Islam arkipäivässäni

Siinä se on, moskeija, kaiken pahan alku ja juuri! Vai kuinka on?

Olemme seuranneet viimeaikaista maahanmuuttokeskustelua Suomessa lähinnä kuvotusta tuntien. Ainakin netissä kielenkäyttö on äärimmäisen julmaa ja väkivaltaista, ja viestien läpi kuultaa pelko - ne tulevat, ne ovat muslimeita, joten niiden uskontoon kuuluu raiskaaminen, väkivalta ja naisten hunnuttaminen. Juurikin islam tuntuu herättävän suomalaisissa erityistä vihaa ja pelkoa - ehkäpä siksi, että islam on suomalaisille niin tuntematon. Uutisissa korostuvat äärimmäiset radikaali-islamistijärjestöt kuten Isis ja Boko Haram, ja luulemme että monen suomalaisen kuvaa islamista värittävät nämä uutiset. Näitä ehdottoman tuomittavia tekoja tekevät kuitenkin niin kovin, kovin pieni osa muslimeista - on syytä muistaa, että maailmassa on 1,3 miljardia muslimia. Se on aivan järjetön määrä ihmisiä, ja islam onkin maailman toiseksi suurin ja samalla nopeiten kasvava uskonto. Tähän määrään ihmisiä mahtuu niin islamin nimissä väkivaltaa tekeviä terroristeja kuin ihmisiä, jotka ovat vain paperilla muslimeja, ja kaikkea siltä väliltä.

Monet suomalaiset kaverit ja tuttavat ovat olleet kiinnostuneita erityisesti siitä, miten islam vaikuttaa elämiseen täällä. Severiltä on esimerkiksi kysytty, ovatko luennot ja oppitunnit järjestetty rukousaikojen mukaan, ja meiltä molemmilta saako turkista ostettua alkoholia, ja Saaralta siitä, miten pukeutua julkisissa tiloissa. Suomessa onkin luultavasti tietämättömyyden sekä median kautta tuleva kuva islamista koko elämää hallitsevana asiana, ja sitä ehkä liiankin usein korostetaan puhuttaessa muslimeista. Muslimimaat, sekä muslimit itsessään määritellään usein ensimmäisenä heidän uskontonsa mukaan. Tällainen niputtaminen aiheuttaakin monenlaisia ennakkoluuloja muslimimaita ja muslimeja kohtaan. Halusimme omalta osaltamme tuoda ihmisille hiukan lisää tietoa islamista ja toivottavasti muokata kuvaa muslimeista moniulotteisemmaksi. Aihe kiinnosti meitä molempia niin, että tämä postaus onkin ensimmäinen, jonka olemme kirjoitettaneet yhdessä.

Haga Sofia - ensin kristillinen kirkko, sitten moskeija, nyttemmin museo. Ja yhä henkeäsalpaavan kaunis. Katonrajan enkelit ja arabiankieliset uskontunnustukset ovat kirkossa sopuisasti vierekkäin.

Juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat perusperiaatteiltaan hyvin lähellä toisiaan: kaikki ovat monoteistisiä kirjallisia oppeja, jotka tulevat Lähi-idän alueelta. Islamin pyhä kirja ammentaa suurimman osan sen sisällöstä juutalaiskristillisestä perinteestä ja siihen sisältyy useita Raamatusta tuttuja tarinoita ja hahmoja. Esimerkiksi Jeesuksen nimi mainitaan Koraanissa useammin, kuin profeetta Muhammedin nimi. Koraanissakin esiintyvä "kirjojen kansat" termi viittaa juutalaisiin ja kristittyihin, eli kansoihin jotka ovat saaneet ilmoituksen Jumalalta kirjan muodossa. Täten Vanha ja Uusi testamentti kuuluvat myös muslimien pyhiin kirjoihin.  
 
Islamin pääsuuntaukset ovat sunnalaisuus ja shiilaisuus, joita voisi sisällöllisesti verrata kristinuskon luterilaisuuteen ja katolilaisuuteen. Skisma tapahtui profeetta Muhammedin kuoleman jälkeen, jolloin muslimit jakautuivat päätöksestä kenen tulisi olla uskonyhteisön uusi johtaja. Sunnalaiset näkevät sen olleen Abu-Bakr, Muhammedin appiukko ja shiialaiset uskovat sen olleen Muhammedin lähin elossa ollut sukulainen, eli hänen serkkunsa Ali.

Perjantaisin miehiä kokoontuu kaduille sankoin joukuin rukoilemaan tietyissä paikoissa kaupungissa. Kuva Taksimin läheltä.

Kulttuurillisesti shiialaisuus on sunnalaisuutta hierarkisempi, sillä se uskoo suoraan Muhammedista polveutuvaan imaamien muodostamaan jatkumoon uskovien johtajina. Sunnalaisuus viittaa nimenäkin sunnaan, eli profeetta Muhammedista kirjoitettuun perimätietoon, jonka mukaan johtaja valittiin perustuen tuohon kirjalliseen perintöön. Vaikka joitain kulttuurisia samankaltaisuuksia islamin ja kristinuskon suuntausten välillä, niin islamilaiset suuntaukset eivät perustu erillisiin kirkkoihin tai seurakuntiin, kuten kristinuskossa, vaan eri uskonsuuntauksia seuraaviin uskonoppineiden kouluihin ja opettajiin.

Kolmas islamin suuntaus on mystinen sufilainen suuntaus. Esimerkiksi pyörivät dervissit kuuluvat runoilija Mawlana Rumin perustamaan Mevlemi-veljeskuntaan, joka korostaa suoraa, henkilökohtaista yhteyttä Jumalaan tanssin ja musiikin kautta. Kuva Antalyasta vuodelta 2011.

Turkissa 99,8% väestöstä on muslimeja, ja noin 72% väestöstä on sunnalaisia ja noin 25% shiialaisia. Vaikka Turkin valtio onkin virallisesti sekulaarinen eli kirkosta irti oleva valtio, se rahoittaa kuitenkin sunnilaisten uskonoppineiden koulujen, sekä moskeijoiden rakentamista ja toimintaa. Näin ollen sunnilaisuus nähdään jollain tapaa "kansan uskontona". Tämä on kuitenkin muuttumassa, sillä Turkin korkein oikeus julkisti viime kesäkuussa kannattavansa shiialaisten palvontapaikkojen rakentamisen tukemista. Shiialaisia cemevi- uskonnonharjoitus paikkoja voi olla katukuvassa vaikea tunnistaa, sillä ne ovat moskeijoihin verrattuna hyvin vaatimattomia ja niissä ei ole minareetteja. Shiialaisen kodin voi kuitenkin tunnistaa seinille ripustetuista shiialaisten "pyhimysten" kuvista, kun taas sunnalaisuus kieltää pyhien hahmojen kuvaamisen, joten sunnalaiset ripustavat seinillen kalligrafeja. Kumpiakin myydään usein katukojuissa tai ostoskeskuksissa. 

Saaran työpaikan lähellä oleva moskeija on ennemminkin sievä kuin vaikuttava.

Olemme nyt asuneet muslimimaassa useamman vuoden - Saara jo kolmatta vuotta, Severi toista.
Mutta miten tämä pelätty islam sitten näkyy ihan tavallisessa arkipäivässä?

 

1. Rukouskutsut ja moskeijat

Ehkä selkein ja näkyvin merkki islamista ovat rukouskutsut, jotka kaikuvat kadulla moskeijoiden minareeteista viisi kertaa päivässä kutsuen rukoilemaan. Aluksi rukouskutsut tiedosti hyvin, ja varsinkin aamunkoiton rukouskutsu herätti kesken unien vielä pitkään. Nykyään rukouskutsut ovat jo solahtaneet osaksi päivittäistä äänimaisemaa, eikä niihin yleensä kiinnitä enempää huomiota kuin autojen ääniin kadulla. Me molemmat pidämme rukouskutsuista ja niiden luomasta tunnelmasta - niihin liittyy jotakin runollista, mystistä. Tosin osalla rukoukseen kutsujista on miellyttävä, matala ääni ja osalla taas suorastaan hiukan epävireinen. Lempparimme rukouskutsuista on pimeyden laskeuduttua Istanbulin kukkuloilta ja kapeilta kujilta kaikuva iltarukouskutsu.

Kocatepen moskeija Ankarassa on todella kaunis - ja jättimäinen. Sisälle voisi kuulemma mahtua jopa viisitoistatuhatta ihmistä.

Moskeijoita näkyy Turkin katukuvassa paljon, ja ne ovat arkkitehtuuriltaan hyvinkin erilaisia. Osa on uusia, osa on vanhoja, osa legendaarisia kuten Sininen Moskeija tai Eminönün moskeija. Osa näyttää suorastaan runollisilta, osa uimahalleilta tai Star Warsin avaruusaluksilta. Moskeijoissa voi vapaasti vierailla, kunhan naisena peittää hiuksensa huivilla ja tarkistaa ettei ole liikkeellä minihameissa tai sortseissa (yleensä moskeijoissa on tarjolla lainaksi huiveja sekä hiusten että tarvittaessa alaruumiin peittoon.) Naiset ja miehet rukoilevat moskeijoissa eri paikoissa. Moskeijat ovat yleensä sisältä hyvin kauniita: suuret kynttilälyhdyt kimaltavat ja lattia on pehmeää, värikästä mattoa jolla lapset rakastavat juosta ja telmiä.  Perjantai on aikuisille muslimimiehille pakollisen yhteisrukouksen päivä, ja viime vuonna Saaran lapsiryhmästä erään lapsen isoisä tulikin hakemaan tytön perjantaisin hiukan myöhemmin kuin tavallisesti jotta ehti rukoilemaan.

Vanha mies rukoilemassa puistossa Kücük Camlicalla.

2. Ei sianlihaa
Muslimeille, (kuten juutalaisillekin) sika on epäpyhä, saastainen eläin ja sen syöminen on kiellettyä. Näin ollen Turkissa ei lähikaupasta löydy pekonia, sika-nauta-jauhelihaa tai makkaraa - välttämättä. Monet suuremmat marketit myyvät kyllä possua, mutta valikoima on suppea ja sianliha kallista. Turistialueilla sekä moderneilla alueilla myös ravintoloista voi saada sikaa syödäkseen. Saara ei ole kovin suuri sianlihan ystävä, eli tämä ei ole ollut mikään menetys - Severi kaipailee toisinaan pekonia syödäkseen mutta siinä se.

Ortaköyn moskeija on yksi Istanbulin tunnetuimpia. Se sijaitsee lähellä kallista ja modernia Bebekin aluetta, josta varmasti saa myös possua.

 3. Huivit
Luonnollisesti muslimimaassa katukuvassa näkyy jonkin verran hunnutettuja naisia. Atatürk kielsi vallassa ollessaan huivien käytön valtion instituutoissa, mutta nyt Erdogan on höllentänyt tätä lakia. Tavallisimmin huivilla peitetään hiukset ja kaula, mutta osa musliminaisista ei käytä huivia lainkaan. Äärimmäisintä versiota eli vain silmät paljastavaa niqabia näkee todella harvoin, oikeastaan vain turistialueilla joissa arabituristit viettävät aikaa. Severin sisko sanoi nähneensä enemmän kokonaan hunnuttautuneita naisia Itä-Lontoossa, kuin entisessä asuinpaikassamme Istanbulin Sislissä. Huivien määrä tosin vaihtelee alueesta riippuen - vanhoillisemmilla alueilla huiveja näkyy enemmän, kun taas esimerkiksi modernissa Kadiköyssä todella vähän. Toisaalta Saara on myös vieraillut vanhoillisemmilla alueilla minihameessa ilman ongelmia.

Saara ei päässyt omassa hameessaan sisälle, joten päällä moskeijan lainahame. (Kaula)huivi onneksi löytyi omasta takaa. Kuva Saaran ensimmäiseltä reissulta Istanbuliin, vuodelta 2011.

4. Alkoholi
Muslimit eivät juo alkoholia - noin periaatteessa. Maallistuneessa Turkissa moderneilla alueilla pubeja löytyy lähes joka kulmasta, mutta tiukemmin uskonnolliselta alueilta on taas vaikeampi löytää alkoholia tai edes kauppaa, joka myisi alkoholia. Liberaalimmilla alueilla alkoholipolitiikka on höllempää kuin suomessa, sillä alkoholia saa ostaa ympäri vuorokauden, myös kotiinkuljetuksella pikkukaupoista. Baareissa bileet jatkuvat aamuyöhön. Turkissa alkoholia verotetaan ankarasti joten yleiseen hintatasoon verrattuna se on suhteellisen kallista - mutta suomalaiselle silti edullista. Toisaalta turkissa on paljon alkoholittomia vaihtoehtoja tekemiselle, ja täällä on luontevampaa kuin suomessa viettää koko ilta teetä juoden ja lautapelejä tai playstationia porukassa pelaillen, ollen silti ulkona ihmisten seurassa. Monet ravintolat, varsinkin perheravintolat, eivät tarjoile lainkaan alkoholia vaan limua, mehuja ja ayrania.

Alkoholittomia pelikahviloita on kaikkialla, ja ne ovat erityisesti nuorten miesten suosiossa. Kai nyt, kun lähes poikkeuksetta ainoana pelinä on FIFA.

5. Uskonnolliset pyhät
Juuri tällä hetkellä Saara on yhdeksän päivän lomalla, sillä muslimit juhlivat Kurban Bayramia, uhrijuhlaa. Kurban Bayramia  (arabiaksi Eid al-Adhaa) voisi kuvailla muslimien jouluksi. Perheet kokoontuvat yhteen ja syövät hyvin, ja paljon. Uhrijuhlaa vietetään raamatustakin tutun tarinan muistoksi, jossa Jumala testaa Aabrahamin ja hänen poikansa Iisakin uskon lujuutta vaatien Aabrahamin uhraamaan Iisakin. Kun Aabraham viiltää poikansa kurkun auki, yllättäen poika säilyykin vahingoittamana ja sen sijaan Aabraham löytää uhratun lampaan. Tämän tarinan muistoksi perheet tapaavat ostaa kokonaisen lampaan tai lehmän, ja uhrata sen perinteisin menoin aamunkoitteessa. Uhratusta eläimestä kolmannes jää perheen omaan käyttöön, toinen kolmannes annetaan naapureille, ystäville ja sukulaisille, ja viimeinen kolmannes lahjoitetaan köyhille. Nykyään monet nuoret perheet eivät välttämättä hanki eläintä uhrattavakseen, vaan sen sijaan syövät muuten hyvin ja lahjoittavat rahaa hyväntekeväisyyteen. Saaran työkaveri suositteli välttämään kalaa ja kanaa ravintoloissa bayramin aikaan, sillä ei-niin-yllättäen lampaasta ja naudasta on tuolloin ylitarjontaa. 

Ennen Bayramin alkua koko Istanbul haisee maaseudulta, nämä lehmät on kuvattu aivan Bosporin sillan vieressä. Eläimiä käy kyllä sääliksi, mutta toisaalta jos muuten syö tehotuotettua lihaa, tuntuu tekopyhältä tuomita lihansyönti kerran vuodessa.

Toinen muslimien tärkeä juhla on paaston aika, Ramadan. Ramadanin aikaan paastoavat muslimit eivät syö tai juo mitään auringonnousun ja -laskun välillä. Raskaana olevien tai imettävien naisten, sairaiden, lasten, vanhusten tai matkustavien ei tarvitse paastota. Tänä kesänä Saara oli Turkissa paaston aikaan, ja osa työkavereistakin paastosi. Ensimmäiset kymmenen päivää ovat kuulemma vaikeimmat, ja epäilemättä! Auringon porottaessa, kolmenkymmenen asteen lämpötilassa tuntuu kohtuuttomalta, että päivällä ei saa edes juoda vettä. Päiväaikaan ihmisten pinna on siis tavallistakin kireämmällä, mutta illalla auringon laskiessa perheet kokoontuvat syömään paastoillallista, eli iftaria. Ruoka-ajan päättymisestä ilmoittaa kaduilla kulkeva rumpali - keskellä yötä. Ei-paastoavakin heräsi tähän rummutukseen harva se yö. 

Paastokuukausi huipentuu muslimikalenterin suurimpaan juhlaan, eli eid al-fitriin, jolloin ihmiset kokoontuvat suurille juhlaillallisille syöden paljon makeisia, sekä turkkilaisia baklava-leivonnaisia ja lokumaa. Yksi turkinkielinen nimi Eid al-Fitrille onkin Sekerli Bayram, eli makea juhla. 

Bayramin aikaan kadut ovat täynnä mainoksia - ensimmäisessä myydään uhrilammasta, toisessa kannustetaan lahjoittamaan rahat eläinten ostamisen sijaan suoraan apua tarvitseville.

5. Koraanista tulevat sanonnat
Turkissa käytetään arkikielessä paljon sanontoja, jotka ovat arabiaa ja tulevat koraanista, mutta niillä ei enää ole varsinaista uskonnollista merkitystä. Olemme vapaasti kääntäneet osan lausahduksista suomeksi, ja Turkissa niillä tuntuu olevan suunnilleen yhtä paljon uskonnollista merkitystä kuin suomenkielisillä vastineilla arkikeskustelussa.

Mashallah: Käytetään ilmaisemaan hyväksymistä, kunnioitusta tai iloa. Varsinkin erityisen suloisen pikkulapsen nähdessään turkkilaiset tädit hokevat oikein porukalla mashallahia.

Insh'Allah: Jos luoja suo. Käytetään keskustelussa esimerkiksi seuraavasti:
-Olen ollut kipeä. Toivottavasti pääsen huomenna juhliisi.
-Insh'Allah!

Eyvallah: käytetään kiitoksena. Eyvallahia käytettäessä siihen kuuluu ele, jossa oikea käsi painetaan sydämen päälle ja kumarretaan tai nyökäytetään päällä kevyesti.

Allah Allah: Voi luoja, herran tähden.
Saaran lukiessa satua kaksivuotiaille, jännittävässä kohdassa (variksen löytäessä hattunsa puusta! Ajatella!) eräs pienistä läimäytti kätensä yhteen ja huudahti "Allah allah!" kuten turkkilaiset monesti tekevät kuullessaan jotain yllättävää. Lapsen äitiä, joka on hyvin moderni, koulutettu ja englantia puhuva nainen, tapaus nauratti kovasti.

Assalaamu aleikum - Wa aleikum assalaam; Rauhaa teille - Ja rauhaa myös teille.
Perinteinen arabiankielinen tervehdys, jota kuulee usein kaduilla. Erityisesti nuorille miehille tyypillinen tapa tervehtiä toisiaan.

Myös siniset silmät keräävät silloin tällöin "mashallah!"-huudahduksia. Meiltä niitä löytyy neljin kappalein. Kaupungin siluettiin kuuluu olennaisena osana moskeijat, kuvassa näkyy taustalla Eminönün Uusi moskeija.

6. Rukousnauhat
Miehet pyörittelevät usein käsissään rukousnauhoja kaduilla kävellessään. Rukousnauhat ovat samanlaisia kuin ne, joita buddhistit, kristityt ja hindut käyttävät. Rukousnauhat ovat kuitenkin ennemminkin tekemistä käsille kuin sinänsä uskonnollisia elementtejä. Nauhojen pyörittämiseen on erilaisia tapoja ja temppuja, ja niitä löytyy kaiken värisinä ja -kokoisina.

Kirjoittaessamme meillä ei ollut käsillämme (heh) rukousnauhaa, ja Saara muisti antaneensa äidilleen joskus tuliaisena kauniin rukousnauhan. Pyynnöstä Saaran äiti otti kuvan - Turkista Suomeen hyvin integroituneesta rukousnauhasta.

Aiemmassa postauksessa Saara kirjoitti siitä, millaista on olla nainen Turkissa. Naisena oleminen on täällä erilaista kuin Suomessa, mutta on hyvin vaikeaa vetää suoraa syy-seuraussuhdetta siitä, mikä johtuu islamista, mikä muusta kulttuurista ja esimerkiksi siinä vallitsevista sukupuolirooleista ja -sterotypioista ja kuinka ne kietoutuvat yhteen.  Aivan kuten emme Suomessakaan voi vetää suoraa yhteyttä vaikkapa kristinuskon ja naisten alemman palkkatason välille.
Islam ei ole myöskään ainoa uskonto, jonka suhtautuminen naisiin on ongelmallinen. Monet uskonnot, ikävä kyllä, sortavat naista - katolilaisuus kieltää ehkäisyn ja abortin. Vanhoillislestadiolaiset naiset synnyttävät lapsen toisensa perään, halusivat tai eivät. Luterilainen kirkko vastusti, ja osa vastustaa vieläkin, naispappeutta. Kaksi väärää tee yhtä oikeaa, mutta on hyvä huomata, ettei islam ole ainoa uskonto, jota käytetään väärin, alistavana ja tuhoavana voimana. Onkin hyvä ymmärtää, että uskonnot eivät itsessään tee asioita, kuten alista naisia, tai jaa almuja köyhille, vaan kyse on niiden tulkinnasta.

Turkissa vallitseva "uuskonservatiivisuus" yhdistää perinteisen arvomaailman moderniin kulutuskulttuuriin. Suurena tekstiiliteollisuuden maana Turkissa on useita tunnettuja brändejä "halal"-muotiteollisuudessa.

Tärkeintä on muistaa, että muslimeista löytyy kaikenlaisia ihmisiä, aivan kuin kaikista muistakin ihmisryhmistä. Osa on muslimeita vain paperilla. Osa juhlii Bayramia olematta vahvasti uskonnollisia, kuten suomessa moni viettää joulua sen kummemmin ajattelematta sen uskonnollista perintöä. Osa muslimeista sortaa naisia, kuten osa ihmisistä uskontoon katsomatta. Osa on väkivaltaisia, kuten ihmiset kaikissa muissakin ihmisryhmissä. Monelle muslimius on vähiten itseään määrittävä tekijä, osalle se on tärkein määre, kuten kaikilla mullakin jotka uskovat tai ovat uskomatta johonkin. Emme edes tiedä, ketkä turkkilaisista ystävistämme ovat muslimeja, kuten emme kaikista suomalaisista kavereistanikaan tiedä, ovatko he kristittyjä vai eivät. Emme kumpikaan muista, että kertaakaan kukaan turkkilainen olisi kyseenalaistanut uskontoanmme, tai kenenkään muun, tai tyrkyttänyt islamia.

Eikö loppujen lopuksi kaikissa uskonnoissa pitäisi olla kyse samasta - siitä, kuinka käyttää aikamme maan päällä mahdollisimman hyvin? Kuva Turkkilaiselta hautausmaalta, jossa kissa ottaa chillisti.

Jos ihmiselle uskonto on tärkeä, silloin hän todennäköisesti korostaa sen merkitystä, kun taas ne, joille uskonto ei ole niin tärkeä, eivät pidä siitä ääntä - koska asia ei vain ole heille yhtä tärkeä tai merkittävä elämässään ja arkipäivässään. Ehkä tästä johtuu se kuva siitä, että monet muslimit olisivat äärimmäisen tiukkoja ja konservatiivisia uskossaan. Suurin osa muslimeista kuitenkin haluaa vain käydä kaupassa, komentaa lapset nukkumaan, ostaa uusia vaatteita, riidellä, erota, rakastua, lukea lehteä - aivan kuten suurin osa kristityistä, juutalaisista ja hinduistakin, ihmisistä. Sen kummemmin uhkaamatta ketään tai mitään.

Toivoisimme molemmat, että näinä aikoina ihmiset uskonnostaan riippumatta, muistaisivat keskeisimmät periaatteet: tee toiselle niinkuin toivoisit itsellesi tehtävän. Rakasta lähimmäistäsi. Kuva Haga Sofiasta.

Terveiset toiselta mantereelta

 Jälleen Istanbulissa. Heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä tuntui siltä, kuin ei olisi pois ollutkaan ja ensimmäisenä iltana vielä huomasi unohtaneensa joitakin keskeisiä asioita Istanbulissa asumisesta ja esimerkiksi liikennettä ei muistanut heti varoa (ei hätää, äiti!).

Katjan viime keväänä ottama kuva lautalta. Maisemat eivät ole tästä juurikaan muuttuneet.

Istanbuliin asettuminen oli tällä kertaa hyvin vaivatonta, kun matkapuhelimet, matkakortit ja muut käytännön asiat olivat jo valmiiksi olemassa. Lentokentällä Severi joutui täyttämään ylimääräisiä lomakkeita, mutta viime vuoden jälkeen kumpikaan meistä ei edes hätkähtänyt sen selvitessä.

Myöskään liikkumisen kanssa ei tarvinnut pähkäillä, koska kaupungin liikenne on jo tuttu - niinkin tuttu, että laskeskelin eilen käyttäneeni yhden päivän aikana varsin sujuvasti 12 eri liikennevälinettä: busseja, minibusseja, metrobussia ja takseja. Töihin, kotiin, takaisin töihin työpaikan puutarhajuhlaan, Besiktasiin, Taksimille, pikkutunneilla takaisin kotiin. Vain lautta jäi puuttumaan, mutta silläkin tulee varmasti kuljettua nyt enemmän koska nyt asun eri mantereella kuin viimeksi.

Merenranta on ehkä lempiasiani Kadiköyssä. Rantabulevardia pitkin pääsee jopa lenkille, ja se on täynnä elämää: laivat seilaavat edestakaisin, ihmiset kalastavat, juovat olutta rantakallioilla tai ampuvat pienestä maksusta ilmapalloja ja auringon näkee laskevan jonnekin Haga Sofian taakse.

Tällä kertaa asun Kadiköyssä, Aasian puoleisen Istanbulin sydämessä. Kadiköy on boheemi ja kaunis alue meren rannalla, täynnä kahviloita, pubeja ja taiteita. Pitkällisen etsinnän ja monien ohareiden ja säätöjen jälkeen löysin ihanan asunnon puiston vierestä, mutta kuitenkin aivan Kadiköyn keskustasta. Asunto on aivan Fenerbachen stadionin vieressä, ja kauhulla odotankin millainen desibelitaso muutenkin äänekkäistä turkkilaisista lähtee matseissa.
Kämppäkaverini on tällä kertaa turkkilainen arkkitehti, joka työskentelee kotoa käsin - siinä on se hyvä puoli, että hän pitää asunnon hyvinkin siistinä jotta voi keskittyä töihinsä. Myös miehen tyttöystävä, tällä hetkellä työtön kuvanveistäjä, käytännössä asuu täällä. Molemmat ovat hyvin mukavia, mutta puhuvat valitettavan vähän englantia.

Huoneessani on ärhäkän punainen seinä, josta itse asiassa pidän. Musta möhkäle etualalla on  suuren vaatekaapin seinä. Kuvat ovat aiemmin otettuja, joten esimerkiksi turkkilaiset, tyypilliset pitsiverhot puuttuvat kuvasta täysin.

Pahoittelen rakeista kuvaa. Keittiö on turkkilaiseen tapaan kapea, ja siitä pääsee parvekkeelle ja parvekkeelta menee myös ovi huoneeseeni.

Olohuoneen ikkunasta näkyy Fenerbahcen stadion. Olohuone on ilmava ja valoisa ja iltaisin miellyttävän viileä.

Englannin puhumisesta tuli mieleeni - en tiedä ovatko turkin kielen taitoni todella parantuneet vai uskallanko vain puhua rohkeammin, välittämättä siitä että lauseeni ovat kaukana kieliopillisesta korrektiudesta. Töissä uusi avustajani ei puhu käytännössä lainkaan englantia, mutta silti sekä hänen että kämppisteni kanssa olen jo pystynyt puhumaan niin politiikasta kuin entisestä, sitoutumiskammoisesta poikaystävästä ja kaikesta siltä väliltä. Toisaalta kun he käyttävät kaikki vähäiset englanninkieliset sanansa ja minä koko turkin kielen sanavarastoni runsaaseen elekieleen yhdistettynä, ei keskustelu olekaan niin vaikeaa. Vaikkei yhteistä kieltä olekaan, yhteinen sävel tuntuu silti löytyvän helposti kun molemmat osapuolet siihen pyrkivät. Huomasimme myös Severin kanssa saavamme esimerkiksi ravintoloissa yhä enemmän ilmaisia lisukkeita turkin kielen taitojemme karttuessa.

Ensimmäisenä aamuna raahauduimme lähimpään kahvilaan aamupalalle. Tostin ja Omletin merkityksen voi arvata, kahvalti on jo hiukan edistyneemmille.

Aasian puoli on paljon rauhallisempi ja boheemimpi kuin toinen puoli -  täällä minua ei yleensä toljoteta, toisin kuin Euroopan puolella. Myös työmatkani lyhentyi hiukan, mutta metrobussista en päässyt eroon: joka-aamuinen metrobussimatka on lähes raivon paikka ihmistungoksessa, jonkun hönkiessä niskaan ja kyynerpäätaktiikalla taistellen itsensä ulos oikealla pysäkillä.

Jatkan siis samassa työpaikassa, lastentarhanopettajana kansainvälisessä koulussa. Viime vuoden syksyyn verrattuna tänä vuonna olen jo paljon rennompi ja itsevarmempi töiden aloittamisen suhteen. Vuosi töissä on tehnyt tehtävänsä. Toinen, konkreettinen ero viime vuoteen on pukeutumiskoodi. Viime vuonna töissä sai pukeutua käytännössä miten halusi - tärkeintähän on se, että päällä on mukavat vaatteet, jotka päällä voi helposti touhuta lasten kanssa.

No näissä kledjuissa en muutenkaan olisi mennyt töihin. Entisen kämppiksemme ja hyvän ystävämme Sükrün läksiäisissä Taksimilla.

Tänä vuonna Turkin opetusministeriö on kiristänyt koko maan kaikkien koulujen pukeutumissääntöjä huomattavasti. Tänä vuonna kiellettyjä ovat muun muassa
-Hihattomat paidat ja paidat jotka paljastavat millään lailla hartiat
-Selkää/rintakehää paljastavat paidat
-Sifonkiset tms. läpinäkyvät vaatteet
-Alle polvimittaiset hameet (ja hameen on ulotuttava tismalleen polviin tai alle)
-Farkut tai farkkuihin verrattavissa olevat housut sekä tiukat housut
-Varpaat paljastavat kengät

Nykyisen asuntoni sisäänkäynti on verhokaupan vieressä. Harkitsen jatkossa hakevani sieltä työvaatteet niin eipähän tule sanomista.

 Toisin sanottuna, yllättäen vaatekaappini sisällöstä noin 80% ei enää olekaan töihin sovelias, vaikka viime vuonnakin pukeuduin töihin siisristi. Toisaalta en haluaisi ostaa paljon uusia vaatteita, sillä Kaakkois-Aasian reissullamme ei rinkassa voi kantaa mitään ylimääräistä - eli painin tässä sen kanssa, kuinka monena päivänä viikossa voin käyttää samoja vaatteita töissä. Mikäli pukeutumiskoodia ei tottele, voi seurauksena olla varoitusten jälkeen irtisanominen.

Miesopettajien pukeutumiskoodi antaa vielä vähemmän liikkumavaraa. Miesten tulee käyttää aina pitkiä housuja ja kauluksellista paitaa. Uudet pukeutumissäännöt eivät kovin paljon mieltä lämmitä yli kolmenkymmenen plusasteen kipuavissa lämpötiloissa, mutta presidentti  Erdogan mahtaa hymistä tyytyväisenä itsekseen. Monet ovat jo pitkään puhuneet siitä, että Erdoganin vallan alla Turkki ottaa taka-askeleen huomattavasti konservatiivisempaan suuntaan, ja näin näyttää olevan - vai mitä muutakaan voi päätellä siitä, että pukeutumissääntöjen tiukentamisen kanssa samanaikaisesti koulujen huivikielto on käytännössä kokonaan kumottu.

Ei olisi Severilläkään asiaa töihin tuossa paidassa.

Tällä hetkellä peittävästi pukeutuminen voisi olla myös fiksua. Istanbulissa sumutetaan muutaman kerran vuodessa ilma täyteen hyönteismyrkkyjä hyttysten tappamiseksi, ja siitä hengissä selvinneet hyttyset vaikuttavat olevan todellisia super-itikoita. Käsivarteni turposi puremista, ja jalkani näyttävät siltä kuin olisin juuri sairastanut vesirokon. Jalat siis peittoon - turkkilaisten konservatiivien ja itikoiden yhteisvaatimuksesta.