Turkkilainen ruoka: Afiyet olsun! Hyvää ruokahalua!

Postausta turkkilaisesta ruuasta on toivottu useamman kerran, ja se on ollut työn alla pitkään. Ongelmana on turkkilaisen keittiön monipuolisuus ja rakkautemme ruokaan: uusia annoksia ja makuja löytää jatkuvasti, ja kuvia ruuista voisi ottaa loputtomiin. Tajusimme, ettei tätä voi jatkaa loputtomiin, joten olemme koonneet tähän omasta mielestämme herkullisimmat turkkilaiset ruuat.

Ruokabasaareista on helppo metsästää laadukkaita ja edullisia vihanneksia ja hedelmiä.

Turkissa ruokakulttuuri on hyvin erilainen kuin Suomessa. Ravintoloita on aivan kaikkialla, ja niitä on joka lähtöön pienestä, asunnon ulkopuolelle asetetusta pöydästä viiden tähden överi-ravintoloihin. Jännittävää kyllä, ravintoloiden ruuan tasoa ei millään voi päätellä ulkonäöstä. Moni ulkoapäin nuhruisen näköinen paikka tarjoaakin todella hyvää ruokaa ja toisaalta taas moni kauniisti sisutettu paikka onkin ruokansa puolesta aivan hengetön. Erään korrelaatiosuhteen olemme havainneet: mitä hienompi näköala ravintolasta on, sitä surkeampaa, pakastealtaasta suoraan nuokittua ruokaa se yleensä tarjoaa. Kuten yleensä, paras mittari ruoan laadulle huomaa asiakaskunnan määrästä ja parhaisiin paikkoihin on aina eniten tunkua.

Basaarit ovat ruokarakastajan aarreaittoja.

Ravintoloissa käyminen on ihmisille sosiaalisesti tärkeää, ja kahviloita ja ravintoloita on aivan joka paikassa. Ei ole väliä, miten myöhään ulkona kävelee, aina löytyy jokin paikka jossa ihmiset istuvat juomassa välillä teetä, välillä olutta, alueesta riippuen. Jostakin syystä turkkilaiset myös rakastavat Starbucksia ja niitä löytyy joka paikasta, mutta onneksi kahviloiden määrä on niin suuri että Starbuckseja voi myös helposti vältellä.

Basaarit ovat värien, tuoksujen ja makujen karnevaaleja.

Ruuan merkityksestä kertonee sekin, että tyypillisesti turkkilaiset kotikeittiöt ovat todella pieniä ja kapeita, eikä niissä ole tarkoituskaan mahtua syömään. Ruoka tarjoillaan ja syödään ruokasalin ja olohuoneen yhdistävässä huoneessa, ja koko perhe kokoontuu yhdessä syömään yleensä äidin valmistamaa ruokaa: mikroateriat eivät ole Turkissa suuri juttu. Toisaalta jos äitiä laiskottaa, koko maan kattava nettisivu yemeksepeti.com tarjoaa kotiinkuljetettuna mitä tahansa ruokaa mihin aikaan tahansa ilman kuljetusmaksuja. Jos osaa ennakoida iltansa oikein, voisi esimerkiksi McDonaldsista tilata valmiiksi kello kolmeksi aamuyöllä ruuan kotiin sen sijaan että lähtee pyydystämään paikallista snägäriä.

Ateriat syödään useimmiten kollektiivisesti. Pöytä tilataan täyteen erilaisia herkkuja, joista kaikki ottavat nälkänsä ja makunsa mukaan osansa. Tyypillisellä illallisella pöytä tilataan täyteen erilaisia mezejä, eli alkupaloja, joita syödään useimmiten viinin tai anisviinan, eli rakin, kanssa. Ateriointi on sosiaalinen tapahtuma, eli syöminen ja juominen tapahtuu seurustelun ohessa hitaasti ja hyvät aamupäivän- tai illanistujaiset voivat kestää helposti useita tunteja. Turkkilaiset itse kuvailevat tätä tapaa "little little, in the middle". 

Kebab-annosten kuningas, Aleksanteri Suuri!

Ainakin Suomessa Turkki tunnetaan parhaiten kebabistaan,  mutta paikallinen ruokakulttuuri on niin paljon muutakin: se on monipuolinen ja rikas. Myös kasvisruokia on yllättävän paljon, ja koska paikalliset vihannekset ja hedelmät ovat halpoja, tuoreita ja herkullisia mekin teemme kotona lähinnä kasvisruokia. Paikalliseen hintatasoon nähden liha, erityisesti nauta, on varsin kallista ja tuleekin melkein halvemmaksi syödä sitä ravintolassa kuin valmistaa kotona. Muutenkin ravintolassa syöminen on todella paljon halvempaa kuin Suomessa, sillä pääruuan saa hyvästäkin ravintolasta noin kuudella-kahdeksalla eurolla, katuruoka taas maksaa yleensä reippaasti alle kolme euroa.

Kaduilta voi ostaa ympäri vuoden suoraan mukiin puristettua tuoremehua.

Ravintolassa käydessä joutuu välillä suorastaan hakemaan paikkaa, josta saisi alkoholia ja ruokaa. Monet paikat Turkissa ovat joko-tai vain juomiseen tarkoitettuja pubeja tai koko perheelle tarkoitettuja alkoholittomia paikkoja. Saaran ollessa Istanbulissa ensimmäisen kerran perheensä kanssa, eräs ravintola Taksimilla legendaarisesti vakuutteli myyvänsä olutta, mutta Saara siihen aikaan hyvin alkeellisella kielitaidollaankin huomasi oluen olevan alkoholitonta. Plasebo toimi vallan hyvin tähän havaintoon asti.

Erilaiset teurastamot ja lihakaupat ovat yhä hyvin yleisiä, vaikka lihaa saakin ostettua myös supermarketeista.

Islaminuskoisesta maasta ei-niin-yllättäen ei myöskään saa possuruokia kovin monesta paikasta. Näitäkin paikkoja toki on, ja juuri viime viikonloppuna Saara söi aamupalaksi kahvilassa pekoni-avokado-leivän. Yleensä possu on täällä kallista ja sitä saa etsimällä etsiä, ja vakituliainen Suomesta onkin ollut paketti pekonia ja maksamakkaraa. Turkkilainen ruokakulttuuri on kuitenkin niin upea, nautittava ja monipuolinen ettei sikaa yleensä osaa kaivatakkaan - kuvat puhukoon puolestaan.

Istanbulin Grand Bazaarilla on oma katu turkkilaisille perinteisille makeisille, joissa myydään esimerkiksi Turksih Delight-marmeladipaloja (lokuma), sekä kuivattuja hedelmiä.

 1. Turkkilainen aamupala

Ainakin kuvien määrästä päätellen turkkilainen aamupala on meidän molempien suosikki, eikä syyttä. Turkkilainen aamupala tulee syödä rauhassa, ja parhaimmillaan sen äärellä kuluu useampi tunti: suolaisen ja makean kierrettä voi jatkaa loputtomiin. Vastapuristettu tuoremehu ja lukemattomat kupit mustaa teetä kuuluvat asiaan, ja menemen-munakas on aina käsittämättömän hyvää. Aamupalan tarkoitus on piristää, mutta monesti turkkilaisen aamupalan jälkeen joutuukin vielä palaamaan päiväunille sulattelemaan ruokaa - mutta se on sen arvoista.

Aamupalapöytä ladotaan täyteen pieniä kulhoja täynnä sitä sun tätä herkullista, ja kaikki syödään valkoisen leivän kanssa.

Turkkilaiseen munakkaaseen, eli menemeniin, tulee kananmunan lisäksi tomaattia ja turkinpippuria. Lisäksi mukaan voi lisätä esimerkiksi pepperonia.

Aamiaispöydästä löytyy niin makeaa kuin suolaistakin: yleensä suolaisen puolelta kananmunia, juustoja, leikkeleitä oliiveja, kurkkua, tomaattia, salaattia ja välillä vaikkapa ranskalaisia ja makeista taas nutellaa, hilloa ja hunajaa.

Aamiaisbuffetti-paikoissa tarjoilut ovat ylitsevuotavia, ja pöydät notkuvat tarjottavia. Usein paikalla on myös talon oma kokki paistamassa pyynnöstä halutunlaisia munakkaita, ilman lisämaksua.

Normaalikin turkkilainen aamiainen on runsas, ja buffetti taas lähtee aivan lapasesta. Kuvassa osa jälkiruokapöydästä.

Aamiainen on sosiaalinen tapahtuma, jota tarjoillaan ravintoloissa ptikälle alkuiltaan saakka. Besiktasin aamiaiskatu on yksi suosituimpia aamiaispaikkoja. Ja niin, Siirillä on lautasellaan uppopaistettua leipää.

Simit, turkkilainen rinkeli on eräs lempiasioistamme aamupalalla. Simit toimii sekä makean että suolaisen kanssa ja hätätapauksessa kuiviltaankin, sitä myydään paljon kaduilla ja ihmiset syövät sitä nopeana välipalana.

Severi aamiaisen ihmemaassa. Tässä ravintolassa buffettiaamainen maksoi noin viitisen euroa.

2. Turkkilaiset alkuruuat, naposteltavat ja keitot

 Turkissa voisi halutessaan elää todella helposti pelkillä väli- ja alkupaloilla. Leipomoja on paljon, ja syystäkin: yksi turkkilaisen keittiön kulmakivi on vaalea leipä, jota turkkilaiset syövät tolkuttomat määrät kaikkien ruokien kanssa.

Aterian kanssa syödään monesti keittoa (Saaran töissä on joka päivä ensin keitto ja sitten pääruoka) tai kulho jugurttia tai cacikia - joka lausutaan kuin tsatsiki ja joka käytännössä on tismalleen samaa kuin kreikkalainen tsatsiki, mutta sitä ei parane turkkilaisille kertoa.

Varsinkin meze-paikoissa kuuluu suorastaan asiaan jättää pääruoka tilaamatta ja vain tilata pöytä täyteen erilaisia pikkusuolaisia. Turkkilainen ruokakulttuuri on asia, jota jäämme ehkä eniten ikävöimään Turkista. 

Linssikeitto eli mercimek corbasi on hyvä vaihtoehto kevyeksi lounaaksi.

Epäilyttävän oloista litkua. (Oikeasti hyvää.)

Katja mutustelemassa gözlemeä, suomalaisittain oma jaffa-pullo mukana.

Pelättyjä valkoisia hiilareita saa mitä herkullisimmissa muodoissa turkkilaisita leipomoista.

Besiktasin "torikahvilasta" saa hiukopalaksi ostettua gözlemejä, eli täytettyjä lättyjä.

Juustolla täytettyä sigara börekiä, eli "sikari rullaa". Voitaikinasta tehdyn rullan sisällä on valkoista fetajuustoa.

Turkin Ikea on tutkinut hyvin markkinansa. Paikallisesta Ikea-ravintolasta voi ostaa turkkilaisen meze- eli alkupalalautasen.

Tyypillinen illallispöytä mezeineen ja rakeineen.

Yhteisistä annoksista voi koota itselleen sopivan lautasen ja ahdata vatsansa turvoksiin.

Simpukoita saa ostettua lähes mistä vain kadulta ja ovat loistavia suolapaloja oluen kanssa,

3. Pääruuat 

 Pääruokien kirjo on valtava, ja kaikkea löytyy: kasvisannoksia, lihaa, kalaa. Varsinkin Istanbulissa erityisesti kala on todella tuoretta ja maukasta. Näiden kuvien perusteella huomasimme, että kebabia on syöty todella harvoin: raskas, usein öljyinen kebab tarvitsee tietyn mielentilan houkutellakseen.

Ulkona syödessä turkkilainen pikaruoka on suosittua. Turkkilaisia pitsoja on useampiakin erilaisia, ja pieninkin koju myy poikkeuksetta hampurilaisia. Toisinaan myös toast käy pääruuasta - valkoiset hiilarit ovat alkupalojen lisäksi myös pääruuassa oleellinen ainesosa.

Turkkilaisten kyky tunkea ranskalaisia mihin tahansa ruokaan on myös ilmiömäinen, ja välillä esimerkiksi kebabrullankin sisästä löytyykin yllärinä raneja.

Saaran kämppis kokkaa usein kotona ja tarjoaa ruuastaan poikkeuksetta myös meille. Suomalaisen kainosti yleensä kieltäydymme, mutta välillä laiskuus iskee - ja kämppis on hyvä kokki. Tässä perinteinen turkkilainen annos: riisiä, papuja ja lihaa tomaattikastikkeessa ja kyljessä kulho cacikia. Aterian kanssa syödään monesti myös punasipulia pelkiltään.

Saaran rakkaus munakoisoon on roihahtanut Turkissa täyteen liekkiin. Täällä munakoiso valmistetaan käyttämällä runsaasti öljyä, joten lopputulos on herkullinen - ja turkkilainen jugurtti munakoison kanssa on piste iin päälle. Kuvassa jauhelihalla täytetty munakoiso.

Saa täältä ihan peruspikaruokaakin, tässä burgereilla Karaköyssä. Tuolloin oli viikonloppu ja olisimme kaivanneet olutta burgereiden kanssa, mutta vanha ongelma iski jälleen: mistään ei löytynyt paikkaa josta olisi saanut olutta ja hyvää ruokaa. Kotitekoinen limu paikkasi onneksi hyvin.

Istanbulissa kalaa saa ostettua helposti kadulta, ja sen tuoreus on myyjälle ylpeys: kalat ripustetaan näytteille kidukset esillä. Kala ei ole kovin kallista mutta hajun vuoksi sitä tulee kokattua valitettavan harvoin kotona.

Turkkilainen pitsa, pide, on oikeastaan veneen mallinen pitkä pitsa jota syödään suorakaiteen muotoisina paloina. Pideä saa liha- ja kasvisversiona, ja se on varmasti yhtä epäterveellistä (ja herkullista) kuin tavallinen pitsakin.

Toinen turkkilainen versio pitsasta on lahmacun, joka on tavallista pitsaa ohuempi. Pitsan päälle sirotellaan itse haluttu määrä salaattia ja se kääritään rullalle ja syödään niin. Lahmacunit ovat juustottomia, mutta niissä on lihaa, eli kovin kevyitä nekään eivät ole: silti ohuen pohjan vuoksi niitä on yleensä tapana syödä kerralla useampi kappale.

Monissa maissa on oma versionsa raviolista, Turkissa sen nimi on manti. Mantin sisällä on lihaa (saatavilla myös kasvisversio) ja ne syödään turkkilaisen jugurtin ja tulisen tomaattikastikkeen kanssa. Viime talvena vedimme lopulta mantiöverit oltuamme muutaman päivänä peräkkäin liian laiskoja kokkaamaan.

Yksi suosikkikaturuuistamme on çiğköfte (kojun oikeassa laidassa oleva taikinapallo), eli punaisista linsseistä ja erilaisista yrteistä tehtävä kasvistaikina, joka tarjoillaan salaatin, sitruunamehun ja granaattiomenakastikkeen kanssa rullassa.

Myös suomessakin tutun Iskender-kebabin keskeinen ainesosa on turkkilainen jugurtti.

Köfte, eli käytännössä naudan jauheliha, tarjoillaan yleensä pihveinä. Laatu vaihtelee tuoreen ja maukkaan lihan väliltä rasvaiseen, juuri pakastimesta sulatettuun valmislihaan.

Turkkilaiset ja ranskalaiset - match made in heaven. Emme uskaltaneet tilata joten otimme vain kuvan patsosta, eli ranskalaisilla ja majoneesilla täytetystä leivästä. Mutta hei, onhan annos sentään kasvissyöjälle sopiva jos siitä jotain hyvää on sanottava.

Ravintolassa kala sitten maistuu senkin edestä. Kyseisen fisun söimme Bozcaadan saarella, paikallisen valkoviinin kera. Severin mielestä tämä taitaa edelleen olla paras Turkissa syöty kala-annos.

Hamseja voisi kuvata turkkilaisiksi muikuiksi. Pikkukalat on paneroitu ja ne syödään päineen ja pyrstöineen.

Sedät kalastelevat kultaisesta sarvesta kaloja ja grillaavat niitä leivän väliin. Tarjotaan vihannesten ja sitruunamehun kera.

4. Jälkiruuat

Turkkilaiset jälkiruuat ovat, no, herkullisia mutta myös yleensä todella epäterveellisiä. On yllättävää miten vähän täällä näkee reippaasti ylipainoisia ihmisiä, sillä todella öljyiset baklavat ja pelkästä sokerista tehdyt kakut ovat painonvartijoiden kauhistus. Ehkä näiden ruokien salaisuus onkin siinä, että ne ovat niin makeita, ettei niitä voi syödä kuin pienen palan.

Olemme puntaroineet asiaa ja hyväksyneet pehmeän, öljystä, rasvasta ja sokerista koostuvan baklavan, todella hyväksi lohturuuaksi.

Baklavaa saa myös eri mauissa, kuvassa pöydällä pistaasibaklavaa.

En tiedä tämän jälkiruuan nimeä, mutta öljyisiä palleroita saa niin renkaina, pyörylöinä kuin kuvassa olevan mallisinakin. Öljyä on niin reippaasti, että näiden syömisen jälkeen suuhun tuntuu jäävän pitkäksi aikaa kalvo - ei jatkoon.

Turkkilaiset pitävät vohveleista, ja niiden päälle laitetaan aina reippaasti tuoreita hedelmiä (ja suklaata.)

Ei-niin-perinteinen turkkilainen jälkkäri, mutta herkkua silti: suklaafondue.

Asurea eli "Nooan vanukasta" syödään islamilaisen kalenterin ensimmäisenä kuukautena. Tarinan mukaan Nooan arkin rantauduttua Araratin vuorelle, tapausta juhlistettiin syömällä asurea. Asureen tulee parhaimmillaan useita kymmeniä eri ainesosia, kuten kikherneitä, kanelia, pähkinöitä ja granaattiomenaa ja sitä on tapana tarjota oman perheen lisäksi myös esimerkiksi naapureille ja työkavereille. Kyseisen asuren Saara sai erään lapsiryhmänsä lapsen äidiltä.

Leivoksia on paljon erilaisia, ja ne ovat vaarallisen edullisia.

Turkkilaiset kakut ovat näyttäviä, tämän kakun eräs Saaran lapsiryhmän äideistä teki muuten vain piristämään arkea. Suomalainen kääretorttu kalpenisi sen rinnalla.

Severin synttärikakkukin oli kaunis, ja todella ällömakea.

5. Juomat

Tuorepuristettuja hedelmämehuja saa ostettua kadulta myös mukaan otettavissa pulloissa.

Turkkilaiset ateriat päätetään aina kupilliseen mustaa teetä, jonka useimmiten talo tarjoaa.

Teekupillisen ääressä voidaan viettää useita tunteja, ja niitä voi helposti juoda ainakin pari-kolme.

Turkkilainen kahvi (eli Severin äidin nimeämä "mutakahvi") on espresson kaltaista vahvaa kahvia joka juodaan pienistä kahvimukeista. Kahvikupin pohjalle jäävästä sakasta on mahdollista ennustaa kanssaistujan tulevaisuus.

Perinteiseen jemeniläiseen tapaan kahvi voidaan keittää kuumennetussa hiekassa. 

Efes- Turkin Karhu. Toinen turkkilaisita olutmerkeistä; se huonompi.

Raki on sosiaalinen juoma, joka kuuluu juoda ystävien ja tuttavien kanssa. Turkkilaisissa elokuvissa rakia yksin juovat hahmot ovat sydänsuruisia tai muuten murtuneita.

Veteen sekoitettua rakia kutsutaan värinsä vuoksi leijonan maidoksi.

Turkkia ei tunneta hyvänä viinimaana, mutta maasta löytyy myös todella hyviä viinejä. Egeanmerellä sijaitseva pieni Bozcaada tunnetaan viinisaarena, josta tulevat viinit ovat tästä loistava esimerkki.

Viininmaistaja-Saaran unelmaduuni viinikylässä Sirincessä.

Yllättäen turkkilainen Lal-roseviini on erinomaista.