Pukumiehiä, protokollaa ja pommeja - Elämää Ankarassa

Mielipiteet eivät edusta mitään tahoa vaan ovat henkilökohtaisia.

Ankaran viinitarhat/ Ja sen kiemurtelevat kadut. / Kun olet humaltunut/ Et kykene nostamaan käsiäsi. 
 Näin ankeasti kaupungistaan lauloi kuuluisa Ankaralainen laulaha Ankaralı Turgut. "Kiemurtelevat kadut" kuvaavat vanhan kaupungin kapeita, jotka eivät vastaa sen ympärille viimeisen sadan vuoden aikana rakennetun kansakunnan sydämen leveitä bulevardeja ja valtavia virastotaloja. Viiden miljoonan metropoli on kuitenkin kummallisella tavalla säilyttänyt Keski-Anatolialaisen pienen kaupungin hengen. Korkeat betonitalot ja pilvenpiirtäjät muodostavat kukkulalla sijaitsevan vanhan kaupungin ympärille modernisuuden vaipan.

Ankara on pukumiesten kaupunki. Pahamaineisia aamulla odottelemassa kulkuneuvojaan Kizilayssa, kaupungin keskustassa.

Ankaran keskustassa ihmiset jonottavat bussiin tiistaiaamuna. Liikenne voi olla järkyttävää arkipäivänä, kuten kaikissa suurkaupungeissa. Viikonloppuisin liikenne voi olla yllättävänkin hiljaista.

Ankarassa on valtava määrä yliopistoja ja muita oppilaitoksia ja opiskelijat elävoittävät muuten harmaahkoa kaupunkia.

Elämäni täällä on melko säännöllistä, sillä työskentelen yhdeksästä viiteen ja viikonloput ovat vapaita. Tällaiseen elämäntyyliin epäboheemi Ankara sopii hyvin, sillä kaupungissa ei ole hirveästi tehtävää tai nähtävää. Jopa paikalliset tuntuvat olevan sitä mieltä, että Ankara on aika tylsä paikka asua. Istanbuliin verrattuna kaupungi on huomattavan väljä (niin väljä kuin viiden miljoonan asukkaan kaupunki voi vain olla) ja ajoittain jopa verkkainen. Maanantaiaamun täyteen tungetut Kizilayn keskustasta lähtevät bussit vaihtuvat viikonlopun hiljaisiin vihreisiin katuihin kotikaupunginosassani Mebusevlerissä.

Kotikatuni Mebusevlerin alueelta. Keskiluokkaiset lapsiperheet asuvat alueella rinnakkain asuntoloissa asuvien opiskelijoiden kanssa. Iltaisin ja öisin vain sirkat pitävät konserttiiaan. 

Yksi parhaista vapaa-ajon viettotavoista Ankarassa on ehdottomasti syöminen. Kaupungissa on paljon hyviä ravintoloita joista saa liiran alhaisen kurssin vuoksi todella hyvää ruokaa myös opiskelijalle/harjoittelijalle sopivaan hintaan. Kuvassa minun ja Saaran överiksi mennyt seisovan pöydän turkkilainen aamiainen.

Asun Mebusevlerissä turkkilaisen kämppäkaverin kanssa, joka on "kaverin kaveri" viime vuodelta. Hän on minua muutaman vuoden vanhempi ja työskentelee cleantech-firmassa jonkinlaisen ympäristöinsinöörinä. Kämppä on melko suuri kahdelle hengelle, sekä hieno. Kämppäkaverini ja hänen poikaystävänsä (joka asuu tällä hetkellä Istanbulissa) ovat hyvin mukavuudenhaluisia, joten kämpästä löytyy kaikki elämää helpottavat ja mukavoittavat vempaimet tiskikoneesta laajakuvatelevisioon (sekä mystiseen leipäkoneeseen).

Televisio jossa on SATOJA kanavia. Ehdottomia suosikkejani ovat yliampuvia dokumentteja näyttävä Viasat History, sekä rentouttavan meditatiiviset Koraanin resitaatiokanavat.

Pieni mutta valoisa keittiö. Teen lähes päivittäin ruokaa, sillä lähetystön läheisyydessä olevat ravintolat ovat kaikki melko hintavia että niissä viitsisi syödä lounasta joka päivä.

Pienehkö makuuhuone turkkilaiseen tyyliin pelkistetysti sisustettuna.

Asuntoni sijaitsee Ataturkin masoleumia ympäröivän puiston vieressä, joten parvekkeelta avautuu kiva luontomaisema. Valitettavasti viereen rakennetaan myös uutta kerrostaloa jonka meluun saa herätä viikonloppuisin, jolloin haluaisi nukkua hiukan pitempään.

 Ensimmäisen kuukauden asuin lähes kokonaan yksin, sillä kämppikseni oli työmatkoilla kaupgin ulkopuolella, sekä Berliinissä Bayramin aikana lomamatkalla.Viime viikolla sain myös uuden kämppäkaverin, Mia-kissan, jonka kämppikseni toi Istanbulista poikaystävänsä luota. Näemme Saaran kanssa säännöllisesti lähes joka viikonloppu. Päivät menevät nopeasti, mutta matkan taittaminen niin bussilla kuin junallakin kestää matkoineen juna- tai bussiasemalle yhteensä 6-8 tuntia, joten kaikkina viikonloppuina matkaa ei ihan jaksa tehdä, niin ihanaa kuin Saaraa olisikin nähdä.

Mia on myös mukavuudenhaluinen.

Ilo ei ole molemminpuolinen, sillä Mia oli ikävästä mutta pakollisesta lääkkeen pakkosyöttämisestä johtuen hiukan torjuva.

Työharjoittelu Suomen suurlähetystössä on ollut antoisaa ja monella tapaa ylittänyt odotukseni. Minulla kävi todella hyvä tuuri työharjoitteluni ajoituksen suhteen, sillä tasavallan presidentin valtionvierailu sattui juuri tähän ajanjaksoon. Presidentin vierailu on korkein mahdollinen valtiovierailu ja ne ovat suurlähettiläiden urien kohokohtia. Tämä tarkoittaa suurta työmäärää, sillä lähetystön päivittäisen toiminnan lisäksi valtiovierailua varten on tehtävä paljon valmisteluja aina taustoituksesta valtiovierailun ohjelmaan, joka suunnitellan jokaista yksityiskohtaa ja minuuttia myöten. Olen tästä johtuen saanut monia tehtäviä, joita en muuten olisi välttämättä saanut.

Diplomatiassa perinteet elävät. Pussissa Turkin presidentin antama lahja lokakuussa Turkissa vierailleelle presidentti Sauli Niinistölle. (Lahja oli siis valtavan kokoinen, melko mauttoman näköinen hopeatarjotin ja "Aladdinin lamppu".)

Lähetystö sijaitsee korkean kukkulan päällä kauniissa keltaisessa 1900-luvun alusa rakennetussa rakennuksessa, joka toimi ennen erään Turkkilaisen liikemiehen asuntona. ´Lähetystöä perustaessa hän lahjoitti sen Suomen valtiolle, että Suomella olisi tilat toimia maassa. Turkkilaista vieraanvaraisuutta, jos jotain!

Ankaran suurlähetystö koostuu kolmesta eri osastosta: Diplomaattisesta osasta (johon kuuluu suurlähettiläs, sekä valtiosihteerit), konsulipalveluista (eli osastolle, joka luovuttaa Suomeen matkustaville oleskelulupia ja auttaa pulaan joutuneita Suomen kansalaisia esimerkiksi jos passi sattuu hukkumaan), sekä puolustusasiamiehen toimistosta, joka tarkkailee Turkin ja sen lähialueiden turvallisuustilannetta. Lisäksi Suomen Damaskoksen konsulipalveluiden osasto sijaitsee Ankarassa. Toimin harjoittelussani julkisdiplomaattisessa osastossa osana Team Finland-verkostoa, joka on valtiorahoitteisten vienninedistämistoimien yhteinen kansainvälistämisverkosto suomalaisille yrityksille.

Lähetystössä minulla on oma työhuone, jossa vietän suurimman osan päivästä.

Tehtäväni harjottelussani ovat olleet yllättävänkin monipuolisia. Pääasiallisena tehtäväni on ollut Marraskuussa Adanassa Turkin vientiyritysten kattojärjestön järjestämän innovaatioviikkoon liittyvät järjestelyt. Suomi on tapahtuman kumppanima, eli olen ollut mukana suunnittelemassa Suomen osuutta tapahtumassa, sekä auttamassa tiedottamisessa järjestäjille ja Suomalaisille vieraille. Erityisesti Turkin ollessa kyseessä järjestelyistä ei ihan turhan paljon kerrota etukäteen, joten suuri osa tehtävästä liittyy käytännön asioiden selvittämiseen. Lisäksi olen hankkinut tietoa potentiaalisista puhujista ja vieraista. Olinpa myös työmatkalla lähetystösihteerin kanssa Adanassa lähetystösihteerin (pääasiallisen koordinaattorini) kanssa tapaamassa tapahtumaa järjestäviä turkkilaisia liikemiehiä. Presidentinvierailuun liittyen sain osallistua taustoittamistyöhön ja olen saanut kirjoittaa Turkin poliittiseen seurantaan liittyviä raportteja, joita lähetystön valtionsihteeri (suurlähettiläästä seuraava) ei ollut valtiovierailuun liittyvien valmistelujen vuoksi ehtinyt itse vaalia.

"Työvaatteet", joita pidän julkisissa tilaisuuksissa, kuten kuvat ottopaikassa Adanassa, jossa olin työmatkalla. Kaupungista itsestään ei juuri ehdi nähdä muuta kuin kokoushuoneita ja hotellien auloja.

Koska kyseessä on ennenkaikkea edustustyö, viestinnän formaalius on erittäin tärkeää ja jokainen lähetystön ulkopuolelle menevä sähköposti tai viesti on muotoiltava huolella ja kohteliaisuuksia ei kannata säästellä. Mentäessä lähetystön ulkopuolelle mentäessä on niinikään oltava edustava: puvuntakki on minimivaatimus ja paikkoihin kuljetaan usein lähetystön henkilökuntaan kuuluvien autokuskien kyyditsemänä. Vaikka työ toimistossa ei asiallisuudessaan poikkea tavallisesta toimistotyöympäsristöstä, julkisiin tilaisuuksiin liittyy monia protokollia, kuten esimerkiksi kokoushuoneiden tai autojen istumajärjestykseen.
 

Turkki on ollut paljon maailman ja myös Suomen uutisissa; ja syystä. Turkki on sen maantieteellisen sijainnin vuoksi keskeisessä osassa monessa päivänpolttavassa aiheessa, eritoten pakolaiskriisissä ja Syyrian sodassa, jotka koskettavat Eurooppaa ja Suomea hyvin konkreettisilla tavoilla. Lisäksi Turkki on sen kasvavan talouden, nuoren väestön ja maantieteellisen sijaintinsa vuoksi yhä merkittävämpi kauppakumppani. Turkin sisäpoliittinen tilanne on myös jatkuvassa rallissa ja kuukauden aikana jonka olen täällä asunut, täällä on ehtinyt tapahtua runsaasti.

Syyskuun alussa ympäri Turkkia järjestettiin useita suuria mielenosoituksia armeijan ja PPK:n välisissä kuolleiden turkkilaisten sotilaiden puolesta ja Turkin lippuja nostettiin salkoihin vielä enemmän, kuin normaalisti.

Nykyisessä sisäpoliittisessa tilanteessa erilaiset mielenilmaukset ovat yhä yleisempiä. Kuvassa nationalisteja marssimassa terrorismia vastaan syyskuun alussa. Samana yönä tapahtui useitä hyökkäyksiä kurdeja vastaan ympäri Turkkia. Istanbulissa väkijoukko hyökkäsi  hallituksenvastaiseksi profiloituneen mediatalon päätoimistoon ja Ankarassa kansallismieliset kävivät kurdilähtösen HD-puolueen puoluetoimiston kimppuun.

Ankaran juna-asemalla (josta ueimmiten olen lähtenyt Istanbuliin) tapahtunut pommi-isku oli järkyttävä, mutta ei täysin yllättävä. Teko oli eritoten poliittinen isku, sillä se tehtiin kokoontuvaa rauhanmarssia vastaan, johon oli kerääntymässä paljon kurdipuolue HDP:n kannattajia ja vasemmistolaisia. Turkissa poliittisella väkivallalla on valitettavan mittava historia. Maassa on tapahtunut useita sotilasvallankaappauksia (viimeksi vuonna 1980) ja 1970-luvulla vasemmistolaisten ja oikeistolaisten välinen väkivalta oli suurissa kaupungeissa, eritoten Istanbulissa lähes arkipäiväistä. Turkin valtio ja kurdilaiset seperatistiryhmittymät ovat kamppailleet keskenään enemmän tai vähemmän tasavallan perustamisesta saakka. Isku oli kuitenkin maan historian suurin terroriteko. Tänä vuonna kurdipuolue HDP:n poliittisia kokoontumisia vastaan ollaan tehty jo kolme terrori-iskua, joista kaksi aiempaa ei ole saaneet samanlaista mediahuomiota niiden pienemmän uhrimäärän vuoksi, sekä siksi että ne tapahtuivat itäisessä Turkissa.

Tapahtumapaikalle ollaan tuotu kukkia ja kynttilöitä iskussa kuolleiden muistoksi. Kuvassa myös presidentti Sauli Niinistön paikalle tuoma seppele.

Turkin poliittisen kulttuurin myrkyllisyydestä kertoo paljon se, että heti iskun tapahduttua mielenosoittajat syyttivät johtavaa hallituspuoluetta iskusta, joka johti yhteenottoihin poliisin ja paikalla olleiden mielenosoittajien välillä. Sen sijaan että tragedia olisi tuonut turkkilaiset yhteen eri puolueen edustajat alkoivat syyttää toisiaan tapahtuneesta. Turkin puolueet suhtautuvat hyvin epäluuloisesti toisiinsa. Yhteiskunnan heikohkon oikeusvaltiotilanteen vuoksi kansalaiset eivät juuri luota valtioon, eivätkä toisiinsa. Erilaiset salaliittoteoriat ovat yleisiä aina rivikansalaisista ministeritasolle saakka. Vaikka asia onkin itsessään todella valitettava ja turkkilaisten itsensä kannalta surullista, "lohduttava" puoli omalle osalle on se että Turkissa ei ole mittavaa taustaa poliittisen toiminnan ulkopuolella tapahtuvasta terrorismista, kuten iskuista julkisiin kulkuneuvoihin. Tänä vuonna lisääntyneet väkivaltaisuudet eivät ole sattumaa, sillä maassa järjestetään kahdet parlamenttivaalit, toiset muutaman viikon kuluttua 1. marraskuuta. Ankarassa tapahtunut isku on osa kurdeja tai kurdimielisiä vastaan tehtyä iskusarjaa ja niistä kaikista löytyy yhteys ISIS-järjestöön, joka selkeästi yrittää käyttää hyväkseen Turkin sisäisiä jännitteitä ja lisätä vastakkainasettelua ja epätasapainoa Turkissa. Ja kaikki Turkin poliitikot ovat tarttuneet syöttiin.

Suuria suunnitelmia

 Tajusin, ettemme ole tulleet päivittäneeksi tänne blogin puolelle tulevista suunnitelmistamme. Ensimmäisenä: yllätys yllätys, emme lopetakaan blogia, koska syksyllä meillä molemmilla on edessä paluu Turkkiin!

Jee, paluu turkkilaisen ruuan pariin ei ainakaan harmita!

Severi sai harjoittelupaikan Suomen suurlähetystöstä syyskuusta joulukuulle. Suurlähetystö sijaitsee Ankarassa ja jonkin aikaa pyörittelimme sitä vaihtoehtoa, että olisin lähtenyt mukaan sinne, mutta päätimme nyt kuitenkin että suuntaan takaisin Istanbuliin. Olisi ollut liian stressaavaa etsiä taas uutta työtä ja ennen kaikkea löytää päiväkoti, joka suostuisi palkkaamaan minut vain jouluun asti - yleensä Turkissa ensimmäinen lukukausi loppuu tammikuun puolessa välissä. Nykyisessä koulussani palkka on myös paikalliseen hintatasoon nähden varsin hyvä, joten saan hyvin rahaa säästöön syksyllä. Palaan siis takaisin samaan kouluun jossa olin viime vuodenkin töissä, ja mitä luultavimmin saan jatkaa myös saman lapsiryhmän kanssa.

Näin eeppisiin tunnelmiin taputeltiin lukuvuosi 2015.  Noin metrin mittainen Darth Vader otti naamiaiset tosissaan.

Olemme molemmat aiemmin haaveilleet pidemmästä reppureissusta Aasiaan, ja nyt tilaisuus siihen tarjoutui kuin hopeatarjottimella. Lähdemme siis viettämään joulua ensiksi johonkin paratiisisaarelle (ensin pitäisi päättää mikä se olisi, tai edes missä maassa - suosituksia otetaan vastaan!) ja siitä rinkat selässä kiertämään ympäri Kaakkois-Aasiaa. Tällä hetkellä reittisuunnitelmissa on ainakin Vietnam, Thaimaa, Laos ja Kambodza sekä mahdollisesti Myanmar, Filippiinit ja Malesia - fiiliksestä ja maiden tilanteesta riippuen. Todennäköisesti asetumme johonkin, ehkäpä Vietnamiin, muutamaksi kuukaudeksi töihin kartuttamaan matkakassaa. Entinen kämppiksemme tekee englannin opettajan töitä Vietnamissa, joten kontaktien kautta työn saanti on luultavasti hyvinkin helppoa.
Tämän ystävämme mukaan englannin opettajan töiden saamisen kannalta tärkeintä on puhua suht selkeää englantia - check, sekä näyttää länsimaalaiselta - check, check.

Klisee, mutta niin se kai on: kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.

Jos saamme hyvin rahaa säästöön, reissu jatkuu Kiinaan, Etelä-Koreaan ja mahdollisesti Japaniin saakka. Heitin eilen ilmaan vaihtoehdon, että olisi todella siistiä palata Kiinasta suomeen trans-Siperian junalla mutta saa nähdä. Tällä hetkellä kaikki on siis varsin auki ja hajallaan, mutta tällaista reissua suunnitellessa niin sen pitää ollakin. Menemme vain minne nenä näyttää ja tuuli vie. Ainoa varma asia on, että lähdemme vähän ennen joulua jonnekin päin kaakkois-Aasiaa ja palaamme Suomeen viimeistään 23.7.2016 eräisiin hääjuhliin. Sydämiä tähän!

Suomessa tuntuu omituiselta ihmisten vähyys ja kaikki tämä väljyys. Istanbuliin verrattuna Suomi tuntuu olevan lähinnä metsää.

Asuntoasiat Istanbulissakin ovat järjestymässä. Severillä on Ankarassa tarjolla kaksikin eri asuntoa, joiden välillä hän puntaroi, ja itse laitoin facebook-ryhmiin ilmoituksia joissa ilmoitin etsiväni asuntoa. Valehtelematta kymmenien ja taas kymmenien turkkilaisten miesten kaveripyyntöjen ja "hello how are you beautiful"-viestien jälkeen olen löytänyt muutaman todella potentiaalisen asunnon.

Mitä todennäköisimmin asetun tällä kertaa asumaan Aasian puolelle Kadiköyhin. Vaihtelu virkistää, työmatka on hiukan lyhyempi ja alue on todella viehättävä. Kadiköy on meren rannalla, joten siellä asuessani pääsen myös lenkille juoksemaan rantabulevardia pitkin! Koska asumme Severin kanssa eri kaupungeissa ja juna-asema sijaitsee Aasian puolella (Ankaraan on nelisen tuntia junalla) on myös helpompaa viikonloppujen Ankara-Istanbul-välin suhaamisen kannalta asua tällä kertaa Aasian puolella.

Kadiköyn rantabulevardi on auringonlaskun aikaan todella kaunis. Pientä summaa vastaan saisi harjoitella ilmakiväärillä ammuskelua paukauttelemalla ilmapalloja.

Mutta niin, takaisin nykyhetkeen. Kesän olemme Suomessa ja on ollut todella helppoa vain solahtaa takaisin tähän ympäristöön. Istanbul tuntuu rinnakkaistodellisuudelta kaiken ollessa täällä niin kovin helppoa, yksinkertaista, vaivatonta, mukavaa. Asiat hoituvat omalla painollaan. heinäkuun olemme asuneet Tampereella, Severi on tehnyt pitkiä työputkia festareilla ja itse olen tehnyt taas henkilökohtaisen avustajan keikkatöitä. Elokuun olen pääkaupunkiseudulla, ja aion vain lomailla - näen yhä toisinaan stressaantuneita unia Istanbulin työelämästä, joten kunnon loma tulee tarpeeseen. Ja ihanaa nähdä kaikkia Helsingissä asuvia ystäviä myös!

Sinä ainoana oikeasti lämpimänä kesäyönä Suomessa joimme ystävien kanssa Kaupin rannalla gin&toniceja auringonnousuun saakka.

Toisinaan olo tuntuu hieman juurettomalta - ei aivan kuulu Suomeen, mutta ei enää tai vielä Istanbuliinkaan. Ei haluaisi ajatella vielä lähtöä takaisin, mutta samaan aikaan pään sisällä laskee päiviä paluuseen. Syksy jännittää siinäkin mielessä, että nyt kun olemme Severin kanssa tottuneet asumaan yhdessä, yht'äkkiä muutammekin eri kaupunkeihin. Toisaalta, koska minäkin lähden Turkkiin enkä jää Suomeen, pystymme näkemään joka viikonloppu ja esimerkiksi heti syyskuun lopussa on jälleen viiden päivän Kurban Bayram-loma.
Jännittävää on myös se, että Suomi-opettaja tiimistämme kaksi jäsentä jää Suomeen, ja heitä tulee varmasti kova ikävä. Mutta toisaalta, saamme toivottaa tervetulleeksi ainakin yhden uuden suomalaisen opettajan!

Kadiköyssä illallisella koko Suomi-tiimin kanssa. Karo onneksi jää Istanbuliin, mutta Elisa ja Kirsi, ikävä tulee!

Syksyllä lähtiessämme takaisin Turkkiin, emme tule ennen ensi kesää takaisin. Aasian lennot ovat lyhyempiä ja halvempia Istanbulista, ja meidän molempien oleskeluluvat erääntyvät marraskuussa, ja uuden järjestäminen vaatii niin paljon aikaa ja rahaa (katso esim täältä http://kultasarvi.blogspot.fi/2015/01/paperinpyorittelijoiden-paratiisi.html) ettemme viitsi sitä hankkia tullaksemme esimerkiksi jouluksi suomeen.

Mutta jo nyt ajattelen hieman pelolla sitä hetkeä kun pitää sanoa ystäville, perheelle ja isovanhemmille hyvästit ja lähteä taas. Sitä voisi kuvitella, että hyvästien jättäminen muuttuisi kerta kerralta helpommaksi, mutta ei se muutu. Ikävä on joka kerta yhtä kova, ja erityisesti ero lentäkentällä saa joka kerta nieleskelemään kyyneleitä. Toisaalta, aina voi tulla maitojunalla tai jumbojetillä takaisin.

Elsa ei ole varma, onko Severi ollut poissa viikon vai vuoden - mutta on joka kerta yhtä iloinen, että Severi tuli takaisin.

Turkkilainen kansallistunne & Ankaran ekskursio

Minun on pitänyt kirjoittaa tästä aiheesta jo jonkin aikaa, mutta koulun sekä letkeän laiskan luonteeni vuoksi asia on jäänyt hiukan roikumaan. Tällä hetkellä nautin kuukauden lomaa kouluhommista, joten en pysty sanomaan etteikö minulla olisi aikaa kirjoittaa tätä päivitystä!

Turkkilaiset pitävät lippujen heiluttamisesta.

Turkin lippuja liehuu lähes kaikilla julkisilla tiloilla, kuten puistoissa ja aukioissa päivittäin.

Monille suomalaisille ensimmäisiä kulttuurieroja, joita heille tulee mieleen Turkista, on luultavasti maan valtauskonto islam, joka johtuu hyvin pitkälti siitä miten Turkista uutisoidaan suomalaisessa mediassa. Kuitenkin täällä asuvalla toinen, monessa mielessä jopa näkyvämpi kulttuurinen ilmiö on nationalismi, joka näkyy niin jokapäiväisessä elämässä kuin katukuvassakin.

Turkkilaisia lippuja on kaikissa mahdollisissa muodoissa. Kuvassa automaatti ostarilta, asuntomme läheltä, josta saa ostettua pehmolippuja.

Katukuvassa Turkin lippu näkyy monessa paikassa - lipputankojen lisäksi asuntojen ikkunoissa, vaatteissa, mukeissa, avaimenperissä. Listaa voisi jatkaa pitkään. Turkin lipun lisäksi

turkkilaisen nationalismin näkyvin symboli on Mustafa Kemal Atatürk, jonka kuvia, patsaita ja kirjoituksia voi nähdä kaikkialla. Mustafa Kemal Atatürk (Atatürk=”Turkkilaisten isä) on turkkilaisen nationalismin henkilöitymä, Turkin tasavallan perustaja. Hän oli Turkkia edeltäneen valtion, Osmanien valtakunnan, kenraali. Ensimmäisen maailmansodan aikana tapahtuneen valtakunnan romahtamisen seurauksena Atatürk ajoi kreikkalaiset ja liittoutuneiden miehittäjät nykyisen Turkin alueelta Turkin itsenäisyyssodassa 1923 ja perusti nykyisen Turkin valtion.

Saaran oppilaat värittivät kukkia Mustafa Kemalin ympärille Ataturkin muistopäivänä.

Mustafa Kemal halusi luoda modernin Turkin uudistamalla maata länsimaiden kaltaiseksi. Hän otti länsimaisen nationalismin kansallisen identiteetin rakennuskappaleeksi. Tämä tarkoitti sitä, että Atatürk erotti uskonnon valtiosta sekä teki lukuisia muita merkittäviä uudistuksia. Hän rakennutti Turkkiin peruskoulujärjestelmän, otti käyttöön latinalaiset aakkoset sekä uudisti turkin kielen poistamalla siitä ulkoiset (lue: itämaisista kielistä tulleet) vaikutteet. Mustafa Kemal myös uudisti koko perustuslain ottamalla mallia Eurooppalaisten valtioiden lainsäädännöstä.

Perinteisten muotojen lisäksi viivaimen vasemmassa ylälaidassa tuttu sivuprofiili.

Kuumottava Ataturkin kuolinnaamio erään pankin seinällä. Ataturk esiintyy myös erilaisten näköispatsaiden, rintakuvien, lippujen, katumaalausten, rannekellojen ja jopa kännykänkuorien muodossa katukuvassa.

Atatürk pyrki myös kulttuurisiin uudistuksiin omaksumalla hyvin eurooppalaisen elämäntyylin aina pukeutumisesta alkoholin käyttöön (joka oli ilmeisesti myös hänen lempiharrastuksensa aina maksakirroosiin saakka). Hän oli innokas modernien tieteiden lukija sekä taiteiden kuluttaja ja kannusti kansalaisia sivistämään itseään. Atatürk tunnetaan myös vahvana naisten oikeuksien ajajana: hän kannusti naisia kouluttautumaan ja osallistumaan työelämään, antoi naisille äänioikeuden, sekä oikeuden päästä parlamenttiin.

Taksimin aukion monumentti on omistettuTurkin nationalistiselle liikkeelle, ja se on kuuluisimpia Atatürk-monumentteja.

Kuitenkin toinen puoli jota Turkkilaisten isästä ei varsinkaan täällä Turkissa tuoda niin usein esille, ovat hänen autoritääriset otteensa tasavallasta aina hänen kuolemaansa saakka ja monessa mielessä jopa sen jälkeen. Turkki oli sen perustamisvuodesta 1924 saakka aina vuoteen 1950 käytännössä yksipuoluejärjestelmä, jossa oppositio hiljennettiin välillä verisinkin keinoin. Myöskään vähemmistöt, etupäässä kurdit, eivät muistele lämmöllä Atatürkia, jonka aikana heidän oikeuksiensa polkeminen jatkui. Yksi tapa erottaa turkkilainen yritys kurdilaisesta on katsoa löytyykö seinältä kuva Atatürkista vaiko Abdullah Öcalanista, Turkin kurdien ”kummisedästä”.

Mustafa Kemalin ympärille rakennettiin hänen kuolemansa jälkeen henkilökulttia pystyttämällä hänelle erilaisia muistomerkkejä ja monumentteja ympäri maata. Tämä näkyy hyvin nykyisessä Turkissa: jokaisesta valtion instituutiosta, yliopistosta ja jopa pienyrityksistä löytyy aina jonkinlainen muistomerkki Ataturkille. Laki vaatii näiden muistomerkkien esilläpidon, ja esimerkiksi joka ikisessä luokkahuoneessa tulee olla kuva Atatürkista. Turkissa on myös laki, jonka mukaan kansalaiset, jotka jollain tapaa loukkaavat Ataturkin muistoa, voivat saada jopa 3 vuotta vankeutta. Kouluissa lauletaan kansallishymni aina maanantaisin ja perjantaisin, kasvot käännettyinä kohti Atatürkin kuvaa.
 

Ataturk toimistohommissa.

Valtiollisina juhlapäivinä, kuten ”tasavallan päivänä” ja ”Ataturkin muistopäivänä” (Ataturkin kuolinpäivä) valtion isää muistellaan erikoisilla tavoilla.
Tasavallan päivänä Istanbulissa järjestetään soihtukulkueita, joissa ihmiset laulavat kansallislauluja ja marssivat Dolmabachen palatsille, Atatürkin kuolinpaikalle.

Soihtukuumotus tasavallan päivän kulkueessa.

Atatürkin muistopäivänä kaikki liikenne pysähtyy minuutiksi kellonaikana, jolloin Atatürk kuoli. Ihmiset pysähtyvät ja seisovat asennossa kunnioittaen hänen muistoaan autojen kuljettajien töötätessä yhtäaikaisesti. Samaa perinnettä noudatetaan myös suurimmassa osassa kouluissa ja työpaikoissa. Yhä 75 vuotta Atatürkin kuoleman jälkeen, Atatürk on suuresti rakastettu ja kunnioitettu, niin nuorten kuin vanhojenkin keskuudessa. Nopein tapa hankkia turkkilainen vihamies on solvata Atatürkia.

Saara iloisena vapaapäivän johdosta - tasavallan päivä oli myös vapaata töistä.

Paras paikka nähdä Turkkilaisen nationalismin sfäärit on valtion pääkaupunki Ankara. Atatürkin johtama Tasavaltalainen kansan puolue halusi korostaa Anatolian sydänmaiden merkitystä Turkin kansankulttuurille ja julisti Ankaran pääkaupungiksi. Pääkaupungin siirto vanhasta osmanien monikansallista valtaa edustavasta Istanbulista pieneen periturkkilaiseen Ankaraan oli merkittävä osoitus uuden vallan luonteesta maassa. Ankarasta pyrittiin luomaan arkkitehtuuriaan myöten futuristinen tulevaisuuden kuva uudelle tasavallalle. Euroopasta, erityisesti Saksasta ja Itävallasta, kutsuttiin arkkitehtejä tekemään Ankarasta moderni kaupunki.

Ankara vanhasta kaupungista.

Päätimme Saaran kanssa käydä Ankarassa huolimatta siitä, että monet turkkilaiset sanovat ettei siellä ole juuri mitään nähtävää. Noh, oli ja ei ollut! Kaupunki itsessään oli ainakin viikonlopun perusteella hiukan mitäänsanomaton. Verrattuna Istanbuliin kadut olivat leveitä ja ihmisiä oli huomattavasti vähemmän. Tunnelma muistuttikin, erityisesti vanhassa kaupungissa, enemmän Anatonialaisen kylän tunnelmaa kuin valtion pääkaupunkia. Ankarasta löytyy samanlaista rauhallisuutta, joka on tuttua monista suomalaisista kaupungeista. (Tai kuten turkkilaiset sanovat ”sääntöjen mukaan menemistä” tai ”tylsyyttä”). Kaupunki on myös maan suurimpia opiskelijakaupunkeja, joka näkyi katukuvassa opiskelijaravintoloina, kerhoina ja asuntoloina. Muuten Ankara tuntui olevan täynnä virasto- ja toimistotaloja.

Saara virkistäytymässä jäätelövuoren äärellä Ankarassa.

 
 Turkin nationalismin tärkein pyhäkkö, Ataturkin mausoleumi Antikabir, sijaitsee Ankarassa. Kyseessä on Mustafa Kemalille omistettu hauta, sekä museo, joka kunnioittaa hänen muistoaan. Hautakammiossa on musta graniittinen symbolinen sarkofagi, Ataturkin muumio sijaitsee itseasiassa 17 metriä maan alla. Museossa esitellään Atatürkia henkilöhahmona aina hänen teoistaan ja ideologiastaan henkilökohtaiseen omaisuuteen saakka, kuten hänen villasukkiinsa. Museo on kokemuksena täysin ainutlaatuinen, se osoittaa mihin nationalismi ”modernin ajan uskontona” voidaan äärimmillään viedä. Museossa käymisen jälkeen olo oli lähinnä hengästynyt ja uupunut.

Atatürkin mausoleumi, Antikabir, sisältä.

Tuttu kirja Atatürkin kirjastossa. Hän kirjoitti myös kirjan nimeltään "Valkoliljojen maa", joka oli Utopia sijoitettuna kaukaiseen pohjoiseen Suomen maahan. Huolimatta kiinnostuksestaan Suomeen Ataturk ei koskaan vieraillut Suomessa.

Museossa oli massiivinen panoraama itsenäisyyssodan taisteluista, ja taustalla soivat kansallislaulut ja taistelun räjähdykset.

Noustuamme Saaran kanssa vanhankaupungin linnakkeen muureille ja katsellessamme kaupunkia näimme kun kaupungin valot syttyivät yhtäaikaisesti. Valojen sytyttyä näimme uuden paljon puhutun presidentti Erdoganin valtavan palatsin Aksarayn. Masoleumin ja Aksarayn ollessa valaistuina samaan aikaan ei voinut olla ajattelematta että palatsi oli rakennettu ikäänkuin kilpailijana Atatürkin hautakammiolle. Jos Atatürkin Antikabir-masoleumi edustaa kemalistista Turkkia, onko Aksaray rakennettu edustamaan Erdoganin ja hänen puolueensa edustamaa ”uutta Turkkia” ja haastamaan vanhaa?