Hämmästelyä ja kummastelua

Viimein olemme saapuneet uuteen kotikaupunkiimme Istanbuliin! Tätä kirjoittaessani olemme asuneet täällä jo viikon ajan, joka on omalta osaltani kulunut lähinnä itse kaupungin ihmettelyssä. Ennen lähtöämme meillä riitti töitä Saaran Tampereen kämpän muutossa, johon onneksi saimme apua Saaran vanhemmilta. Pidimme mahtavat jäähyväisjuhlat Tampereen aina niin kodikkaassa Sorsapuistossa. Hyvästelijöiden määrä yllätti meidät kummatkin! Viimeinen viikko menikin hyvästeiden jättämisessä läheisille. Itse vierailin kotikaupungissani Seinäjoella, jossa näin mummaani, sekä perhettäni. Vantaalla jätimme hyvästit myös Saaran isovanhemmille ja tapasin äitiäni vielä viimeisenä iltana, ennen kuin suuntasin kahden vanhan lukiokaverin, sekä Saaran vantaan ystävien kanssa Helsingin taiteiden yöhön. Päätös, joka kostautui seuraavana aamuna... Onneksi Turkish Airlinesin ruoka oli syyllisen hyvää ja lennolla sai myös nukuttua!

Viimeinen kesäpäivä Suomessa!

Matka Istanbuliin ja uuden kämppämme löytö sujui smoothisti, kiitos Saaran turkin kielen taitojen ja avuliaan kämppiksemme neuvojen. Uudet kämppiksemme, erityisesti asunnon yleisiä asioita, kuten vuokranmaksua ja siivousvuorolistoja hoitava Purkka (ks. Saaran blogiteksti) ovat olleet hämmästyttävän vieraanvaraisia ja avuliaita. Kämppämme on kaksikerroksinen kommuuni, jossa asuu meidän ikäistämme porukkaa, eli nuoria opiskelijoita ja työssäkäyviä. Tällä hetkellä täällä asuu kolme turkkilaista miestä, sekä ranskalainen nainen, joka kuulemma kuitenin viettää suurimman osan ajastaan miesystävänsä luona. Ensi viikolla tänne on muuttamassa myös kaksi italaialaista ja yksi saksalainen opiskelijaa. Suomalaisina meidän oli pakko ensi töiksemme kuurata oma huoneemme katosta lattiaan, sillä edellinen asukas oli jättänyt sen melko siistittömään kuntoon. (Edellinen asukas oli jordanialainen nainen, joka oli Sokerin ja Purkan mukaan erittäin vaikea tapaus kaikin puolin, sekä kaiken lisäksi varas, joten hänet päädyttiin heittämään huushollista pihalle.) Saimme kuin saimmekin kämpästämme parhaat puolet esille siivouksen ja huonekalujen uudelleenjärjestelyn jälkeen. Tätä voisi kuvata valoisaksi, ilmavaksi ja värikkääksi kämpäksi, jossa on ihan mahtava ja tilava parveke josta voi katsella kotikatumme elämää.

Oikealla näkyy myös kaunis kaari joka yhdistää kämppämme huoneet yhteen.

Työpöydältä avautuvat hulppeat näkymät!

Saaralla alkoi orientointi töihin jo viime maanantaina, omat orientointi alkavat vasta 8.9, eli minulla on ollut tällä viikolla paljon omaa aikaa. (Jopa kyllästymiseen asti, sillä kämppiksemme ovat myös päivätöissä). Olen käyttänyt aikani tutustumalla naapurustoon jä lähi-alueisiin. Asumme Şişli nimisessä kaupunginosassa Taksimilta (Euroopan puoleinen keskusta) muutama kilometri pohjoiseen. Alueen pääkadut ovat suuria liikekeskuksia, joissa on kauppoja eurooppalaisista merkkiliikkeistä paikallisiin pienyrityksiin. Sivukadut ja kujat ovat kaltaistemme nuorten opiskelijoiden ja työväestön asuttamia. Täällä asuu paljon lapsiperheitä. Täältä on hyvät paikallisliikenne yhteydet Taksimille, Üsküdariin (Aasian puoleinen kaupunginosa, jossa Saara käy töissä), sekä pohjoiseen Sarıyeriin, jossa yliopistoni sijaitsee. Alueen merkittävimmät "nähtävyydet" lienevät Ataturk museo (museoksi muutettu Mustafa Kemalin entinen asuintalo), sekä Euroopan suurimmaksi mainostettu Cevahirin ostoskeskus. Tunnelmaa voisi kuvata hyvin "alemman keskiluokkaiseksi". Naapurusto on yllättävän rauhallista ottaen huomioon, että asumme 18 miljoonan ihmisen metropolissa... Yöllä kadulla pitävät lähinnä iltamyöhään pihalla leikkivät lapset.

Istanbul on kuuluisa katukissoistaan.

Pääkatujen arkkitehtuuri muistuttaa Etelä-Eurooppalaista rakennustyyliä.

Cevahirin ostosekuksen sisäänkäynti. Tämä kuva ei anna oikeutta paikan älyttömälle koolle. Kerran sisään päästyä on vaikea löytää ulos.

Lähialueen puistosta, joka oltiin sommiteltu överin viktoriaaniseksi.

Viihtyisä Maçkan puisto.

Sauna! Löytyi Taksimin läheltä.

 Toisena iltana tutustuimme kämppistemme ohjaamina paikalliseen yöelämään joka oli yllättävä, hämmentävä ja erittäin hauska kokemus. Turkkilaisessa yökerhossa kaikki tila on varattu olennaista, eli tanssimista varten. Baaritiski löytyy usein kerhon alimmasta kerroksesta, mutta juomien tilaaminen tapahtuu tarjoilijoiden/juoksupoikien kautta, jotka tuovat juomasi luoksesi tanssivan ihmismassan läpi käteesi. Tanssijalta vaaditaan huomattavasti enemmän, kuin Suomalaisessa yökerhossa: Lantiota saa ja pitää liikuttaa ja erilaiset taputukset sekä tanssileikit kuuluvat asiaan. Klubeilla soitetaan länkkäreillekkin tuttuja biiseja, jotka sopivat mukaan, mutta suurimmilta osin Turkkilaista tanssimusiikkia, joka on yllättävänkin monipuolista ja eritoten hauskaa tanssittavaa.

Tutustuin myös paikalliseen futiskulttuuriin käymällä katsomassa Soman kaivosturman uhreille järjestettyä jalkapallopeliä kahden paikallisen suosikin Galatasarayn, sekä Fenerbahçen välillä Taksimilla kämppiksemme Purkan kanssa. Peli oli samalla lämmittelyä tänään alkavalle Turkin Super liigalle. Meno oli hyvin tunteikasta: Galatasarayn kannattajat lauloivat kannatuslauluja riemukkaasti ennen pelin alku kaduilla (Taksim on kyseisen joukkueen kannatusaluetta, Fenerbahçelle kuuluu Aasian puoli). Purkka, joka oli baarin selkeästi ainut vastakkaisen joukkueen kannattaja, pyrki parhaansa mukaan olemaan mahdollisimman passiivinen pelin ajan, vaikka hänen lempijoukkueensa voittikin. Hän kertoi, että käy normaalisti katsomassa pelejä Aasian puolella, mutta koska hän oli töiden jälkeen käynyt ilmoittautumassa italian kielen kurssille Taksimille, hänen oli tehtävä poikkeus tämän pelin suhteen. Livahdimme paikalta vähin äänin pettyneiden Galatasarayn kannattajien joukosta.

Galatasarayn kannattajat heluttivat joukkueen lippua ja lauloivat kannatuslaulujaan erätauolla.

Tällä viikolla olemme myös tulleet törmäyskurssiin Turkin byrokratian, sekä kummallisen (etten sanoisi älyttömän) lainsäädännön kanssa. Kohdeyliopistoni ilmoitti minulle ja muille tulevilla vaihto-opiskelijoille, että Turkkiin on tullut voimaan uusi laki, jonka mukaan oleskelulupaan tarvitaan paikallinen henkilövakuutus, jonka hinta olisi noin 200 euroa. Tieto tuli täysin yllättäen, mutta yliopisto selvittelee miten asian kanssa pitäisi menetellä. Itselläni ja Saaralla on voimassa oleva matkavakuutus, joten tarvetta tähän ei todellakaan ole (lisäksi Saaralla on työnantajan antama työvakuutus). Syynä tähän onkin luultavasti rahojen repiminen tänne tulevilta, sekä laittoman työvoiman kitkeminen (mikä on outoa päätöksentekoa, sillä työluvan saanti vaatii valmiiksi jo niin paljon paperitöitä, että Turkissa on huomattavasti helpompi työskennellä laittomasti, kuin laillisesti). Ironisesti lentokoneessa luin turkish airlinesin lehdestä artikkelin, että Turkissa pyritään panostamaan korkeaan koulutukseen, että täällä voitaisiin antaa vaihtoehto "perinteisille" hyviksi profiloituneille korkeakouluille Länsi-Euroopassa. Onneksi jätin sen uuden tietokoneen ostamatta...

Monet paikalliset jakoivat mielipiteemme Turkin ulkopoliittisesta suunnasta.

Noh, onneksi aurinko paistaa ja huomenna on vapaapäivä! Päätimme Saaran kanssa suunnata rannalle. Kotitonttuna taidan aloittaa siivousprojektin!