut Lähi-idän historiaan, jonka vuoksi Turkki oli tarjolla olevista maista luonnollinen valinta. Lähi-idän historiassa kiinnostavaa ei ole ainoastaan alueen kulttuurillinen rikkaus, vaan myös alueen merkitys historiallisesti: sitä voidaan pitää läntisiksi miellettyjen välimeren sivilisaatioiden kehtona. Se on yhä merkittävä alue maailman poliittisille ja talouellisille tapahtumille.

Historian tuntemus tuo nykyhetkenä tapahtuvat asiat osaksi laajempaa kontekstia. Historiallinen näkökulma voi avata yhteisön tai yksilön identiteettiä. Koska ihmiset, yhteisöt ja kulttuurit ovat jatkuvassa muutoksen tilassa, historian tutkimus voidaan nähdä ”vieraan kulttuurin tutkimuksena”. Historialla on merkittävä rooli identiteettien rakentamisessa, erityisesti kansallisvaltioissa, joissa valtion yhtenäisyys perustuu kansallisen narratiivin kautta luotuun ”yhteiseen” historiaan. Kuitenkin ihmisten kohtalot eri puolilta maailmaa yhteydessä erilaisten epäsuorien siteiden, kuten maailmankaupan kautta. Nykypäivänä ihmiskunnan keskinäinen vuorovaikutus on yhä ilmeisempää, jonka vuoksi eri alueiden historian tuntemus on yhä merkittävämpää. Globaalit muuttoliikkeet tuovat ihmisiä eri alueilta toisille ja mukanaan he vievät myös omaa taustaansa, historiaansa.

Tampereen yliopiston opiskelijana minua kiinnostaa erityisesti yhteiskunnallinen historia: yhteiskuntien rakenteiden ja identiteetin kehitys. Yhteiskunnallisesta historiasta, kuten hallinnon muodostumisesta voidaan löytää tiettyjä kaavoja. Esimerkiksi konkistadorien saavuttua uuteen maailmaan hämmästyttävää ei ollut ”intiaanien” erikoiset tavat ja uskonnot, vaan heidän yhteiskuntarakenteensa, joka muistutti hyvin paljon Eurooppalaisia yhteiskuntia: Oli kuninkaita, aatelistoa, kuvernöörejä, kaupunkeja ja maaseutua. Tämä kertoo paljon inhimillisyydestä, ihmisen toiminnasta lajina. Mielestäni historia tulisikin nähdä ihmislajin tutkimuksena, eikä niinkään erilaisten narratiivien luomisena.

Turkki on historian opiskelijalle rikkauden sarvi: Turkin aluetta ovat asuttaneet lukuisat sivilisaatiot heeteistä roomalaisiin ja osmaneihin. Istanbul kuvastaa hyvin tätä kaupunkina: se on useiden eri kulttuureja, etnisiä ryhmiä ja uskontoja edustavien ihmisten jakama metropoli. Historialliset kerrostumat näkyvät antiikin aikaisista roomalaisten ja kreikkalaisten rakennuksista moderneihin pilvenpiirtäjiin.

Istanbul on arkkitehtuurinen mosaiikki.

Kiinnostavaa Istanbulissa on myös se, miten se on ”idän ja lännen välissä”. Siinä on paljon keskieurooppalaisia piirteitä arkkitehtuurissa, vaikka erityisesti Kultaiselta sarvelta avartuvaa maisemaa hallitsevatkin osmanien rakennuttamat moskeijat. Tämä kuvastaa myös ehkä odotuksiani matkalta: toisaalta jotain tuttua, toisaalta haluan oppia, nähdä ja kokea myös uusia asioita.