Terveiset toiselta mantereelta

 Jälleen Istanbulissa. Heti ensimmäisenä kokonaisena päivänä tuntui siltä, kuin ei olisi pois ollutkaan ja ensimmäisenä iltana vielä huomasi unohtaneensa joitakin keskeisiä asioita Istanbulissa asumisesta ja esimerkiksi liikennettä ei muistanut heti varoa (ei hätää, äiti!).

Katjan viime keväänä ottama kuva lautalta. Maisemat eivät ole tästä juurikaan muuttuneet.

Istanbuliin asettuminen oli tällä kertaa hyvin vaivatonta, kun matkapuhelimet, matkakortit ja muut käytännön asiat olivat jo valmiiksi olemassa. Lentokentällä Severi joutui täyttämään ylimääräisiä lomakkeita, mutta viime vuoden jälkeen kumpikaan meistä ei edes hätkähtänyt sen selvitessä.

Myöskään liikkumisen kanssa ei tarvinnut pähkäillä, koska kaupungin liikenne on jo tuttu - niinkin tuttu, että laskeskelin eilen käyttäneeni yhden päivän aikana varsin sujuvasti 12 eri liikennevälinettä: busseja, minibusseja, metrobussia ja takseja. Töihin, kotiin, takaisin töihin työpaikan puutarhajuhlaan, Besiktasiin, Taksimille, pikkutunneilla takaisin kotiin. Vain lautta jäi puuttumaan, mutta silläkin tulee varmasti kuljettua nyt enemmän koska nyt asun eri mantereella kuin viimeksi.

Merenranta on ehkä lempiasiani Kadiköyssä. Rantabulevardia pitkin pääsee jopa lenkille, ja se on täynnä elämää: laivat seilaavat edestakaisin, ihmiset kalastavat, juovat olutta rantakallioilla tai ampuvat pienestä maksusta ilmapalloja ja auringon näkee laskevan jonnekin Haga Sofian taakse.

Tällä kertaa asun Kadiköyssä, Aasian puoleisen Istanbulin sydämessä. Kadiköy on boheemi ja kaunis alue meren rannalla, täynnä kahviloita, pubeja ja taiteita. Pitkällisen etsinnän ja monien ohareiden ja säätöjen jälkeen löysin ihanan asunnon puiston vierestä, mutta kuitenkin aivan Kadiköyn keskustasta. Asunto on aivan Fenerbachen stadionin vieressä, ja kauhulla odotankin millainen desibelitaso muutenkin äänekkäistä turkkilaisista lähtee matseissa.
Kämppäkaverini on tällä kertaa turkkilainen arkkitehti, joka työskentelee kotoa käsin - siinä on se hyvä puoli, että hän pitää asunnon hyvinkin siistinä jotta voi keskittyä töihinsä. Myös miehen tyttöystävä, tällä hetkellä työtön kuvanveistäjä, käytännössä asuu täällä. Molemmat ovat hyvin mukavia, mutta puhuvat valitettavan vähän englantia.

Huoneessani on ärhäkän punainen seinä, josta itse asiassa pidän. Musta möhkäle etualalla on  suuren vaatekaapin seinä. Kuvat ovat aiemmin otettuja, joten esimerkiksi turkkilaiset, tyypilliset pitsiverhot puuttuvat kuvasta täysin.

Pahoittelen rakeista kuvaa. Keittiö on turkkilaiseen tapaan kapea, ja siitä pääsee parvekkeelle ja parvekkeelta menee myös ovi huoneeseeni.

Olohuoneen ikkunasta näkyy Fenerbahcen stadion. Olohuone on ilmava ja valoisa ja iltaisin miellyttävän viileä.

Englannin puhumisesta tuli mieleeni - en tiedä ovatko turkin kielen taitoni todella parantuneet vai uskallanko vain puhua rohkeammin, välittämättä siitä että lauseeni ovat kaukana kieliopillisesta korrektiudesta. Töissä uusi avustajani ei puhu käytännössä lainkaan englantia, mutta silti sekä hänen että kämppisteni kanssa olen jo pystynyt puhumaan niin politiikasta kuin entisestä, sitoutumiskammoisesta poikaystävästä ja kaikesta siltä väliltä. Toisaalta kun he käyttävät kaikki vähäiset englanninkieliset sanansa ja minä koko turkin kielen sanavarastoni runsaaseen elekieleen yhdistettynä, ei keskustelu olekaan niin vaikeaa. Vaikkei yhteistä kieltä olekaan, yhteinen sävel tuntuu silti löytyvän helposti kun molemmat osapuolet siihen pyrkivät. Huomasimme myös Severin kanssa saavamme esimerkiksi ravintoloissa yhä enemmän ilmaisia lisukkeita turkin kielen taitojemme karttuessa.

Ensimmäisenä aamuna raahauduimme lähimpään kahvilaan aamupalalle. Tostin ja Omletin merkityksen voi arvata, kahvalti on jo hiukan edistyneemmille.

Aasian puoli on paljon rauhallisempi ja boheemimpi kuin toinen puoli -  täällä minua ei yleensä toljoteta, toisin kuin Euroopan puolella. Myös työmatkani lyhentyi hiukan, mutta metrobussista en päässyt eroon: joka-aamuinen metrobussimatka on lähes raivon paikka ihmistungoksessa, jonkun hönkiessä niskaan ja kyynerpäätaktiikalla taistellen itsensä ulos oikealla pysäkillä.

Jatkan siis samassa työpaikassa, lastentarhanopettajana kansainvälisessä koulussa. Viime vuoden syksyyn verrattuna tänä vuonna olen jo paljon rennompi ja itsevarmempi töiden aloittamisen suhteen. Vuosi töissä on tehnyt tehtävänsä. Toinen, konkreettinen ero viime vuoteen on pukeutumiskoodi. Viime vuonna töissä sai pukeutua käytännössä miten halusi - tärkeintähän on se, että päällä on mukavat vaatteet, jotka päällä voi helposti touhuta lasten kanssa.

No näissä kledjuissa en muutenkaan olisi mennyt töihin. Entisen kämppiksemme ja hyvän ystävämme Sükrün läksiäisissä Taksimilla.

Tänä vuonna Turkin opetusministeriö on kiristänyt koko maan kaikkien koulujen pukeutumissääntöjä huomattavasti. Tänä vuonna kiellettyjä ovat muun muassa
-Hihattomat paidat ja paidat jotka paljastavat millään lailla hartiat
-Selkää/rintakehää paljastavat paidat
-Sifonkiset tms. läpinäkyvät vaatteet
-Alle polvimittaiset hameet (ja hameen on ulotuttava tismalleen polviin tai alle)
-Farkut tai farkkuihin verrattavissa olevat housut sekä tiukat housut
-Varpaat paljastavat kengät

Nykyisen asuntoni sisäänkäynti on verhokaupan vieressä. Harkitsen jatkossa hakevani sieltä työvaatteet niin eipähän tule sanomista.

 Toisin sanottuna, yllättäen vaatekaappini sisällöstä noin 80% ei enää olekaan töihin sovelias, vaikka viime vuonnakin pukeuduin töihin siisristi. Toisaalta en haluaisi ostaa paljon uusia vaatteita, sillä Kaakkois-Aasian reissullamme ei rinkassa voi kantaa mitään ylimääräistä - eli painin tässä sen kanssa, kuinka monena päivänä viikossa voin käyttää samoja vaatteita töissä. Mikäli pukeutumiskoodia ei tottele, voi seurauksena olla varoitusten jälkeen irtisanominen.

Miesopettajien pukeutumiskoodi antaa vielä vähemmän liikkumavaraa. Miesten tulee käyttää aina pitkiä housuja ja kauluksellista paitaa. Uudet pukeutumissäännöt eivät kovin paljon mieltä lämmitä yli kolmenkymmenen plusasteen kipuavissa lämpötiloissa, mutta presidentti  Erdogan mahtaa hymistä tyytyväisenä itsekseen. Monet ovat jo pitkään puhuneet siitä, että Erdoganin vallan alla Turkki ottaa taka-askeleen huomattavasti konservatiivisempaan suuntaan, ja näin näyttää olevan - vai mitä muutakaan voi päätellä siitä, että pukeutumissääntöjen tiukentamisen kanssa samanaikaisesti koulujen huivikielto on käytännössä kokonaan kumottu.

Ei olisi Severilläkään asiaa töihin tuossa paidassa.

Tällä hetkellä peittävästi pukeutuminen voisi olla myös fiksua. Istanbulissa sumutetaan muutaman kerran vuodessa ilma täyteen hyönteismyrkkyjä hyttysten tappamiseksi, ja siitä hengissä selvinneet hyttyset vaikuttavat olevan todellisia super-itikoita. Käsivarteni turposi puremista, ja jalkani näyttävät siltä kuin olisin juuri sairastanut vesirokon. Jalat siis peittoon - turkkilaisten konservatiivien ja itikoiden yhteisvaatimuksesta.