Kuukausi Myanmarissa, 1/2: Yangon, Inle-järvi ja Bagan

Pakolaisleirillä vietettyjen valmistujaisjuhlien jälkeen oli sekä meillä että Karenni-oppilaillamme edessä kuukauden pituinen kesäloma ennen kesäkurssin alkua. Olimme päättäneet suunnata Myanmariin, sillä meillä olisi ainutlaatuinen tilaisuus käydä tervehtimässä opiskelijoita heidän kotonaan ja saada syvempi kontakti maahan, josta he ovat paenneet. 

Onnettoman pieni koiranpentu! Tytöllä on kasvoissaan tanakaa, Burmalaista meikkiä/aurinkovoidetta.

 Vaikka Burman raja onkin aivan koulumme vieressä, on sallittuja rajanylityspaikkoja vain muutama, (tosin monet oppilaamme ylittivät rajan laittomasti pikkubussin tai moottoripyörän kyydissä - eihän heillä ole henkilöpapereitakaan) ja jos niistä haluaa ylittää rajan, pitää visaa hakea etukäteen Myanmarin konsulaatista tai suurlähetystöstä. Lentäen voi hakea netistä sähköisesti e-visaa, joka maksoi 30 dollaria, mutta lähemmän konsulaatin ollessa 6h bussimatkan päässä, oli tämä kuitenkin lähes ainoa vaihtoehto. Lensimme pohjois-Thaimaan Chiang Maista halvimman lennon perässä Bangkokin kautta Yangoniin. 

Burmalaisten kyky nukkua missä ja miten vain on hämmästyttävä.

Yleisesti Myanmarista

-Loppupeleissä paikallisten silmissä sillä ei ole niin väliä, kutsutko maata Burmaksi vai Myanmariksi. Ennenkuin sotilasjuntta vaihtoi nimen Myanmariksi, olivat paikalliset kutsuneet maata sillä nimellä jo vuosisatoja.

-Yleiseen hintatasoon nähden majoittuminen on kallista. Maksoimme keskimäärin 20-25 dollaria yhteensä kahdelta hengeltä, lähes paikassa kuin paikassa, (taso vaihteli aivan karseasta todella ihanaan) sisältäen aamupalan. Yllättäen halvin majapaikkamme oli muuten kalliihkossa rantapaikassa, Ngwe Saungissa, yhteensä 10 dollaria/yö.

-Jos aiot maksaa dollareilla (paikallisen valuutan nostaminen automaatista maksaa ekstraa) tuo oikeasti virheettömiä, uusia dollareita. Meillä jäi paljon dollareita käyttämättä, sillä niissä oli pienenpieni kuluma, ruttu tai muu vika, eivätkä hotellit huolineet niitä.

Burmalaisilla on suuret toiveet uuden presidentin varalle sekä sille, että Aung San Suu Kyi on vihdoin hallituksessa.

 -Kunnioita paikallista pukeutumiskoodia. Burma on yhä varsin konservatiivinen maa, ja suosittelen erityisesti naisille pitkää tai vähintään polvipituista hametta ja hartiat peittävää paitaa, hihaton t-paitakin käy. Erehdyin laittamaan yhtenä päivänä sortsit jalkaan, ja olo oli todella epämukava.

-Liikkuminen on hi-das-ta. Laskimme, että kuukauden reissulla vietimme yhteensä melkeinpä neljä vuorokautta busseissa. Bussien laatu vaihtelee pikkupakusta, jonka jousitukset ovat hajalla aina viiden tähden busseihin jossa saa kahvia ja oman tietokoneruudun täynnä englanninkielisiä elokuvia. Yleisesti yöbussit ovat ok, ainakin  heti kunhan ne lopettavat burmalaisten karaokevideoiden soittamisen.

Käytännössä kaikki, miehet ja naiset, nuoret ja vanhat, pukeutuvat longyiin.

-Ulkomaalaisena maksat aina vähintään kaksi- tai kolme kertaa enemmän kuin paikalliset, (ja tuet monissa paikoissa sotilasjunttaa) mutta minkäs teet. Huijauksia ja kaikenmaailman koijareita on Myanmarissa etenevissä määrin, erityisesti suosituimmissa paikoissa kuten Baganissa. 

-...Kuitenkin suurin osa burmalaisista on erittäin ystävällisiä, kiinnostuneita (varaudu poseeraamaan päivittäin paikallisten kanssa kuvissa) ja auttavaisia. He juttelevat mielellään, ja entisenä Iso-Britannian siirtomaana moni puhuu hyvää englantia. Kun housuni hajosivat vestifestivaalien aikaan, vei joukko nuoria miehiä meidät skoottereillaan vaatekauppaan. Kun kenkäni hajosi keskellä katua (vaatteiden hajoaminen oli näköjään keskeinen teema reissulla) tuntematon mies riensi apuun ja toi minulle omasta kodistaan flip-flopit ilmaiseksi. Tällaista avuliaisuutta ja lämminhenkisyyttä en ole nähnyt missään muualla. 

Matkareitti ja speksejä: 30 päivää, keskimäärin noin 25e/hlö/päivä (josta majoitukseen leijonanosa), melkein 4 vuorokautta busseissa.

Yangoniin saapuminen oli kulttuurishokki. Vaikka olemme tottuneet esimerkiksi siihen, että oppilaat käyttävät pitkiä, nilkkapituisia kietaisu"hameita", longyeja, oli yllättävää nähdä kokonainen suurkaupunki täynnä naisia ja miehiä longyeissa. Yangon oli  todella kuuma, (+40, kuten kyllä lähes koko maa) äänekäs ja likainen, ja iltaisin rottia vilisi kaikkialla ja niiden piipitys oli kammottavaa. Yleisesti kaupunki on ahdas eikä kovin kaunis, ja ravintoloiden perässä saa juosta, mutta toisaalta Yangonilla on myös puolensa.

Shwedagonin pagodan alueella oli kuuma - paikalliset suojautuvat auringolta sateenvarjoilla.

Oikealla kullalla, rubiineilla ja timanteilla päällystetty Shwedagon Pagoda perii turisteilta törkyhintaisen sisäänpääsymaksun, mutta on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Paikalliset hengaavat pagodan alueella piknikeillä ja ilmaisen wi-fin perässä.

Suomessa harvempi perhe tulee vain hengailemaan eväsretkelle kirkkoihin.

Yangonissa on useita kauniita, keskustan lähellä olevia puistoja, joihin voi hyvin mennä lekottelemaan päivän ajaksi kun on liian kuuma tehdä mitään muuta.

Monet Myanmarin nuoret ovat liberaalimpeja kuin vanhempansa, ja esimerkiksi julkista kuhertelua näki paljon: vuosikymmen sitten se olisi ollut ehdoton no-no.

Drug Elimination Museum oli ehkä yksi koko reissumme hämmentävimpiä kokemuksia: häpeilemätön, huumeiden vastainen propagandamuseo joka esitteli huumeiden käytön seurauksia sekä sotilasjuntan saavutuksia yhtä 70-lukuisella ylpeydellä. Huumeiden käyttö, tuonti ja syyt sysättiin täysin Shan-heimon syyksi. 

Niin kauniita, mutta niin vaarallisia.

Huh huh. Myös porttiteoria oli vahvasti voimissaan: yksi olutkin voi johtaa tähän.

Varsinkin pidemmällä reissulla jossakin vaiheessa voi iskeä kaipuu mukavuusalueelle, ja Yangonissa on muutama erityisen hyvä brittipubi, josta saa hyvää länkkäripitsaa ja hetken henkisen paon eurooppaan. Yleisesti Myanmarista, jossa on asunut vuosisadat  paljon intialaisia, saa kyllä myös erinomaista intialaista ruokaa paikallisten ruokien lisäksi.

Sairaan hyvää intialaista katuruokaa, eräänlaisia suolaisia pannukakkuja, tuloillaan. Kokonainen pannukakku maksoi reilun puoli euroa.

Yangonista otimme yöbussin Inle-järvelle, jossa vierähti helposti kolme päivää muiden reissaajien kanssa hengaillen, järvellä veneillen, kaupungissa ja sen lähimaastoissa pyöräillen - ja viinitilalla! Tuntuu, että Myanmarissa muut matkaajat olivat erityisen mukavia ja helposti lähestyttäviä, toisin kuin Thaimaassa.

Kalastajat tietävät, mistä poseerauksista turistit tykkäävät. Toisaalta he oikeastikin soutavat toinen jalka ilmassa, toisella melaa painaen, tosin eivät näin näyttävästi.

Uusia kavereita löytyi pitkin ja poikin Myanmaria. Kuvassa itävaltalainen nuori lääkäripariskunta, jotka suorittivat viimeistä harjoitteluaan Nepalissa.

Myanmarilaista viiniä ei voi kyllä kehua, vaikka se kauniilta näyttääkin. Viinin eri vivahteet eivät vaan jotenkin pelaa yhteen, ja varsinkin haju oli kummallinen. Mutta joihan sen.

Inle-järvellä kävimme myös aamupäivän kestävällä kokkauskurssilla, jossa tehtiin opettajien kanssa paikallista ruokaa. Tätä kokemusta (ja ruokaa) muistelemme todella lämpimästi. Yleisesti burmalainen ruoka onkin varsin hyvää, ja suosittelemme erityisesti mielettömän hyvää paikallista tofua, Shan-nuudeleita ja erilaisia salaatteja: inkiväärisalaatti sekä tomaattisalaatti, molemmat pähkinöillä höystettynä, oli lähes jokapäiväinen lounas kuukauden ajan.  Jälkkäreitä ei ikävä kyllä Burmassa niinkään harrasteta, mutta hyvät jäätelöannokset ja makea paikallinen kahvi paikkasivat tilannetta.

New Yorkista kotoisin oleva Jeff (oikealla) päätyi kokkikurssin lisäksi reissaamaan kanssamme aina Mandalayihin saakka. Aika moni luuli Severiä ja Jeffiä veljeksiksi.

Kokkauskurssilla tehdystä ruuasta haaveilemme toisinaan yhä.

 Inle-järveltä suuntasimme, jälleen yöbussilla, tarunhohtoiseen Baganiin. Bagan oli kuuma ja kuiva (iltapäivisin ei voinut tehdä mitään kertakaikkiaan tappavan kuumuuden vuoksi) ja mielettömän kiehtova.

Kuumailmapallolla lentely olisi ollut upeaa, mutta tunnin lento maksoi 300 dollaria hengeltä eli kolmanneksen kuukauden matkabudjetistamme.

 Baganista pystyi vuokraamaan e-pyörän eli käytännössä sähköisen polkupyörän, jolla painella pitkin temppeleitä joita on pidemmälle kuin silmä kantaa, tuhansittain. Auringonlaskun ja -nousun aikaan suurimmat temppelit ovat todella ruuhkaisia, joten voi olla mukavampaa ja siistimpää etsiä pienempi temppeli ja sieltä temppeliä hoitava perhe, jotka avaavat temppelin pyydettäessä ja neuvovat tien huipulle - maksutta. 

Auringonnousu oli Baganissa vaikuttavampi kuin auringonlasku, mutta aamu-unisina näimme auringonnousun vain kerran. Taktikoimme ja jämme yöbussista samoilla silmillä odottelemaan aurinkoa.

Temppeleitä on tuhansittain, kuten kuviakin niistä, mutta ehkäpä muutama riittänee.

Baganista lähdimme kiirehtimään Mandalayihin, sillä viikon kestävä, pahamaineinen vesifestivaali oli alkamassa, jolloin bussiliikenne pysähtyy täysin... Seuraavassa postauksessa juttua vesifestivaalista, Mandalayista, vierailusta pakolaisnuortemme luona Karennivaltiossa sekä Myanmarin paratiisirannasta!