Matkalla etelään

Yhteisblogin ideana on ainakin tällä hetkellä se, että kirjoittelemme molemmat omia postauksiamme, joten Severin jälkeen on loogisesti minun vuoroni. Aloitin viimeksikin kirjoittamaan blogia lähtiessäni vuodeksi ulkomaille, ja kirjoitinkin menestyksekkäästi kokonaiset kolme (3) päivitystä. Toivottavasti tällä kertaa olen vanhempi, viisaampi ja kärsivällisempi. Ainakin Severi on luonteeltaan niin paljon minua pitkäjänteisempi, että ehkäpä saan aikaiseksi kirjoitella tällä kertaa säännöllisemmin Severin myötäimussa.

Severi aloitti vanhalla kissakuvalla Istanbulista, teen siis saman. Kuva on otettu Istanbulissa joululomalla 2011.

Olen tosiaan jo aiemmin asunut vuoden Turkissa: keväällä 2011 päätin hakea ex tempore vaihtoon yliopiston täydennyshaussa. Yksikölläni, eli varhaiskasvatuksen laitoksella, oli yksi suora vaihtopaikka: Akdeniz University, joka sijaitsee Antalyassa, Turkissa. En ollut koskaan edes käynyt Turkissa, mutta päätin hakea vaihtoon Antalyaan: pääkriteerinäni oli päästä talveksi pois suomesta johonkin lämpimämpään maahan, pakoon loskaa ja kaamosta. Paikka vaikutti eksoottiselta ja kiehtovalta, hintataso halvemmalta kuin suomessa ja ennen kaikkea ajattelin käytännön asioiden järjestyvän näppärästi koska yksiköllämme oli suora vaihtosopimus Akdeniz Universityyn. (Näppärästi - kuinka väärässä voikaan ihminen olla!)

Turisti poseeraamassa New Mosquen edessä 2011.

Tein päätöksen ja pistin hakupaperit vetämään toukokuussa, ja lähdin jo syyskuussa 2011 yhdeksäksi kuukaudeksi Antalyaan. Akdeniz Universityssa kukaan omasta yksiköstäni, edes opettajista, ei puhunut sen vertaa englantia että olisin pystynyt suorittamaan oman alani opintoja. Niinpä päädyin viettämään kaksi lukukautta kolmannen vuoden englanninopettajaopiskelijoiden kanssa - mutta no, vaikka en oman alani opintoja saanutkaan suoritettua, oli hyödyllistä kokea millaista TEFL eli Teaching English as a Foreign Language-opiskelu on. Ja kai on myös mainittava mm. viiden opintopisteen laitesukelluskurssi.

Vaihtovuodestani Turkissa olen nyt erityisen kiitollinen, sillä tällä kertaa suuntaankin Turkkiin aivan toisenlaisella statuksella eli työssäkäyvänä lastentarhanopettajana. Valmistuin tänä keväänä (2014) varhaiskasvatuksen kandidaatiksi Tampereen yliopistosta, ja alallamme kandin paperit oikeuttavat lastentarhanopettajan ammattipätevyyteen. Työpaikan löytäminen ei ollut aivan mutkatonta, mutta onnekseni sain töitä oikein hyvän ja laadukkaan oloisesta yksityisestä koulusta. Saman koulun alaisuudessa on päiväkoti (pre-school), peruskoulu sekä lukio. Myös peruskoulun puolella aloittaa myös kaksi suomalaista opettajaa uutena tänä syksynä!

Istanbulin kadut houkuttelevat suuntavaistotonta seikkailijaa, kuten allekirjoittanutta, eksymään.

Tulen työskentelemään 2012 syntyneiden lasten kanssa, ja ryhmässä työskentelee lisäkseni "assistant", eli ilmeisesti jonkinlainen lastenhoitaja jonka työnkuva ei ole vielä minulle aivan selvä. Työskentelen viisi päivää viikossa, kahdeksan tuntia päivässä ja työkielenä on englanti. Ilmeisesti suomessa on niin vähän englanninkielisiä päiväkoteja, että moni suomalainen on olettanut että työskentelen suomeksi tai turkiksi - turkiksi osaan lähinnä perustervehdykset, -haistatukset ja -kohteliaisuudet joten tällä kielitaidolla ei kovin pitkälle työelämässä pötkitä. Moni on myöskin olettanut että minulla on turkkilainen mies kuultuaan, että olen jo aiemmin asunut Turkissa ja että nyt palaan sinne takaisin. Vaaleaa, sinisilmäistä, pohjanmaalaista poikaystävääni ei kuitenkaan onneksi kovin helposti sekoita turkkilaisiin miehiin.

Saara Sofia & Haga Sofia. Pian jälleen yhdessä!

Viimeksi lähtiessäni olen kirjoittanut "jännittää, pelottaa, oon innoissani ja kauhuissani." Fiilis on aika sama nyt. Toisaalta, tämä lähtö on niin kovin erilainen. Tällä kertaa lähden työelämään, ensimmäistä kertaa, ja se ehkä jännittää eniten. Tämä on ensimmäinen oikea, oman alan työpaikkani. Osaan myös jo hiukan ennakoida tunteita, joita lähtö minussa herättää. Jäähyväiset eivät ole varmasti tälläkään kertaa yhtään helpommat, ja tulen kaipaamaan Suomesta niin monia, mahtavia ihmisiä.

Itse Istanbulissa jännittää kaupungin kaoottisuus ja suuruus mutta onneksi Istanbul on kaupunkina jo edes aavistuksen verran tuttu: kävin vaihtovuoteni aikana kerran kaupungissa viikonloppureissussa espanjalaisten ystävieni kanssa ja vuoden 2011 joulun vietimme isäni ja veljeni kanssa Istanbulissa.
Tällä kertaa uskon jo tietäväni hiukan enemmän Turkista ja sen kulttuurista ja kielestä, ja toivon ettei kulttuurishokki olisi yhtä vahva kuin se Antalyassa oli. Ja ennen kaikkea, tämä lähtö on erilainen, sillä tällä kertaa olen lähdössä yhdessä Severin kanssa. Tästä tulee ihan mieletön seikkailu, meille molemmille. Yhdessä.