Joulukirkossa Istanbulissa

Koulussa, peruskoulun puolella, on lisäkseni töissä kaksi muutakin suomalaista opettajaa. Toinen heistä pyysi meidät mukaan Istanbulin luterilaisen kirkon järjestämään iltamaan, jossa laulettaisiin suomalaisia joululauluja. Tartuimme välittömästi houkuttelevan kuuloiseen tarjoukseen. Vaikka emme Severin kanssa kumpikaan ole erityisen uskonnollisia ihmisiä, tilaisuus kuulosti kokemisen arvoiselta.

Kirkon sisäänkäynti - palmut tuovat kivan säväyksen.

Tänään sunnuntaina viideltä löysimmekin sitten itsemme paikallisesta luterilaisesta kirkosta, Pyhän kolminaisuuden kirkosta Istiklalilla. Emme olleet aivan varmoja missä kirkko sijaitsee, mutta muutaman neuvoa-antavan puhelun jälkeen saimme tarkat reittiohjeet - hyvä niin, sillä kirkko oli varsin pieni ja huomaamaton eikä sitä olisi huomannut ellei olisi nimenomaan sitä etsinyt.

Ihana joulukuusi!

 Kirkko on vanha kristittyjen armenialaisten kirkko, vanha ja tunnelmallinen. Tila oli varsin pieni, ikkunaton ja aikaa nähneellä tavalla kodikas. Paikalla oli ehkä kolme-neljäkymmentä ihmistä ja ohjelmassa oli mm. saarna, nukketeatteria, lasten lauluesitys (kaikki lapset olivat sinisilmäisiä pellavapäitä!) sekä sitten tietysti niitä joululauluja - esimerkiksi heinillä härkien kaukalon, en etsi valtaa loistoa sekä jouluyö, juhlayö. Myönnettäköön, että Sylvian joululaulua laulaessa iski koti-ikävä ja pääsi itku.

Sä tähdistä kirkkain nyt loisteesi luo
Sinne Suomeeni kaukaisehen.

Joululauluja laulettiin paljon, kuten kuvasta voi laskea.

Joululaulujen jälkeen seurakunta tarjosi kahvit ja jouluista purtavaa, ja olimme Severin kanssa molemmat onnesta soikeina: pipareita! Joulutorttuja! Maustekakkua! Uunin puutteesta johtuen emme voi itse valmistaa esimerkiksi joulutorttuja, vaikka ainekset niihin löytäisimmekin. Huhu tosin kertoo, että IKEAsta saa pipareita ja glögiä, joten ajattelin suunnata ensi viikolla sinne joulusyötävien ja -koristeiden etsintään. Severi kieltäytyi jyrkästi lähtemästä mukaan.

Naamasta on luettavissa, miten tyytyväinen olin saadessani jouluherkkuja.

Vaikka en ole varsinainen jouluihminen enkä ole joulua oikein osannut kaivatakaan, oli aivan ihanaa tavata muita suomalaisia ja laulaa joululauluja. Istanbulissa ei varsinaiseen joulutunnelmaan pääse kovin helposti - kaupat ovat kyllä täynnä joulukoristeita (täällä juhlistetaan uutta vuotta samanlaisilla koristuksilla ja lahjoilla kuin suomessa joulua: tekstinä on vain "hyvää uutta vuotta" eikä "hyvää joulua") mutta jotakin puuttuu. Yksi syy joulutunnelman puuttumiseen voi tietysti olla se, että samana päivänä kun askartelimme töissä lasten kanssa joulukuusia, ulkoillessa lapset juoksivat bongaamaansa perhosen perässä.

Kotimatkalla kirkosta kävin ostamassa joulutähden, joka täällä tunnetaan "Atatürkin kukkana"

 Koska työskentelen kansainvälisessä koulussa ja monet oppilaat lähtevät viettämään joulua kotimaahansa, minulla on viikon joululoma. Severillä jatkuu yliopisto normaaliin tapaan, ja vielä jouluaattonakin Severillä on tenttejä. Jouluaattona ennen kuin Severi lähtee yliopistolle, syömme riisipuuroa, ja Severin ollessa tenttimässä ajattelin katsoa joulupukin kuumaa linjaa ja skypettää perheeni kanssa, ja ehkä käydä salin saunassa joulusaunassa. Tenttien jälkeen aiomme syödä hyvän joululounaan (ainakin rosollia ja lohta) sekä käydä läheisellä hautausmaalla. Illalla menemme  johonkin kotoisaan ravintolaan syömään, juomaan ja rentoutumaan pitkän kaavan mukaan isolla kaveriporukalla, johon sisältyy nykyisiä ja entisiä kämppiksiäni ja Severin opiskelukavereita sekä muita ystäviä. Myös todella hyvä ystäväni, saksalainen Dominik johon tutustuin opiskellessamme molemmat Antalyassa, tulee Istanbuliin jouluksi. Joulupäivänä aiomme notkua kotona yökkäreissä, juoda viiniä, lukea ja syödä suklaata. Tämä on ensimmäinen jouluni Severin kanssa, mutta jo toinen jouluni Istanbulissa - ollessani vaihdossa Antalyassa, vietimme isäni ja veljeni kanssa joulun 2011 Istanbulissa. Tuolloin kävimme muun muassa katsomassa Dalin näyttelyä vanhassa moskeijassa.

Pikkuveljeni kanssa Istanbulissa jouluna 2012.

Loma tulee todella tarpeeseen, ja toivon että joululomalla saan tehtyä niitä asioita, jotka ovat minulle tärkeintä joulussa: olla rakkaiden kanssa (vaikka sitten skypen välityksellä) ja rauhoittua. Ja syödä hävyttömät määrät suklaata.

Ihan vaan tavallinen maanantai Istanbulissa

Tytti toivoi että kirjoittaisin ihan tavallisesta arkipäivästä, ja maanantai on ollut niin arkinen ja tavallinen kuin vain olla ja voi. Aluksi kaikkeen tekemiseen toi erityisen säväyksen se, että on ulkomailla, "joo käyn kaupassa ostamassa leipää mutta Istanbulissa! ISTANBULISSA!" mutta nyt arki vain rullaa omalla painollaan eteenpäin. Ehkä kerran-kaksi päivässä, esimerkiksi työmatkalla tajutessani Istanbulin jättimäisyyden, "huomaan" taas olevani oikeasti muualla kuin Suomessa. Vaikeaa selittää, mutta sama ilmiö oli suomessakin kun muutin Tampereelle: aluksi tiedosti koko ajan olevansa jossakin uudessa paikassa, mutta ajan mittaan kaikkeen vaan tottuu ja ehkä turtuukin. Asiat, jotka olivat aluksi ihmeellisiä ja joita jaksoi hämmästellä, ovat nyt vain osa arkipäivää.

Lähimoskeija näyttää aamuauringossa erityisen kauniilta. Kuva on jo pari kuukautta vanha, nyt valo on jo talvisempaa. Lähimoskeija on yksi niistä asioista joita alussa hämmästeli mutta joihin ei enää oikeastaan kiinnitä huomiota.

Suurimman osan ajasta en siis edes enää muista tai huomaa asuvani ulkomailla, ja kielten vaihtelukin menee tosi luontevasti - töissä englantia ja hieman turkkia, kaupassa ja muilla asioilla turkkia, kotona Severin kanssa suomea ja kämppisten kanssa englantia. Hektisissä tilanteissa töissä saatan vielä erehtyä muodostamaan lauseeni suomeksi ja melkein päästämään sen ihmisten ilmoille, kunnes hoksaan missä olenkaan.

Mutta niin, siihen ihan tavalliseen maanantaihin. Työaikani on joka päivä sama, 8.30-16.30. Herätessäni puoli seitsemän aikaan on jo valoisaa, ja aurinko paistaa yleensä useampana päivänä, ehkä kolmena tai neljänä, viikosta. Aamutoimien jälkeen kahdesti viikossa yliopistolla käyvä Severi jää yleensä nukkumaan ja itse lähden töihin puoli kahdeksalta.

Työmatkalta voisi halutessaan ostaa vaikka kukkia tai voileivän ja teetä.

Työmatkallani sukkuloin jo (varsin rohkeasti) autojen seassa. Ilma on aamuisin todella huono ja pakokaasujen täyttämä, raikas aamuilma on kaukainen muisto Suomesta.

 

Istanbulin mittapuulla noin kolme varttia kestävä työmatkani on erittäin hyvä. Siitä saan kiittää metrobussia ja sitä, että työmatkaani sisältyy paljon kävelyä - ruuhkaisessa suurkaupungissa omat jalat ovat monesti nopein kulkuväline metron ja metrobussin lisäksi. Kävelen noin 15 minuuttia, vaihdan metrobussiin (nimensä mukaisesti metron ja bussin sekoitus - bussilinja, jolla on oma kaistansa ja jonka busseja tulee muutaman minuutin välein) jolla ylitän Bosborin sillan Aasian puolelle. Bosborin sillan ylittäminen on joka-aamuinen huippuhetki: näkymät ovat aivan uskomattomat ja matkatessaan mantereelta toiselle muistaa taas oman pienuutensa. Täydessä ruuhkabussissa hyvää kuvaa maisemasta on mahdotonta saada, se täytyy vain kokea. Kauniina aamuna Istanbul kylpee aamuauringossa, sumuisena aamuna koko silta peittyy sumuun. Metrobussin jälkeen kävelen viitisen minuuttia, menen yhden pysäkin tavallisella bussilla (parin-kolmen kilometrin matka pelkkää ylämäkeä taittuu niin kivuttomimmin) ja kävelen kymmenisen minuuttia koululle.

Metrobussi, ihmisten orastava ryysäyspaniikki jo valmiiksi täpötäyteen metrobussiin ja iloiset kanssamatkustajat, kuten kuvasta näkyy. Näin talviaikaan metrobussissa ilmastointi on usein täysillä, joka ei sillit suolapurkissa-henkisessä kulkuneuvossa ole erityisen miellyttävää. 

¨

Matkalla toiselle mantereelle.

 Aloittaessani työt 8.30, ensimmäiset kaksi lasta ovat yleensä jo paikalla, muut saapuvat myöhemmin. Ryhmässäni on kahdeksan lasta, ja vaikka työskentelen kansainvälisessä koulussa, vain yksi lapsista on ulkomaalainen ja loput seitsemän turkkilaisia. Kaikki lapset ovat 2-vuotiaita ja englannin kielen osaamisen taso hyvin vaihtelevaa: osa ei puhu sanaakaan englantia (eivätkä vanhemmatkaan) ja osa taas näyttää omaksuvan kielen hyvin nopeasti. Voin toiste kirjoittaa tarkemman kuvauksen töistäni, mutta luulen ettei päivärytmi poikkea kovinkaan paljon suomalaisen päiväkodin rytmistä. Ulkoiluaika on tosin huomattavasti lyhyempi, vain puoli tuntia mutta muuten: on aamupala, aamupiiri, leikkiaikaa. Askartelua, laulua, ulkoilua, kirjojen lukemista. Lounas, päiväunet, välipala, leikkimistä.
Kahdeksasta lapsesta viisi on kokopäiväisiä, aamupäivisin työskentelen avustajan kanssa ja iltapäivät olen yksin. Työpäivät menevät lasten kanssa aina todella nopeasti, ja alun totutteluvaikeuksien jälkeen voin sanoa nauttivani työstäni.

Tällä kertaa pikkukokit olivat laittaneet uuniin köfteä ja kananmunaa.

Muovailuvahahommia. Pöytä on päällystetty muovipussilla, koska myöhemmin samana päivänä maalasimme pullopeiteväreillä.

 Pääsen töistä puoli viideltä, ja yleensä suuntaan samalla kävely-bussi-metrobussi-kävely-kombolla kotiin. Tiistaisin on poikkeuspäivä, silloin opiskelemme muutaman muun ulkomaalaisen opettajan kanssa porukassa turkkia yksityisopettajan kanssa, ja tiistaisin olen kotona vasta yhdeksän aikaan illalla. Iltapäiväruuhka ja aamuruuhka ovat aivan järkyttävät, ja omalla autolla kulkeminen ei ole suositeltavaa kuin pakon edessä. Kiireisimmillä ja tärkeimmillä ihmisillä (kuten yhdellä lapsiryhmäni isistä) on omat autokuskit, jotta automatkankin voi käyttää hyödyksi.

Aurinko on jo laskemassa kun pääsen töistä - ja samaan aikaan muutama muukin suuntaa kotiin.

Olen kotona viimeistään puoli kuuden aikaan, ja yleensä hengähdän hetken, syön välipalaa ja lähden salille tai ryhmäliikuntaan puoli seitsemän aikoihin. Puoli seitsemältä sali ei ole vielä aivan täyteen ammuttu, mutta puoli kahdeksan aikaan on jo todella ruuhkaista. Salin tärkein kriteeri on se, että se on lähellä: kotoa salille kävelee muutamassa minuutissa, jos uskaltaa ylittää kadut turkkilaiseen tyyliin eli röyhkeästi ja nopeasti. Suomalaisittain kulkevalla aikaa menee viitisen minuuttia. Sali on siisti, uusi ja monipuolinen. Todella kovakuntoisen oloiset personal trainerit pyörivät salilla ja auttavat eksyneen oloista treenaajaa. Peruspunttitreenin vaihtoehtoina ovat tietysti aerobinen alla näkyvillä laitteilla, Zumba, Pilates tai mystinen "Crunch"-lesson jota vetää yksi PT:istä ja jonne emme ole vielä uskaltautuneet - käyn varsin usein ryhmäliikunnassa italialaisen kämppiksemme Erican kanssa.

Puoli seitsemältä sekaan vielä mahtuu.

  Salin jälkeen pyörähdän usein salin vieressä sijaitsevassa lähikaupassa, joka ei perusilmeeltään poikkea suomalaisesta kaupasta oikeastaan kovinkaan paljon. Hedelmiä ja vihanneksia on paljon, ja ne ovat todella tuoreita ja edullisia. Muutenkin hintataso on halvempi, (tonnikalaa lukuunottamatta) tuotevalikoima tietysti erilainen kuin Suomessa ja kassahenkilöstö jopa vielä synkempää ja elämäänsä kyllästyneen oloista kuin Keravan Prismassa. Ankean kassahenkilöstön vastapainoksi kaupassa työskentelee henkilöitä, joiden ainoa tehtävä on punnita vihannekset ja hedelmät jottei asiakas joudu itse vaivaamaan moisella päätään, (eli se osuus, jonka suomessa asiakas tekee itse - paina yhtä nappulaa vaa'alla) ja nämä punnitsijahenkilöt ovat yleensä hyväntuulisia. Luoja tietää miksi.  

Kuvasta puuttuu: punnitsijahenkilö.

Lähikaupassa on välillä koristeita erityistarjousviikkojen aikana. Taustamusiikki soi kovaa ja rätisten.

Kuten kuvista huomaatte, lähikauppa ja sali eivät ole mitenkään mieleenpainuvan eksoottisia. Kotiin päästyäni syömme Severin kanssa (yleensä Severin kokkaaman) illallisen kahdeksan aikoihin. Yritän mennä nukkumaan kymmenen jälkeen, yleensä vähemmän menestyksekkäästi, ja illan viimeiset pari tuntia menevät nopeasti: juomme teetä, saatan skypettää, luen kirjaa, facebookkaan ja whatsappaan, luen päivittäin hesarin ipadilta, pesemme pyykkiä. Jos en käy urheilemassa, teen yleensä sitten koko illan jotakin edellämainituista. Ihan todella arkista, mutta viikolla energia ei usein riitä kummempaan. Tuskinpa työssäkäyvänä elämäni suomessakaan olisi arkisin ihmeellisyyksien ilotulitusta. Viikonloput ovat sitten asia erikseen...

Salin pukuhuoneessa, tuulitakki päällä treenin jälkeen. Nyt ollaan kyllä turkkilaisen eksotiikan äärellä.