Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Roads left in both of our shoes - Saaran ja Severin tie

maanantai 12. tammikuuta 2015

Paperinpyörittelijöiden paratiisi



Näissä maisemissa pidempään kestävä oleskelu ei ole niin helppoa kuin voisi luulla.


Aino oli toivonut tekstiä turkkilaisesta byrokratiasta, ja tämän päiväisestä oleskelulupatapaamisestani inspiroituneena päätin kirjoittaa aiheesta. Näitä postauksia toiveesta on muuten kiva kirjoittaa, toivokaa lisää! Ja muutenkin kaikki palaute on kivaa! Kuvat eivät liity (paitsi hyvin hatarilla aasinsilloilla) aiheeseen, ajattelin että kuvat paperipinoista tai virastojen odotushuoneista eivät välttämättä ole kovin kiinnostavia.
 
Jos Turkissa haluaa viipyä yli 90 päivää, tulee hankkia oleskelulupa.
Opiskelijana oleskeluluvan saaminen vaatii sekin aikaa ja vaivaa, mutta hiukan vähemmän kuin turistioleskeluluvan saaminen: yliopisto hoitaa suurimman osan paperitöistä ja varaa ajan poliisiasemalle, sinne pitää vain itse löytää ja mahdollisesti odottaa "hiukan" - kuten Severi, joka joutui odottamaan kolmetoista tuntia. Ei kolme, kolmetoista.

Severi olisi varmasti ollut poliisiasemallakin kissaterapian tarpeessa. Kuvassa kotikadullamme asuva Pöljä. (Kissa, ei Severi.)
Turistiviisumin saaminen taas... Huh, työn ja tuskan takana. Ensimmäisenä pitää varata aika joko lähimmälle poliisiasemalle tai pääpoliisiasemalle äärimmäisen kömpelön, täyteen buukatun ja epäselvän nettijärjestelmän kautta. Severi vietti useamman päivän tietokoneella yrittäen monen tunnin ajan varata aikaa minulle, allekirjoittaneen ollessa töissä. En todellakaan tiedä miten ne työssäkäyvät, jotka eivät delegoi ajanvarausta muille, hoitavat asian. Turistina saa maassa olla 90 päivää, ja tämän 90 päivän sisällä pitää varata aika poliisiasemalle. Minulle varattiin aika syyskuussa ja ensimmäinen vapaa aika osui tammikuulle, mutta vapaan ajan löytyminen on poliisiasemasta riippuvaista. 90 päivän turistiviisumin ja oleskelulupatapaamisen välisenä aikana ei todellakaan suositella lähtemään maasta, tai sakon lisäksi joutuu myös kolmen kuukauden takaisintulokieltoon.

Onneksi täällä on paljon syitä, joiden takia jaksaa vääntää virkamiehienkin kanssa.
Sitten pääseekin itse paperisotaan. Poliisille tulee toimittaa seuraavat dokumentit:
1. Passi, kopio passin ensimmäisestä sivusta sekä kopio siitä sivusta, jossa on maahantuloleima.
2. Neljä värillistä passikuvaa.
3. Todistus turkkilaisesta vakuutuksesta. Suomalainen, kaiken kattava matkavakuutus sekä töistä tuleva vakuutus ei riitä, vaan sen lisäksi pitää ostaa n. 260 euroa/vuosi (hinta määräytyy iän mukaan) maksava turkkilainen vakuutus.
4. Joko oma vuokrasopimus, joka viedään notaarille vahvistettavaksi ( ja josta notaari saattaa lähettää paikalliseen verotoimistoon maksamaan lisämaksuja) tai, jos on alivuokralainen kuten minä, notaarille pitää mennä turkkilaisen asuinkumppanin kanssa. Asuinkumppanin, minun tapauksessa kämppikseni, tulee laatia notaarilla paperi jossa todetaan hänen olevan täydessä vastuussa minusta ja tekemisistäni.
5. Täytetty nettihakemus värillisenä tulosteena.
6. Todistus siitä, että pystyy elättämään itsensä Turkissa oleskelun ajan. Vaadittu summa on 500 dollaria kuukaudessa, joten hakiessani vuoden oleskelulupaa summaksi muodostui 500x12 =6000 dollaria eli noin 5000 euroa. Tämän summan voi todistaa kahdella eri tavalla:
-Avaamalla turkkilaisen pankkitilin ja tällä pankkitilin tiliotteella. Ikävä kyllä, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta turkkilaista pankkitiliä ei voi avata ilman oleskelulupaa
-Vaihtamalla vaaditun summan euroista/dollareista liiroiksi pankissa tai rahanvaihtotoimistossa ja tällä kuitilla. Kuten arvaattekin, kovin monella ei näin suurta summaa rahaa ole, joten monet rahanvaihtotoimistot kirjoittavat kuitin pientä korvausta (15-20 euroa) vastaan, ilman että raha oikeasti liikkuu. Osa poliisiasemista ei kuitenkaan hyväksy rahanvaihtotoimiston kuittia.
Tämä todistus itsensä elättämisestä perustuu kuulemma siihen, etteivät ulkomaalaiset hakisi Turkin valtion sosiaaliturvatukea. Ilmeisesti sitä ei kuitenkaan edes myönnetä ulkomaalaisille, tai jos myönnetäänkin, en uskalla edes arvailla kuinka paljon byrokratiaa se vaatii. 

Turkkilainen byrokratia - kylmää kyytiä.

Itse oleskeluluvan saamiseksi pitää vielä maksaa 500-600 liiraa eli noin 200-250 euroa. Kun kaikki paperit on menestyksekkäästi palautettu, oleskelulupa kilahtaa postiluukusta kotiin aikaisintaan kolmen viikon tai viimeistään kolmen kuukauden kuluttua. Mikäli oleskelulupaa odotellessa haluaa matkustaa pois maasta (kuten me) poliisiasemalla pitää käydä vielä erikseen kaksi päivää ennen kotimaahan lähtöä hakemassa erillisen lupapaperin.



Työpaikkamme Suomi-tiimi Sinisen Moskeijan edessä, kaikki joutuneet taistelemaan byrokratian kanssa enemmän tai vähemmän. Elisa niin paljon, että ansaitsisi jo byrokratia-veteraanin arvonimen.

Työluvan taas saa vasta kun oleskelulupa on konkreettisesti hyppysissä. Tähän mennessä työlupaa varten olen käynyt verotoimistossa ja käännättänyt yliopiston tutkintotodistukseni ja lukion päättötodistukseni suomesta turkiksi sekä leimauttanut ne notaarilla. Työlupa on tällä hetkellä maksanut minulle yli 1000 liiraa (n. 400 e) ja voi olla että kuluja tulee vielä. Tämän lisäksi opetusministeriö Ankarassa haluaa nähdäkseen alkuperäiset tutkintotodistukseni, ja jo nyt hirvittää lähettää ainoat, oikeat tutkintotodistukseni turkkilaisen postin kautta Ankaraan johonkin virastoon jossakin.

Kuulostiko vielä liian helpolta? No, koska elämme Turkissa, ei mikään mene ihan niinkuin paperilla. En aio avautua sen tarkemmin siitä, kuinka paljon aikaa, rahaa ja vaivaa ja ennen kaikkea rautaisia lehmänhermoja koko oleskululuvan saamiseen vaaditaan - tai itse asiassa minkä tahansa byrokratiaa vaativan asian hoitoon. Ei ihme, että turkkilaiset tupakoivat niin paljon, vähempikin stressaisi.

Pitää muistaa syödä, että jaksaa pyöritellä papereita. Lautasella turkkilainen aamiainen.
  
Kirjoitan silti yhden kuvaavan esimerkin siitä, kuinka turkkilainen byrokartia toimii. Tänään minulla oli oleskelulupatapaaminen ja muut paperit menivät läpi, mutta yllä mainittujen papereiden lisäksi tarvittiinkin vielä kopio kämppikseni henkkareista sekä muutama leima vakuutuspapereihini.
Nämä leimat saadakseni kävin tänään läpi seuraavan prosessin:

1. Menen vakuutustoimistoon.
2. Minun käsketään mennä toiseen toimistoon.
3. Kolme eri työntekijää (joista yksikään ei puhu englantia) pyörittelee papereitani ja pyytää minua maksamaan sen vakuutuksen. Yritän selittää turkiksi maksaneeni vakuutuksen jo.
4. Paperit viedään neljännelle henkilölle.
5. Neljäs henkilö (joka puhuu hiukan englantia!) pyörittelee hetken papereita ja ilmoittaa "my friend will call you today."
6. Minulle soitetaan kotiin ja sovin tapaamisen huomiselle toiseen toimistoon. Tarkkaa osoitetta en kylläkään saa tietää, sillä toimisto on muutettu sinne tänään eikä kukaan paikan päällä olevista työntekijöistä tiedä uutta osoitetta. To be continued...


Onneksi ehdimme ravata muuallakin kuin virastoissa, kuten vaikkapa Dolmabahçen palatsissa.

Tunnisteet: , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu