Naisena Turkissa

Ensinnäkin, pahoittelut (taas) pitkästä blogihiljaisuudesta. Viime postauksessa toivotin vieraat tervetulleeksi tänne, ja sitten meillä olikin yhdeksän viikon aikana 38 päivää vieraita - sen jälkeen on mennyt hetki, että on itsensä asettumaan taas arkielämään.

Tämän päivän aihe.

Toiseksi, vannoutuneena feministinä olen halunnut kirjoittaa tämän postauksen jo jonkin aikaa. Olen silti arastellut tätä aihetta - en haluaisi leimata turkkilaisia miehiä, sillä jokaista huonosti käyttäytyvää turkkilaismiestä kohti olen tavannut varmaankin kymmenen sivistynyttä ja hyvin käyttäytyvää miestä. Turkista kirjoittaessa on aina tärkeää muistaa tämän maan koko - Turkissa elää noin 82 miljoonaa ihmistä, joten tähän joukkoon mahtuu kaikenlaista kiipeilijää. Aihe on myös niin valtavan laaja, että siitä kirjoittaminen on väkisinkin vain pintaraapaisu, varsinkin koska voin kirjoittaa vain omasta puolestani, ja tavallisen turkkilaisnaisen kokemukset saattavat olla hyvinkin erilaisia kuin minun.

Suomi-neito-porukalla liikkuessa monet miehet tekivät tikusta asiaa.

Muutamat naisvieraat ovat ennen Turkkiin tuloa varmistaneet, voiko täällä käyttää ihan tavallisia vaatteita, hameita ja lyhythihaisia paitoja - voi. Hiukset peitetään ainoastaan moskeijassa käydessä, kunnioituksesta muslimeita kohtaan. Muuten kadulla voi kävellä millaisissa vaatteissa haluaa, ja täällä kukoistavat tismalleen samat kauppaketjut ja vaatemainokset kuin Euroopassakin. H&M:n bikinipimuja tai vietteleviä maskaramainoksia ei täälläkään pääse pakoon.

Graffiteissa mainostetaan feministien mielenosoitusta naistenpäivänä Taksimilla.

Naisia monesti varoitellaan Turkista (Ilta-Sanomilla on oma juttunsa otsikolla "Nainen! Älä tee näitä asioita Turkissa!") mutta pääsääntöisesti naisena elämä täällä ei ole vaarallista. Eri tavalla tarkkana täällä saa kylläkin olla kuin Suomessa, ja esimerkiksi taksissa en ryhdy rupattelemaan kuskin kanssa. Tilanteessa, jossa on nainen ja mies, jotka eivät tunne toisiaan ennalta, saattaa turkkilainen mies tulkita ulkomaalaisen naisen hymyilyn ja jutustelun väärin.
Varsinkin Antalyassa, turistialueella, elää vahvana ajatus siitä, että turistinaiset ovat kevytkenkäisiä ja helpompia kellistää kuin turkkilaiset naiset. Tämä näkyy siinä, miten alueella naisia kohdellaan, ja erityisesti Antalyassa sain enemmän kuin oman osani seksuaalisesta ahdistelusta ja häirinnästä. Naisia yritetään toisaalta myös suojella: esimerkiksi bussissa on suorastaan sopimatonta ja tilanteeseen saatetaan puuttua, jos vieras mies istuu vieraan naisen viereen, erityisesti jos kyseessä on hunnutettu nainen. Silti olen kuullut paljon tarinoita kourijoista joukkoliikenteessä.

Nainen ja lapsi. Katutaidetta Besiktasissa.

Istanbulissa olen kokenut seksuaalista ahdistelua myös, mutta huomattavasti vähemmän kuin Antalyassa - luultavasti siksi, että liikun täällä ulkona lähes aina Severin kanssa, kun taas Antalyassa liikuin enemmän yksin. Viheltelyt, huutelut ja autojen tööttäilyt tapahtuvat minulle kuitenkin usein, vaikka fyysistä ahdistelua on vähemmän.
Ja vaikka se ei varsinaista ahdistelua olekaan, on kaikista ärsyttävintä miesten jatkuva tuijottaminen.  Tätä tuijottamista tapahtuu koko ajan, kaikkialla, kun on vähänkin ulkomaalaisen näköinen. Miehet, vanhat ja nuoret, tuijottavat kuin eivät olisi ennen elämässään naista nähneet. Ja kyseessä ei ole mikään pieni ja huomaamaton tuijotus vaan häpeilemätön, suora mulkoilu, toisinaan jopa suu auki. Jopa Severin äidillä meinasi palaa hermot hänen huomatessaan kuinka kaiken ikäiset ja -näköiset miehet tuijottivat minua ja Severin siskoa kuin kahta juuri koe-eläinlaboratiosta karannutta vihreää flamingoa.

Tuijottava mies, nyt ne laput silmille. Taideteos bongattu Karaköystä.

Katukuvassa miehet ovat yliedustettuina, ja miehille on myös omia tilojaan: monesta paikasta löytyy erityisiä kahviloita, joihin miehet kokoontuvat pelaamaan tavlaa ja juomaan teetä töidensä jälkeen. Aamulla töihin mennessäni ensimmäiset vanhat herrat kokoontuvat jo teetupiinsa viettämään eläkepäiviään miesporukassa. Vanhat rouvat ovat kotona, tekevät kotitöitä ja tapaavat toisiaan toistensa kodeissa.
Miehet ovat myös yliedustettuina lähes kaikissa ammateissa: taksikuskeina, bussikuskeina ja  yllättäen myös alusvaatteiden myyjinä, kosmetologeina ja kampaajina. Mutta vaikka miehet toimivat näissä länsimaissa perinteisesti feminiinisiksi mielletyissä ammateissa, on yksi ala jossa miehiä ei näy: päiväkodeissa ja lastenhoitajina. Työpaikallani ainoat miehet joita näen päivittäin ovat talonmiehet ja portinvartijat - pääkoulun puolella luokanopettajina on miehiä, ja yllättäen koko ylin johtoporras on käytännössä miehiä. En ole nähnyt kertaakaan naistaksikuskia, naisbussikuskia tai naisbaarimikkoa. Kaupoissa nuoret naiset ovat aina myyjiä ja miehet taas hyllyttäjiä.

Mitä nainen haluaa naistenpäivänä? No kattiloita, kosmetiikkaa ja suklaata tietysti.

Entä mitä äiti haluaa äitienpäivänä? No uunin. Mainoslauseena "paras lahja äidillesi, maistuvin börek (turkkilainen leivonnainen) sinulle!"

 Yleisesti, naisen paikka Turkissa on käytännössä usein kotona. Turkkilaisista 50%  ei ole työelämässä, ja tästä osasta noin 16% on opiskelijoita, 12% eläkkeellä, 13% vammaisia ja loput 44% tekevät kodinhoidollisia tehtäviä. Tämä 44% on valtava luku, ja tämä ryhmä on käytännössä vain naisia.
Tämä johtunee osittain varmaankin islamista ja sen vanhoillisesta tulkinnasta, (Turkkilaisista 99% on muslimeita - tähän joukkoon mahtuu myös niitä, jotka tulkitsevat koraania hyvinkin vanhoillisesti) vanhoista perinteistä ja niistä heijastuvista rooliodotuksista sekä Turkin myöhäisestä kaupungistumisesta. Toisaalta, myös esimerkiksi saksasta kotoisin oleva työkaverini tekee kiltisti turkkilaisille miehelleen ja lapsilleen joka päivä kaikki ruuat, siivoaa ja pesee pyykit, vaikka hän tai hänen miehensä ei ole muslimi.

Vanhoillisissa musmiliperheissä naisilla on huivi ja poika ympärileikataan. Ennen ympärileikkausta poika viettää päivän prinssinä. Poika puetaan upeaan asuun ja hän saa herkkuja ja lahjoja koko päivän ennen kivuliasta ympärileikkausta. Tämä perhe poseerasi Emirganin puistossa.

Kuitenkin valtiollisella tasolla naisen asema on teoriassa hyvä. Turkissa oli ensimmäinen naispääministeri vuonna 1993 ja esimerkiksi ensimmäinen naishävittäjälentäjä (joka oli myös muslimi ja sattumoisin Atatürkin ottotytär - tämä saattoi siloittaa tietä hävittäjän puikkoihin) Sabiha Gökcen, oli turkkilainen. Turkki oli myös ensimmäisiä maita Euroopassa, joka antoi naisille äänioikeuden ja oikeuden pyrkiä kansanedustajaksi. Käytännön elämässä sukupuoliroolit ovat hyvinkin perinteisiä ja ahtaita, ja nykyinen konservatiivinen presidentti, Erdogan, ei vanhoillisilla lausunnoillaan naisen asemasta ja velvollisuuksilla (kuten sanomalla, että ehkäisyn käyttö on maanpetturuutta) suoranaisesti paranna tilannetta. Aikoinaan itse Atatürk kielsi uskonnollisten symboleiden, kuten naisten huivien, käytön esimerkiksi yliopistoilla, mutta 2007 Erdogan kumosi tämän kiellon. Yleisesti ottaen, huiveja toki näkyy katukuvassa paljon, ja yleenä ne ovat kasvot paljaaksi jättäviä hijabeja. Kasvot kokonaan peittäviä niqabeita näkyy huomttavasti vähemmän.

Naisia Gülhanen puistossa. Punaista huntua käyttävä nainen tupakoi - monet hunnutetut naiset polttavat.

Turkissa koulutettu, nuori väestö ei ole samaa mieltä Erdoganin kanssa, eikä pelkää näyttää sitä. Viime vuosina raiskaukset ja naisiin kohdistuva väkivalta, ja jopa murhat, ovat nousseet julkiseen keskusteluun.  Protestit naisten oikeuksien puolesta ovat yleisiä, ja niissäkin moni osallistuja on miehiä. Tunnen monia ärhäköitä feministejä, ja facebookista löytyy monia feministisiä liikkeitä ja ryhmiä. Toivottavasti tämä sukupolvi saa muutoksen aikaan.

Mielenosoittajia Özgecan Aslanin muistomielenosoituksessa Istiklalilla. Özgecan oli 19-vuotias opiskelijatyttö, joka joutui Mersinin kaupungissa dolmus-minibussin kuljettajan raiskausyrityksen kohteeksi. Özgecan tappeli raiskaajaansa vastaan jonka seurauksena kuski murhasi hänet raa'asti. Tapaus nostatti laajoja mielenosoituksia ympäri Turkkia ja rohkaisi naisia puhumaan kohtaamastaan seksuaalisesta häirinnästä ja väkivallasta.

Yöelämässä sukupuoliroolit näkyvät eri tavalla kuin päiväaikaan. Turkissa miesväestö liikkuu niin paljon enemmän kodin ulkopuolella kuin naisväestö, että klubeilla on oma sääntönsä: jos mies haluaa sisään klubiin, hänen tulee olla naisen kanssa. Välillä meilläkin baariin meneminen menee laskeskeluksi kun pitää varmistaa, että porukassamme on yhtä paljon naisia ja miehiä, ja muutaman kerran olen naisena käynyt pyytämässä muutamaa tuntematonta naista saattamaan osan seurueemme miehistä sisälle baariin. Uskoisin, että tällä säännöllä pyritään vähentämään seksuaalista ahdistelua yöelämässä. Toisaalta, osa paikoista antaa kiertää sääntöä - toisinaan menen ensin sisään vaikkapa yhden miespuolisen kämppiksen kanssa ja tulen sitten uudestaan ulos ja menen uudestaan sisään Severin kanssa.
 Homobaarissa yllätyin siitä, että valtavalla klubilla olimme ystävieni kanssa lähes ainoat naiset koko baarissa. Lesboille lienee siis omat kohtaamispaikkansa täällä, tai sitten miesten välinen seksi on hyväksytympää kuin naisten välinen seksi. Yleisesti seksuaalivähemmistöjen asema Turkissa, edes suurkaupunki Istanbulissa, ei ole kuitenkaan hyvä.

"Feministien vastarinta!" julistaa graffiti.

Naisena Turkissa saan myös pieniä etuja - pääsen helpommin istumaan bussissa, pääsen aina sisään baariin, ja esimerkiksi salilla mies-personaltrainerit antavat minulle ilmaiseksi vettä siinä missä Severi joutuu maksamaan. Olisin kuitenkin valmis vaihtamaan nämä pienet edut koska tahansa siihen, että kadulla kävellessäni minua ei jatkuvasti tuijotettaisi kuin ufoa.

P.S. Olisin voinut kirjoittaa tästä aiheesta vaikka kuinka paljon lisää, mutta en aio kirjoittaa kirjaa vaan blogipostauksen. Mahdollisesti aiheesta kiinnostuneille lisätietoa löytyy esim. täältä http://newpol.org/content/women-erdo%C4%9Fan%E2%80%99s-turkey tai Hollaback Istanbul!-nimisestä facebook-ryhmästä.