Suuria suunnitelmia

 Tajusin, ettemme ole tulleet päivittäneeksi tänne blogin puolelle tulevista suunnitelmistamme. Ensimmäisenä: yllätys yllätys, emme lopetakaan blogia, koska syksyllä meillä molemmilla on edessä paluu Turkkiin!

Jee, paluu turkkilaisen ruuan pariin ei ainakaan harmita!

Severi sai harjoittelupaikan Suomen suurlähetystöstä syyskuusta joulukuulle. Suurlähetystö sijaitsee Ankarassa ja jonkin aikaa pyörittelimme sitä vaihtoehtoa, että olisin lähtenyt mukaan sinne, mutta päätimme nyt kuitenkin että suuntaan takaisin Istanbuliin. Olisi ollut liian stressaavaa etsiä taas uutta työtä ja ennen kaikkea löytää päiväkoti, joka suostuisi palkkaamaan minut vain jouluun asti - yleensä Turkissa ensimmäinen lukukausi loppuu tammikuun puolessa välissä. Nykyisessä koulussani palkka on myös paikalliseen hintatasoon nähden varsin hyvä, joten saan hyvin rahaa säästöön syksyllä. Palaan siis takaisin samaan kouluun jossa olin viime vuodenkin töissä, ja mitä luultavimmin saan jatkaa myös saman lapsiryhmän kanssa.

Näin eeppisiin tunnelmiin taputeltiin lukuvuosi 2015.  Noin metrin mittainen Darth Vader otti naamiaiset tosissaan.

Olemme molemmat aiemmin haaveilleet pidemmästä reppureissusta Aasiaan, ja nyt tilaisuus siihen tarjoutui kuin hopeatarjottimella. Lähdemme siis viettämään joulua ensiksi johonkin paratiisisaarelle (ensin pitäisi päättää mikä se olisi, tai edes missä maassa - suosituksia otetaan vastaan!) ja siitä rinkat selässä kiertämään ympäri Kaakkois-Aasiaa. Tällä hetkellä reittisuunnitelmissa on ainakin Vietnam, Thaimaa, Laos ja Kambodza sekä mahdollisesti Myanmar, Filippiinit ja Malesia - fiiliksestä ja maiden tilanteesta riippuen. Todennäköisesti asetumme johonkin, ehkäpä Vietnamiin, muutamaksi kuukaudeksi töihin kartuttamaan matkakassaa. Entinen kämppiksemme tekee englannin opettajan töitä Vietnamissa, joten kontaktien kautta työn saanti on luultavasti hyvinkin helppoa.
Tämän ystävämme mukaan englannin opettajan töiden saamisen kannalta tärkeintä on puhua suht selkeää englantia - check, sekä näyttää länsimaalaiselta - check, check.

Klisee, mutta niin se kai on: kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.

Jos saamme hyvin rahaa säästöön, reissu jatkuu Kiinaan, Etelä-Koreaan ja mahdollisesti Japaniin saakka. Heitin eilen ilmaan vaihtoehdon, että olisi todella siistiä palata Kiinasta suomeen trans-Siperian junalla mutta saa nähdä. Tällä hetkellä kaikki on siis varsin auki ja hajallaan, mutta tällaista reissua suunnitellessa niin sen pitää ollakin. Menemme vain minne nenä näyttää ja tuuli vie. Ainoa varma asia on, että lähdemme vähän ennen joulua jonnekin päin kaakkois-Aasiaa ja palaamme Suomeen viimeistään 23.7.2016 eräisiin hääjuhliin. Sydämiä tähän!

Suomessa tuntuu omituiselta ihmisten vähyys ja kaikki tämä väljyys. Istanbuliin verrattuna Suomi tuntuu olevan lähinnä metsää.

Asuntoasiat Istanbulissakin ovat järjestymässä. Severillä on Ankarassa tarjolla kaksikin eri asuntoa, joiden välillä hän puntaroi, ja itse laitoin facebook-ryhmiin ilmoituksia joissa ilmoitin etsiväni asuntoa. Valehtelematta kymmenien ja taas kymmenien turkkilaisten miesten kaveripyyntöjen ja "hello how are you beautiful"-viestien jälkeen olen löytänyt muutaman todella potentiaalisen asunnon.

Mitä todennäköisimmin asetun tällä kertaa asumaan Aasian puolelle Kadiköyhin. Vaihtelu virkistää, työmatka on hiukan lyhyempi ja alue on todella viehättävä. Kadiköy on meren rannalla, joten siellä asuessani pääsen myös lenkille juoksemaan rantabulevardia pitkin! Koska asumme Severin kanssa eri kaupungeissa ja juna-asema sijaitsee Aasian puolella (Ankaraan on nelisen tuntia junalla) on myös helpompaa viikonloppujen Ankara-Istanbul-välin suhaamisen kannalta asua tällä kertaa Aasian puolella.

Kadiköyn rantabulevardi on auringonlaskun aikaan todella kaunis. Pientä summaa vastaan saisi harjoitella ilmakiväärillä ammuskelua paukauttelemalla ilmapalloja.

Mutta niin, takaisin nykyhetkeen. Kesän olemme Suomessa ja on ollut todella helppoa vain solahtaa takaisin tähän ympäristöön. Istanbul tuntuu rinnakkaistodellisuudelta kaiken ollessa täällä niin kovin helppoa, yksinkertaista, vaivatonta, mukavaa. Asiat hoituvat omalla painollaan. heinäkuun olemme asuneet Tampereella, Severi on tehnyt pitkiä työputkia festareilla ja itse olen tehnyt taas henkilökohtaisen avustajan keikkatöitä. Elokuun olen pääkaupunkiseudulla, ja aion vain lomailla - näen yhä toisinaan stressaantuneita unia Istanbulin työelämästä, joten kunnon loma tulee tarpeeseen. Ja ihanaa nähdä kaikkia Helsingissä asuvia ystäviä myös!

Sinä ainoana oikeasti lämpimänä kesäyönä Suomessa joimme ystävien kanssa Kaupin rannalla gin&toniceja auringonnousuun saakka.

Toisinaan olo tuntuu hieman juurettomalta - ei aivan kuulu Suomeen, mutta ei enää tai vielä Istanbuliinkaan. Ei haluaisi ajatella vielä lähtöä takaisin, mutta samaan aikaan pään sisällä laskee päiviä paluuseen. Syksy jännittää siinäkin mielessä, että nyt kun olemme Severin kanssa tottuneet asumaan yhdessä, yht'äkkiä muutammekin eri kaupunkeihin. Toisaalta, koska minäkin lähden Turkkiin enkä jää Suomeen, pystymme näkemään joka viikonloppu ja esimerkiksi heti syyskuun lopussa on jälleen viiden päivän Kurban Bayram-loma.
Jännittävää on myös se, että Suomi-opettaja tiimistämme kaksi jäsentä jää Suomeen, ja heitä tulee varmasti kova ikävä. Mutta toisaalta, saamme toivottaa tervetulleeksi ainakin yhden uuden suomalaisen opettajan!

Kadiköyssä illallisella koko Suomi-tiimin kanssa. Karo onneksi jää Istanbuliin, mutta Elisa ja Kirsi, ikävä tulee!

Syksyllä lähtiessämme takaisin Turkkiin, emme tule ennen ensi kesää takaisin. Aasian lennot ovat lyhyempiä ja halvempia Istanbulista, ja meidän molempien oleskeluluvat erääntyvät marraskuussa, ja uuden järjestäminen vaatii niin paljon aikaa ja rahaa (katso esim täältä http://kultasarvi.blogspot.fi/2015/01/paperinpyorittelijoiden-paratiisi.html) ettemme viitsi sitä hankkia tullaksemme esimerkiksi jouluksi suomeen.

Mutta jo nyt ajattelen hieman pelolla sitä hetkeä kun pitää sanoa ystäville, perheelle ja isovanhemmille hyvästit ja lähteä taas. Sitä voisi kuvitella, että hyvästien jättäminen muuttuisi kerta kerralta helpommaksi, mutta ei se muutu. Ikävä on joka kerta yhtä kova, ja erityisesti ero lentäkentällä saa joka kerta nieleskelemään kyyneleitä. Toisaalta, aina voi tulla maitojunalla tai jumbojetillä takaisin.

Elsa ei ole varma, onko Severi ollut poissa viikon vai vuoden - mutta on joka kerta yhtä iloinen, että Severi tuli takaisin.