Pitkäkaulanaisista pingpong-showhun eli eettisestä matkailusta

Viime viikolla matkustaessamme Laosissa, tapasimme Luang Prabangissa paljon erilaisia reppureissaajia - eräs parikunta oli reissannut ympäri maailmaa jo 15 kuukautta, mutta totesi meidän reissumme vapaaehtoistöineen olevan vähintään yhtä siisti, ja ryhmä nuoria brittejä hehkutti kokemustaan eettisellä elefanttiretkellä. Tämä sai minut miettimään reissulla tekemiämme eettisiä valintoja ja sitä, miten erilaisten valintojen eteen kaakkois-Aasiassa joutuu kuin vaikkapa aiemmassa asuinmaassamme Turkissa.

Eläinturisti Raja-aho, jonka kanssa pitää pysähdellä keskimäärin vartin välein paijaamaan jokaista eteen tulevaa kissaa tai koiraa.

Alusta asti olemme olleet Severin kanssa yhtä mieltä siitä, ettei eläinturismi ole meidän juttumme. Laosissa ihan paikallisetkin käyttävät yhä norsuja esimerkiksi metsätöissä, ja onnistuimme bongaamaan kolme norsua: yhden kylpemässä omistajansa kanssa Mekong-joessa, toisen coolina käyskentelemässä pikkukylän läpi ja kolmannen metsätöistä. Ja tämä kaukaa katselu riittää meille. Erityisesti norsuilla ratsastaminen on kuitenkin todella suosittu turistiaktiviteetti, ja näitä elefanttiretkiä voi räätälöidä moneen makuun - ja hintaan. On elefanttien tekemiä temppuja, maalausta, vesiputousretkiä norsujen selässä, ja niin edelleen.

Tätä lähemmäs elefanttia emme menneet.

On ilmiselvää, että jos norsulla pääsee ratsastamaan parilla-kolmellakymmenellä dollarilla pariksi tunniksi, jostakin pitää karsia, ja yleensä se on eläimen hyvinvointi. Jotta norsu päästää ihmisen ratsastamaan selässään ja tottelee tätä, tulee poikanen erottaa jo nuorena emostaan ja pitää nälässä, vankeudessa ja kidutettuna. Elefanttien selkärankaa ei myöskään ole tarkoitettu ratsastamiseen, ja ratsastus voi aiheuttaa niille fyysistä kipua.

Kalliimmat, eettisemmät vaihtoehdot taas eivät oikein sovi reppureissaajan budjettiin - mutta jos on päästävä tekemään lähikontaktia norsun kanssa, suosittelisin perehtymään kunnolla yritykseen ja sen periaatteisiin, ja välttämään ainakin paikkoja joissa elefanttien selkään pääsee - voisin kuvitella, että norsujen syöttäminen ja pesu voisi olla jopa palkitsevampaa. Vaikka lihansyöjänä en voi liikaa moralisoida eläinten hyödyntämistä, suosittelisin myös jättämään erilaiset "tiger kingdomit", joissa pääsee ottamaan kuvia huumattujen tiikerien kanssa, väliin.

Tuktukillakin pääsee muiden turistinähtävyyksien lisäksi "ethnic groupin" luo

Eläinten riistäminen Aasiassa on ehkä tutumpi aihe kuin ihmistarhat, "human zoot." Varsinkin Thaimaassa pitkäkaulanaiset, tai kirahvinaiset, ovat suosittu turistikohde, ja Laosissakin kaupunkien lähellä on "etnisiä heimoja" joiden kylässä voi vierailla. 
 

Ihmistarhojen boikotointi ei ole yhtä yksiselitteistä kuin vaikkapa se, että jättää norsuretken väliin. Moni perhe saa toimeentulonsa juurikin turisteista, ja ovat riippuvaisia heidän rahoistaan.
Kolikon kääntöpuoli on kuitenkin ruma. Koulumme vieressä on Burmasta paenneiden pitkäkaulanaisten, Kayanien, kylä. Lenkkeilemme monesti sen läpi, ja muutamalla oppilaalla on kylässä myös sukulaisia. Kylä on kuitenkin aavemaisen hiljainen. Saimme kuulla että Thaimaan hallitus, joka ei ole allekirjoittanut YK:n vapaata liikkuuvuutta käsitteleviä ihmisoikeusartikloja, on siirtänyt kylän pitkäkaulanaiset suurempaan kaupunkiin lähemmäs turisteja. Kaupungin lähelle on rakennettu eräänlainen kulissikylä, ja naiset on pakkosiirretty sinne - yksin. Naisten puolisoja ja lapsia ei ole otettu mukaan, vaan nyt pieni pitkäkaulanaisten kylä on täynnä äidittömiä lapsia. 

Ex-kämppiksemme Kate kävi kylässä, ja käväisimme läheisessä Kayan-kylässä sieltä kotoisin olevan oppilaan kanssa. Me turistit otimme myös kuvia kliinni klipsautettavan rengaskorun kanssa, kun oikeasti kaularenkaita käyttävä nainen naureskeli taustalla.

Ihmiskauppa on Kaakkois-Aasiassa muutenkin hyvin näkyvää. Klassisia "nuori kaunis thainainen"-"vanhempi, lihava länkkärimies"-pariskuntia näki erityisesti Hua Hinissä todella paljon, jopa seurueita joissa punakat, vatsakkaat sedät joivat olutta ja näiden nuoret "tyttöystävät" valmistelivat piknik-eväitä.  Erityisesti Bangkokissa ihmiskauppa ja prostituutio lyö välillä suorastaan kasvoille, ja toinen toistaan nuoremmat prostituoituja istuu suurissa porukoissa rivissä baarien edessä, odottelemassa asiakkaita. 

Yhtä myytävänä ja käytettävänä kuin tämä kylänraitiltamme bongattu muovinainen.

Ehkä  yksi vastenmielisimpiä ajanviettotapoja turisteille Bangkokissa on "ping pong-show." Pääkatuja kävellessä meillekin joka toinen sisäänheittäjä mainosti tätä show'ta, jossa (wikipedian mukaan) naiset ampuvat emättimestään esineitä pingispalloista partateriin, ampuvat kultakaloja kalamaljoihin tai tunkevat sammakon alapäähänsä ja yleisö ottaa aikaa, kauanko sammakko siellä pysyy. Häiritsevintä oli se, että showt olivat ilmeisen suosittuja ja myös pariskunnat menivät katsomaan näitä tenhoavia esityksiä yhdessä.  Parisuhteen laatuaikaa, kai.

Tai laatuaikaa tälle, lähinnä. Krabilla käväisimme rannan kupeessa olevassa penis-temppelissä.

Ehkä yleisesti, niin ping-pong-showssa kuin ihmiseläintarhoissakin häiritsee ajatus siitä, kuinka monelle turistille Kaakkois-Aasia on Aikuisten Disneyland, jossa saa tehdä kaikkea mitä kotona ei saa, ja jossa mikään ei ole kiellettyä tai mitään ei tarvitse kunnioittaa. Osa saattaa johtua ajattelemattomuudesta (sain itseni jälkeenpäin kiinni siitä, että ensimmäisellä viikolla Malesiassa olin temppelissä tuubitopissa!), mutta osa ehkäpä siitä kuvasta, joka Kaakkois-Aasiasta on: lempeästä, ystävällisestä, kaiken hyväksyvästä.

Buddhalaisuus tuntuu herättävän lähinnä neutraaleja tai positiivisia mielikuvia suurimmassa osassa ihmisiä.

Erityistä, ikonista kuvaa Kaakkois-Aasiasta luovat buddhalaiset munkit oransseissa kaavuissaan ja varmaankin koska buddhismi tunnetaan maailmalla lempeänä ja suvaitsevana uskontona, heitä kohdellaan kuin mitä tahansa kiinnostavaa turistinähtävyyttä. Auringon noustessa munkit keräävät almuja, ja nyt myös osa turisteista haluaa osallistua tähän uskonnolliseen rituaaliin, joka on tuottanut ongelmia: osa ostaa ylihintaista, syötäväksi kelpaamatonta riisiä ja antaa näitä "almuja" minishortseissa. Turistit estävät munkkien kävelyn (miesmunkit eivät saa koskettaa naista, joten tämä on erityisen hankalaa heille) tunkiessaan kameraa melkeinpä munkkien naamaan kiinni, saadakseen paremman kuvan rituaalista. Kiinnostaisi tietää, käyvätkö samat ihmiset kokeilemassa ehtoollista huvin vuoksi? Tunkisivatko he kameransa rukoilemaan polvistuneen muslimin naamaan?

Kuvassa hyvä esimerkki turisteista, jotka tunkevat aivan liian lähelle.

Eräs hälyttävimmistä ja ehkäpä nopeimmin kasvavimmista turismin muodoista Kaakkois-Aasiassa on "voluntourism", eli turistit hakeutuvat vapaaehtoistöihin - kuten me. Voluntourismin kansssa pitää kuitenkin olla erityisen tarkkana, ja paikan löytäminen vastuullisesta organisaatiosta voi olla yllättävän hankalaa: olemme vasta jälkeenpäin, Severin käydessä täällä työnsä puolesta läpi jatkuvasti tulevia vapaaehtoisten hakemuksia, tajunneet kuinka onnekkaita olimme kun ylipäätään pääsimme töihin. Vapaaehtoistöiden tekeminen on ollut todella palkitsevaa, mutta jos mielit tehdä samaa, pidä mielessäsi seuraavat seikat:

1. Älä maksa vapaaehtoistöistä useampaa sataa dollaria viikossa. Mikään vapaaehtoistyö kaakkois-Aasiassa, joka perii niin suuren osallistumismaksun vapaaehtoisiltaan, ei voi olla täysin puhtaat jauhot pussissaan.

2. Yritä välttää paikkoja, jotka hyväksyvät vapaaehtoiset myös hyvin lyhyiksi ajoiksi (paitsi jos satut olemaan esimerkiksi hammaslääkäri tai kirurgi.)

3. ÄLÄ hakeudu orpokotiin vapaaehtoistöihin.

Hei, jes! Saa tehdä vapaaehtoistöitä ilmaiseksi!

Vaikka onkin hienoa, että ihmiset haluavat auttaa, on tie helvettiin kivetty hyvillä aikomuksilla. Erityisessä suosiossa ovat eläinten kanssa tehtävät vapaaehtoistyöt sekä orpokodeissa työskentely. Pelkästään Cambodiassa voluntourismin lisäännyttyä orpojen määrä on "kasvanut" 75% vuodesta 2005 - mutta itse asiassa noin 80% on elossa oleva vanhempi tai isovanhempi, joka voisi pitää heistä huolta. Luvut ovat UNICEF:ilta, ja UNICEF suosittelee voimakkaasti välttämään vapaahtoistöitä orpokodeissa, erityisesti Kaakkois-Aasiassa.

Noniin, siinä se eettisestä matkailusta pauhaava on itse tyytyväisenä tuubitopissa temppelissä. Hartiat peittävä huivi on näköjään visusti tallessa laukun päällä.

 Vaikka tästä postauksesta voi saada toisenlaisen kuvan, eettistä matkailua on kuitenkin mahdollista tukea. Nämä vinkit ovat varmaankin suurimmalle osalle jo tuttuja, mutta kerrataan vielä: osta paikallista, älä ylikansallista. Perehdy asioihin. Tutustu kulttuuriin jo ennen maahan saapumistasi, ja kunnioita sen eritytyispiirteitä. Yritä valita eettinen vaihtoehto, esimerkiksi hieronnoissa olemme käyneet niin punaisella ristillä kuin entisiä naisvankeja työllistävässä spa:ssakin. 

 

 Yritä kunnioittaa pukeutumissääntöjä vaikka olisikin kuuma, tai vältä ainakin ylilyöntejä: kävelisitkö kotimaassasi vain bikiniyläosassa keskellä kaupunkia? Ole ystävällinen ja kohtelias, ja muista, että olet täällä vain vieraana, et kuninkaana. 

Tässä hierontapaikassa kuninkaallisen hieronnan antoivat vankilasta vapautuneet naiset, joiden on muiten vaikeaa löytää töitä.

Oma tuleva haasteemme on Myanmarin reissu, sillä sotilasjuntta hallitsee maata yhä, ja vaatiikin perehtymistä ja vaivannäköä selvittää, mitkä kaikki puistot, liikkumisvälineet yms. ovat juntan omistuksessa ja joista tuleva raha menee suoraan juntalle. Täysin eettinen turisti ei voi olla, mutta parhaansa voi yrittää.

Tuimme paikallista, ostimme thaimaalaista hammastahnaa. Emme osta enää. Lähempi tarkastelu osoitti, että värin lisäksi hammastahnassa oli muutakin epäilyttävää: sen valmistusaineena oli mm. murskattuja kalanluita.

P.S. Pahoittelut siitä, että tekstien ja kuvatekstien koot ja fontit vaihtelevat ja muutenkin tekstin muotoilu on omituista. Blogger on välillä uskomattoman hankala eikä ongelmia saa ainakaan meidän tietoteknisillä taidoilla korjattua.