Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Roads left in both of our shoes - Saaran ja Severin tie

tiistai 24. toukokuuta 2016

Kuinka hyvästit eivät helpotu



Lähtemisessä on paljon samaa kuin saapumisessa. Moni tietää sen tunteen, kun astuu ulos lentokoneesta, kun saapuu uuteen maahan: hetken aikaa kaikki maut, hajut ja tunteet kokee terävämmin. Ei oikeastaan väsytä, on hiukan malttamaton, vaikka samalla
haluaisi tarrautua juuri käsillä olevaan hetkeen ja nauttia siitä mahdollisimman täysillä. Tunne menee yleensä varsin nopeasti ohi, kaikkeen hiukan turtuu, eikä kaikkea enää muista tai jaksa ihmetellä. Lähes sama tunne tulee lähtiessä, päivää tai paria ennen itse lähtöä. Kaiken kokee terävämmin, yrittää painaa mieleen, tarrautua kaksin käsin hetkeen kiinni, vaikka samalla on jo malttamaton. Saapumisessa suurin ero on siinä, että on jo perillä: surumielisyys ja haikeus on jo ohitettu.

Varakoti Chiang Maissa. Pikkuruisen Ma's Guesthousin ihana omistaja kohtelee majoittujia kuin omia lapsiaan ja puhummekin hänestä nimellä "varaäiti." Vahva suositus: jos suuntaat Chiang Maihin, Ma on Green Tulip Housea vastapäätä!
Severi kirjoitti jo aiemmin siitä, kuinka koti kulkee selässä, ja nyt se onkin siellä kulkenut jo jonkin aikaa. Olemme nykyään aika hyviä luomaan itsellemme kodin, tai ainakin kotoisan olon, lähes mihin tahansa suhteellisen lyhyessä ajassa. Tämä johtunee varmasti osittain ainakin siitä, että olemme reissussa yhdessä. Vaikka kotiutuminen sujuukin, hyvästit eivät ole helpottuneet lainkaan.

Lähtemisen värinen auringonlasku. Ja Bum-poloinen joka on nähnyt niin monen vapaaehtoisen tulevan ja lähtevän, ja rakastaa silti jokaista empimättä.
Viimeisten kahden vuoden aikana, jotka olemme viettäneet ulkomailla, olemme tavanneet uskomattomia ihmisiä, ärsyttäviä ihmisiä ja ohimeneviä ihmisiä. Joidenkin kanssa olemme vaihtaneet muutaman sanan, joidenkin kanssa asuneet: on ollut kämppiksiä, vanhoja ystäviä, uusia ystäviä, exiä, ryyppykavereita, matkakavereita, työkavereita. Hyvästejäkin on siis mahtunut mukaan kaikenlaisia, on ollut sydäntäsärkeviä sekä pikaisia, jopa helpottuneita ("huh, ei tartte sitäkään enää nähdä!") ja kaikkea siltä väliltä. Silti varsinkin perheen jättäminen lentokentälle tuntuu joka kerta aivan yhtä dramaattiselta ja kamalalta, vaikka itse onkin se, joka lähtee.
Lätkäkamuja. Viidakon laidalla kaksi suomalaista, kaksi kanadalaista ja kroatialainen katsoivat mm-lätkämatsia. Irkku ei jaksanut valvoa.
Osan kanssa olen vannonut kirjoittavani, pysyväni yhteydessä, mutta se on vaikeampaa kuin luulisi: sitä on itse niin täydellisesti niin toisessa maailmassa, ja toinen omassaan, ettei arjesta jutustelu niin vain sujukaan. Suomi-kavereiden kanssakin tämä ongelma on havaittavissa, siksikin että on aivan kamalaa olla toisella puolella maailmaa kun läheinen tarvitsisi tukea, eikä voi tehdä muuta kuin lähettää sydänhymiön whatsappissa. Onneksi tarpeeksi läheisten ihmisten kanssa yhteyden luominen uudelleen onnistuu kuin itsestään sitten kunhan nähdään perinteisesti ihan face-to-face.
Viikonloppukoti Mae Hong Son ja mun homeboy - se jonka kanssa on kotoisa olo missä vain.
Muusta kulttuurista kotoisin olevien ystävienkin kanssa yhteydenpito jää helposti vähäiseksi keskustelun muistuttaessa enemmän elokuvan käsikirjoituksen lukemista kuin oikeaa yhteyttä: on niin vaikeaa kuvitella miltä toisen lähikauppa tai työpaikka näyttää. Ehkäpä tähän tarkoitukseenkin olemme aikoinaan aloittaneet tämän blogin, ettei arkemme olisi niin vierasta kotijoukoille. Mumman kanssa kirjoittelen yhä säännöllisesti kirjeitä (vaikkakin mumman kirjeet toimitetaankin minulle ottamalla niistä kuva ja lähettämällä kuva minulle.) 

Me tullaan puskista, hehe! Toivottakaa tervetulleeksi!
 Suomalaisen suuhun sana "hyvästi" tuntuu kovin dramaattiselta, ehkä korkeintaan hautajaisiin sopivalta. Oma suosikkini on koruton ja jotenkin lohdullinen: "No, hei ny."  Ja hyvästien jättäminen tarkoittaa aina toivotusta "tervetuloa" jostakin muualta. Tänään sanomme hyvästit Nai Soille, ylihuomenna koko Thaimaalle - mutta tervetuloa Cambodialle ja Vietnamille, ja lämpimimmät tervetulotoivotukset odottavat meitä heinäkuun ensimmäisenä päivänä Helsinki-Vantaan lentokentällä.

P.S. Olemme nykyään facebookissa, käy tykkäämässä!

Tunnisteet: , , ,

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu